Seksi
Nimimerkki: Joku

Kuukautisvuotojen määrän ja koostumuksen vaihtelu

Mietin tässä kun mulla alkoi menkat viime vuoden heinäkuussa ja sen jälkeen oli kahdet menkat (syys- ja joulukuussa) ja ne kesti molemmat n. 4 päivää, yksi kunnon vuotopäivä toinen pienempää ja kaksi viimeistä päivää pientä tiputtelua. Nyt tuli sunnuntaina (16.1.2022) menkat ja mietin semmoista että sunnuntai ja maanantai oli semmoista kunnon vuotoa ja sitä ei tullut enää maanantai-iltana eikä tiistaiaamuna. Mutta sitten koulussa tulikin taas vuotoa (ihan kirkasta). Niin mietin mistä moinen voisi johtua? Pitäisikö huolestua vai mitä?

Heippa! Kiitos kysymyksestä! Kerrot, että kuukautisesi alkoivat n. puoli vuotta sitten ja että vuodoissasi on ollut epäsäännöllisyyttä ja vaihtelevuutta sen jälkeen.

Ei hätää, on täysin normaalia, että kuukautiskierto on epäsäännöllinen vielä jonkin aikaa, jopa useamman vuoden, kuukautisten alettua. Myös se on tavallista, että kuukautisvuodon koostumus, määrä ja vuodon kesto vaihtelevat kuukautiskertojen välillä. Sinun ei siis tarvitse olla huolissasi siitä, jos vuoto vaikuttaisi jokin kerta jo loppuvan, mutta kirkasta vuotoa alkaakin tulla uudestaan, tai jos kuukautiset ovat kovin erilaiset kuin edellisellä vuotokerralla.

Jos asia sinua kovasti mietityttää, voit keskustella siitä lisää esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa tai nimettömänä ja luottamuksellisesti Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatissa.

Lue lisää kuukautisista Fressiksen artikkelista.

Oliko vastauksesta hyötyä?