Seksi
Nimimerkki: 12-vuotias
Ikä: 9-12v

Huoli murrosiän alkamisesta ja peniksen koosta

Olen huolissani murrosikäni alkamisesta. Minun penikseni on pieni verrattuna muihin ikäisiini , mutta en halua käydä koulumme terveydenhoitajalla, koska hän on nainen ja en tunne sitä mukavaksi puhua hänen kanssaan penikseni koosta kasvokkain. Olen huolissani olisiko minulla mahdollisesti mikropenis.

Hei!

Ymmärrän pohdintasi murrosiän alkamisesta ja peniksen koosta. Samaa pohtivat monet muutkin ikäisesi. Hyvä, että laitoit meille viestiä!

Murrosikä alkaa pojilla tyypillisesti 9 – 13-vuotiaana, yksilöllisistä eroista riippuen. Kerroit olevasi 12-vuotias, joten todennäköisesti murrosikäsi on joko alkanut tai pian alkamaisillaan. Oletko kenties huomannut kivesten kasvaneen tai karvoituksen lisääntyneen? Edellä mainituista muutoksista voidaan monesti päätellä murrosiän käynnistyneen. Yleensä noin vuosi kivesten kasvun alkamisesta alkaa myös penis kasvaa. Peniksen kasvu voi jatkua sitten muutamankin vuoden. Koska murrosikä alkaa ja etenee jokaisella omaan tahtiinsa, tapahtuu siten myös peniksen kasvu osalla aikaisemmin, ja osalla myöhemmin.

Uskon, että monet kehon muutokset, mukaan lukien peniksen koon kasvu, ovat kohdallasi vielä kesken. On siis tuskin syytä olla huolissaan peniksen koosta, tai mainitsemastasi mikropeniksestä vielä tässä kohtaa. Mikropenis on kehityshäiriö, joka myöskin havaitaan terveydenhuollossa usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa. On hyvä tiedostaa, että peniksiä on valtavasti erinäköisiä ja –kokoisia ja toisaalta kokoa ja ulkonäköä tärkeämpää on, että penis toimii kuten sen on tarkoitettu. Peniksen lopulliseen kokoon kukaan ei voi vaikuttaa, vaan se määräytyy pitkälti perintötekijöiden eli geenien vaikutuksesta.

On ihan tavallista vertailla itseä muihin, varsinkin jos ympärillä muut samanikäiset kehittyvät eri tahtiin kuin itse, ja osa on jo pidemmällä murrosiän tuomien muutosten kanssa. Luotathan kuitenkin siihen, että kehityt juuri sinulle sopivaa tahtia! Vaikka omaan kehitykseen ei voi varsinaisesti itse vaikuttaa, on kaiken myllerryksen keskellä tärkeä muistaa huolehtia itsestä ja panostaa terveelliseen ruokavalioon, uneen, liikuntaan, ihmissuhteisiin sekä itselle mieluisiin harrastuksiin.

Mikäli asia jää mietityttämään, kannustaisin sinua vielä pohtimaan terveydenhoitajan kanssa keskustelua. Ymmärrän, että terveydenhoitajan luokse juttelemaan meneminen näin henkilökohtaisesta asiasta voi tuntua epämiellyttävältä ja haastavalta. Terveydenhoitajat ovat kuitenkin tottuneet kohtaamaan nuoria ja tukemaan juuri tällaisissa murrosikään liittyvissä pohdinnoissa, eikä mitään asiaa tarvitse siten häpeillä. Mikäli haluat kuitenkin mieluummin keskustella asiasta nimettömästi, ovat esimerkiksi Poikien puhelin ja Seksuaalineuvontachat myös hyviä vaihtoehtoja.

Toivottavasti tämä auttoi sinua pohdinnoissasi. Mukavaa joulua ja pian alkavaa lomaa sinne!

Oliko vastauksesta hyötyä?