Kiinnostus pornoon ja seksin harrastamiseen
Haluan pornoo ja olen ajatellut pornoo ja olen 10-vuotias ja haluaisin panna tyttöjen kanssa. Mitä pitäis tehdä?
Hei, kiitos viestistä!
Kerrot olevasi 10-vuotias ja että porno on ollut ajatuksissasi. Jos ymmärsin oikein, haluaisit katsoa pornoa? Voi olla, että olet jo katsonut pornoa tai nähnyt sitä tahattomasti. Se voi herättää jännitystä tai kutkuttavaa tunnetta, mutta se voi myös hämmentää, pelottaa tai järkyttää. Pornon katsomiseen on syystä asetettu 18 vuoden ikäraja. Ikärajan tarkoitus on suojata lapsia ja nuoria. Pornon katsominen voi antaa väärän kuvan seksistä ja ihmissuhteista. On hyvä muistaa, että porno on pääsääntöisesti näyteltyä ja käsikirjoitettua. Liian varhaisessa vaiheessa aloitettu pornon katsominen voi olla haitallisesti koukuttavaa ja riippuvuutta aiheuttavaa erityisesti kasvavan ja kehittyvän lapsen aivoissa. Suosittelenkin että juttelisit tästä asiasta ja ajatuksistasi vielä esimerkiksi Nuortennetissä luotettavan aikuisen kanssa.
Kerrot viestissäsi, että haluaisit myös panna tyttöjen kanssa. Kun mielenkiinto seksiin herää, kannattaa ensin tutustua rauhassa omaan kehoon esimerkiksi itsetyydytyksen kautta ja antaa oman mielen luoda miellyttäviä ja mieluisia mielikuvia. Näin luot hyvää ja turvallista pohjaa omalle seksuaaliselle kasvulle. Olet vielä sen ikäinen, ettei seksin toisen ihmisen kanssa eikä sen näkemisen tulisi olla vielä ajankohtaista kokea. Sen aika koittaa kyllä vielä myöhemmin elämässä, murrosiän loppuvaiheilla tai aikuisuuden kynnyksellä, kun keho ja mieli ovat kehittyneet ja siihen valmiita.
Mukavaa kevättä sinulle!