Lopettamisen tukiNuuska
Nimimerkki: Jonne123

Olen kokeillut muutaman kerran nuuskaa ja jäänyt koukkuun. Miten lopettaa?

Olen 13v poika ja olen kokeillut nuuskaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Miten pystyisin lopettamaan sen, kun heti ensimmäisen kerran jälkeen jäin koukkuun siihen tajusin että se on ihan tyhmää käyttää nuuskaa. (en uskalla kertoa vanhemmille)

Heippa!

Tosi hienoa, että olet päättänyt lopettaa nuuskan käytön. Nuuska sisältää runsaasti nikotiinia ja se todella voi aiheuttaa voimakastakin riippuvuutta. Ja olet ihan oikeassa, ei se nuuskan käyttö ole millään tavalla järkevää tai hyödyllistä.

Kysyit, miten pystyisit lopettamaan nuuskan käytön. Olet käyttänyt nuuskaa niin vähän aikaa, että tärkeintä on nyt vaan tehdä se päätös lopettaa käyttö ja pitää kiinni päätöksestä. Voit myös kertoa kavereille, että aiot lopettaa käytön ja pyytää, ettei kaverit esimerkiksi tarjoaisi sinulle nuuskaa, ja muutenkin he voivat tsempata sinua pysymään erossa nuuskasta. Jos sinulla ilmenee vierotusoireita, esimerkiksi ärtyisyyttä, levottomuutta, keskittymisvaikeuksia tai päänsärkyä, voit yrittää viedä ajatuksia muualle keksimällä jotain mielekästä tekemistä tai vaikka jauhaa xylitol-purkkaa.

Sinulla tosi hyvät mahdollisuudet onnistua nuuskan käytön lopettamisessa ja se on sitä helpompaa, mitä vähemmän aikaa nuuskaa on ehtinyt käyttää. Lisää apuja ja vinkkejä nuuskan käytön lopettamiseen löydät Fressiksen sivuilta. Lisäksi voit kokeilla ilmaista Erovirasto-sovellusta, joka tsemppaa sinua nuuskan käytön lopettamisessa.

Tsemppiä!

Oliko vastauksesta hyötyä?