Erektiot aamulla ja murrosiän kehitys
Miksi minulla pippeli jöpöttää aina aamulla kun herään? Se tuntuu vähän erikoiselta, sellainen paineen tunne. Joskus se jöpöttää päivälläkin. Pitäisikö sille tehdä mitä. En oikein tiedä kenelle siitä voisi puhua.
Moikka, kiitos kysymyksestä! Tällaiset tilanteet on varmasti olleet sinusta hämmentäviä, joten hyvä että laitoit meille viestiä.
Kuvauksesi perusteella ”pippelin jöpöttämisessä” on kyse erektiosta, joka on täysin luonnollinen juttu poikakehossa. Erektio tarkoittaa peniksen jäykistymistä, jossa peniksen sisällä olevat kolme paisuvaiskudosta täyttyvät verellä. Tämä näkyy siinä, että penis pitenee, paksunee ja kovenee. Murrosiässä oma keho ja mieli käy läpi monia muutoksia, joista yksi on seksuaalisen kiihottumisen herääminen. Pojilla seksuaalinen kiihottuminen näkyy muun muassa tällaisena erektiona, mutta erektio voi tulla myös ilman, että siihen liittyy kiihottumista. Murrosiässä erektio voi tulla usein ja yllättävissäkin tilanteissa, ja joskus voi tuntua jopa siltä, että keho toimii aivan oman tahtonsa mukaan. Monilla murrosikäisillä nuorilla voi tulla erektio myös useamman kerran yön aikana, ja myös se on yleistä, että aamulla herätessä on erektio. Sinun ei siis tarvitse olla asiasta huolissasi, eikä ”tehdä asialle” mitään, ellei erektio sitten jollain lailla satu tai tunnu kestävän häiritsevän pitkään.
Jos asia sinua kovasti mietityttää, voit jutella siitä luotettavan aikuisen, kuten vanhempiesi tai kouluterveydenhoitajan kanssa, tai vaikka nimettömästi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.
Voit lukea lisää erektiosta Hyvä kysymys -palstalta.