Ihastuminen samaan poikaan parhaan ystävän kanssa
Hei minulla on ongelma koska minä olen ihastunut samaan poikaan johon on myös minun bestiskin ihastunut. En uskalla sanoa minun bestikselle että tykkään siitä kyseisestä pojasta mistä hänkin tykkää ja en uskalla sanoa minun ihastuksellekkaan mitään paitsi MOI. Mitä teen nyt.
Hei ja kiitos kysymyksestäsi.
Monelle meistä saattaa käydä jossain vaiheessa niin, että ihastuu samaan henkilöön kaverin kanssa, joko yhtä aikaa tai eri aikaan. Se on täysin luonnollista. Kuka tahansa voi ihastua kehen tahansa, eikä siihen oikein pysty itse vaikuttamaan, eikä ihastuksen kohdetta voi myöskään kukaan omia itselleen.
Kysyt neuvoa siihen, mitä tekisit nyt. Mahdollisuuksia on useita. Voit kertoa ystävällesi asiasta tai jättää kertomatta ja antaa ihastuksen tunteen olla ja pyrkiä keskittymään muuhun. Voit myös kertoa tunteistasi ihastuksellesi, ja toivoa saavasi vastakaikua. Vaihtoehdon valitseminen riippuu siitä, minkä tavan koet itse oikeaksi – sen mukaan sinun kannattaa toimia. Pohdinnoissa auttaa usein se, että miettii, miten toivoisi muiden toimivan itseä kohtaan samanlaisessa tilanteessa.
Kerrot, että jaat tämän ihastuksen kohteen nimenomaan bestiksesi kanssa. Tärkeissä ihmissuhteissa hankalaa usein onkin se, kun erilaiset vahvat tunteet nousevat pinnalle ja saattavat aiheuttaa tahattomasti eripuraa ihmisten välille. Jos sinusta tuntuu vaikealta kertoa ihastumisestasi bestikselle, voit tietysti pitää sen salassa, päätös on sinun. On kuitenkin hyvä huomioida se, että ystävän selän takana tehdyt teot saattavat satuttaa ystävää vielä enemmän, joten tilanteessasi voisi olla kuitenkin parempi, että kertoisit ihastumisestasi ensin bestiksellesi, ennen kuin kerrot siitä ihastuksellesi tai teet muitakaan liikkeitä hänen suuntaansa.
Jos päätät kertoa bestiksellesi ihastuksestasi, voi olla, että hän loukkaantuu hetkeksi. Usein ystävät kuitenkin ymmärtävät hetken asiaa pureskeltuaan, että on hyvinkin luonnollista ihastua samaan henkilöön. Kun olette asiasta ystäväsi kanssa puhuneet, teidän on mahdollista myös yhdessä pohtia, kuinka tässä hankalassa tilanteessa toimitte niin, että ystävyytenne säilyy. Parhaassa tapauksessahan voitte yhdessä ihailla ja tarkkailla ihastuksenne kohdetta. Yhteinen ihastus ei myöskään välttämättä kestä loputtomiin ja toinen teistä saattaa löytää uuden ihastuksen kohteen ennen pitkään. Kun asiasta juttelee ystävän kanssa ja koittaa ratkoa tilannetta yhdessä hänen kanssaan, tulee samalla harjoiteltua ystävyyden pelisääntöjä, kuten luottamusta ja rehellisyyttä. Ystävyyssuhteissa opitut ihmissuhdetaidot luovat hyvää pohjaa myös myöhemmille parisuhteille.
Ihastuminen on hyvin kokonaisvaltainen tunne ja meistä jokaiselle käy elämän aikana eri asioissa niin, että tulee torjutuksi tai emme saa tunteisiimme vastakaikua toiselta henkilöltä. Se sattuu hetken ja silloin omia tunteita on hyvä purkaa itselle mieluisiin asioihin. Näitä voivat olla esimerkiksi liikunta, asiasta jutteleminen, kirjoittaminen tai jokin mieluisa harrastus. Jokaisella meistä on omat tapamme purkaa ajatuksia ja käsitellä tunteita – ne täytyy vain löytää.
Ihastumisen tunnetta ei siis kannata säikähtää, hävetä tai siitä ahdistua, vaikka se voi välillä tuntua suorastaan raastavalta. Tunteita ei kannata eikä oikein pystykään väkisin lopettamaan ja siksi niistä kannattaa nauttia, koska ne ovat kuitenkin ihana osa elämää. Tunteet yleensä syttyvät nopeasti, mutta voivat myös sammua nopeasti. Anna siis itsellesi ja tunteillesi aikaa.
Tsemppiä tilanteeseesi <3