Seksi
Nimimerkki: Huolestunut

Käytän minipillereitä, mutta voinko silti tulla raskaaksi?

Hei! Harrastin seksiä poikaystäväni kanssa parin päivän aikana muutaman kerran ja ilman kondomia sillä aloitin vähän aikaa sitten minipillerit. Nyt kuitenkin huolettaa jos tulenkin raskaaksi.

Moikka Huolestunut,

kiitos yhteydenotostasi! Hyvä, että pyydät apua mieltä askarruttavaan asiaan.

Jos olet aloittanut ja käyttänyt minipillereitä ohjeiden mukaan, eikä niiden käyttöön ole liittynyt unohduksia tai muuta epävarmuutta (esim. vatsatautia), voit luottaa niiden ehkäisytehoon. Joskus kuitenkin tästä tiedosta huolimatta, raskauden mahdollisuus voi huolestuttaa ja haitata myös esim. seksistä nauttimista. Siksi onkin hyvä, että huolta aiheuttavan asian ottaa puheeksi jonkun kanssa ja miettii siihen liittyviä näkökulmia. Ehdotankin, että olet yhteydessä tahoon, josta minipillerit olet saanut. Voit myös olla yhteydessä omaan terveysasemaasi tai Väestöliiton seksuaalineuvontachattiin, jossa asiasta voi jutella Väestöliiton työntekijän kanssa.

Siitä, onko huoli raskauden alkamisesta aiheellinen, selviää luotettavimmin tekemällä raskaustestin. Oikean tuloksen saamiseksi on tärkeää, että raskaustesti tehdään ohjeiden mukaan ja oikeaan aikaan. Voit lukea lisää raskaustestin tekemisestä tästä artikkelista. Usein testin tekeminen huojentaa mieltä ja auttaa luottamaan ehkäisyvalmisteen tehoon.

Jos siis käytät minipillereitä ohjeen mukaan ja pulmatilanteissa selvität tarkempia toimintaohjeita minipillereiden käyttöohjeesta, apteekista, koulutervedenhuollosta tai terveysasemalta, olet hoitanut oman osasi juuri niin hyvin kuin olet pystynyt, ja se riittää. Jos ehkäisymenetelmän käyttöön liittyy jatkuvaa huolta ja stressiä, niin sekin asia kannattaa ottaa puheeksi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Hyvää jatkoa sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?