Ruoka
Nimimerkki: mitätehdä

Mahdollinen syömishäiriö ja avun hakeminen

hei, en ole varma että onko minulla syömishäiriö. Minulla on jo pari kuukautta ollut vaikeuksia oman kehon ja ruuan kanssa (tuntuu että syömisestä on hankala nauttia ja kalorit ovat koko ajan mielessä, sekä olen halunnut laskea painoa), mutta en ole missään vaiheessa ollut vaikka päivää syömättä. Ennen säännölliset kuukautiset ovat nyt jääneet joko välistä tai tulleet epäsäännöllisinä. En ole uskaltanut puhua asiasta kenellekään, koska pelkään että olen väärässä ja kuvittelen vain, että minussa on jotakin vikaa. Tosin, jos olen oikeassa niin joudun luultavasti lisäämään painoa ja jättämään urheilua syrjään. Myös vanhemmilleni asiasta mainitseminen pelottaa. Mitä minun pitäisi tehdä??

Moikka! Hyvä, että kirjoitit tänne meille.

Apua voi hakea silloinkin, kun on vain huolissaan, eikä ole ihan varma siitä, onko jokin vialla vai ei. Kerroit, että sinulla on syömiseen liittyvää epämukavuutta, haluat laihtua ja ruokaan ja kaloreihin liittyvät ajatukset ovat paljon mielessä. Tämä on jo syy hakea apua pian. Sinun ei kannata nyt huolehtia, mitä seuraa siitä, kun haet apua. Voi olla, että liikkumisesta ja painosta keskustellaan, kuten olet miettinytkin. Luultavimmin kanssasi keskustellaan myös esimerkiksi riittävän ruuan saannin tärkeydestä.

Kannustan sinua keskustelemaan jonkun turvallisen aikuisen kanssa. Jos kouluterveydenhoitajasi on vielä paikalla, varaa hänelle aika pikapuoliin. Vanhemmillekin voi kertoa, vaikka asia vähän jännittäisikin. Voi olla, ette hekin ovat huomanneet, että syöt vähemmän kuin ennen. Mitä nopeammin saat tilanteeseen apua, sitä parempi. Kannattaa siis toimia heti, kun tämän vastauksen saat.

Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!

Oliko vastauksesta hyötyä?