SeksiYleinen
Nimimerkki: Pa

HPV-rokote ja HPV:n parantuminen

Paraneeko nuorilla myös suuren riskin hpv infektiot itsestään vaikka olisi saanut rokotteen vasta sen jälkeen kun olisi mahdollisesti saanut hpv tartunnan?

Hei ja kiitos kysymyksestä! Ihmisen papilloomavirus eli HPV on hyvin yleinen ja jopa 4/5 ihmisistä saa HPV-tartunnan elämänsä aikana. HPV-tarttuu yleensä seksissä, yhdynnän lisäksi myös suuseksissä tai käsien välityksellä. HPV aiheuttaa ihon ja limakalvojen solumuutoksia. Erilaisia HP-virustyyppejä on runsaasti ja vain osa niistä aiheuttaa syöpää. Näitä syöpää aiheuttavia virustyyppejä kutsutaan suuren riskin HPV-tyypeiksi. Syövän kehittymiseen vaaditaan tällaisen suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama pitkittynyt infektio. Yleisin ja tunnetuin HPV:n aiheuttama syöpä on naisten kohdunkaulan syöpä. Kohdunkaulan syövän lisäksi HPV voi aiheuttaa sukupuolielinten, peräaukon sekä suun ja nielun alueen syöpää.

Onneksi valtaosa HPV-infektioista paranee itsekseen. Infektio on yleensä oireeton ja elimistön oma puolustusjärjestelmä parantaa sen. Erityisesti nuorilla on paljon HPV-infektioita ja HPV-infektiot yleistyvät selvästi seksielämän alettua. Nuorilla HPV-infektiot – myös suuren riskin HPV-infektiot – ja niiden aiheuttamat solumuutokset paranevat kuitenkin lähes aina itsekseen ilman rokotettakin. Sen sijaan aikuisiällä syövän kehittymisen riski on suurempi, jos saa suuren riskin HPV-infektion, joka pitkittyy eikä parane itsekseen. Aikuisilla infektion aiheuttamat solumuutokset voivat todennäköisemmin kehittyä pahanlaatuiseksi syöväksi nuoriin verrattuna. Tällöin rokotteen tarjoama suoja tuleekin tarpeeseen syövän estämisessä, koska rokote suojaa yleisimmin syöpää aiheuttavilta HPV-infektioilta. Rokotteen ideana on siis toki suojata HPV-infektioilta myös nuorena, mutta erityisesti myös aikuisiällä, jolloin syövän kehittymisen riski on suurempi.

HPV-rokote onkin tehokkain tapa suojautua HPV:n aiheuttamilta syöviltä. Rokote annetaan tällä hetkellä kouluterveydenhuollossa 11–12-vuotiaille tytöille ja tämän vuoden syksystä eteenpäin myös 5.–9. -luokkalaisille pojille. Jos ei ole saanut rokotetta, sen saa myös ostettua apteekista reseptillä. Rokotteen teho on paras, kun se otetaan riittävän nuorena ja ennen seksielämän aloittamista. HPV-rokotteen teho siis laskee, jos on kerennyt saamaan HPV-tartunnan tai -tartuntoja ja lisäksi jos sen ottaa lähempänä aikuisikää. Rokotteesta voi kuitenkin olla hyötyä tästä huolimatta.

HPV:n aiheuttamia syöpiä voi myös ehkäistä muilla keinoin. Tupakointi ja muut seksitaudit, erityisesti klamydia, pitkittävät HPV-infektion paranemista. Siksi tupakointia kannattaa ehdottomasti välttää! Seksissä kannattaa käyttää kondomia tai suuseksisuojaa seksitavasta riippuen. Kondomin ja suuseksisuojan käyttäminen suojaa erityisesti myös muilta seksitaudeilta, mutta myös aika hyvin HPV-tartunnoilta. Suomessa kaikki naiset kutsutaan myös 25–30-vuotiaasta eteenpäin kohdunkaulan syövän seulontaan viiden vuoden välein. Seulonnassa syövän esiasteen voidaan todeta ja hoitaa ennen kuin itse syöpä kehittyy. Seulontaan kannattaa siis kaikkien naisten aikanaan osallistua säännöllisesti oli saanut rokotetta tai ei.

Sama aihe on mietityttänyt myös mm. nimimerkkejä Cat, Ra ja 🥴🥴.

Mukavaa syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?