Minipillereiden käytön aloittaminen ennen kuukautisten tuloa
Hei! Halusin hankkia minipillerit ehkäisyn vuoksi, mutta en ole käyttänyt mitään hormonaalista ehkäisyä ennen. Sain hankittua minipillerit terveydenhoitajani kautta, mutta minipillerit pitäisi aloittaa kuukautisten ensimmäisenä vuoto päivänä, mutta kuukautiseni ovat todella epäsäännölliset syömishäiriöni vuoksi joten joudun odottamaan aina seuraavia kuukautisiani jonkin aikaa. Miksei minipillereitä saa aloittaa ennen kuin kuukautiseni tulevat? Netistä ei löydy mitään tieto siitä. Haluaisin tietää miksi en saa niitä aloittaa ennen kuukautisiani. Ja kahden kuukauden minipillereiden käytön jälkeen pitäisi varata neuvolaan aika, koska siellä tehdään resepti minulle jos minipillerit ovat minulle sopivat. Haluaisin myös tietää, että tehdäänkö siellä jonkin gynekologinen sisätutkimus vai kirjoitetaanko minulle pelkkä resepti.
Hei! Olisi varmaankin hyvä, että soitat terveydenhoitajalle ja juttelet asiasta.
Periaatteessa minipillereillä toteutetun ehkäisyn voi aloittaa myös muulloin kuin kuukautisten aikaan, kunhan kondomiehkäisyä on käytetty huolellisesti edeltävät viikot. Eli pillerit aloittaessa ei saa olla raskaana, ja jos siihen on pieninkään mahdollisuus, tulisi asiaan saada varmuus raskaustestillä. Lisäksi kondomia on käytettävä vielä ensimmäisenä pilleriviikkona lisäehkäisynä. Toivon kuitenkin, että juttelet oman terveydenhoitajasi kanssa tästä asiasta ja saat juuri sinun tilanteeseesi istuvan vastauksen.
Uskoisin, että neuvolatapaamisella sinulle ei tehdä gynekologista tutkimusta, jos sinulla ei ole mitään vaivoja, etkä itse toivo tutkimusta. Eri paikkakunnilla ja toimipisteissä on erilaisia tapoja. Tämäkin asia selviää terveydenhoitajalta kysymällä.
Mukavaa syksyä!