Katso myös

Kysymys
Mieli
Nimimerkki: T14
Ikä: 13-15v
Pussailu tyttöystävän kanssa Mitä pitäisi tehdä kun haluan pussailla tyttöystäväni kanssa mutta et tiedä mitä tehdä kun tuntuu että hän osaa niin hyvin ja minä en:(
Fressis

Moikka! Hyvä kysymys!

Pussailuun ei ole yhtä oikeaa tapaa. Se on itseasiassa erilaista eri ihmisten kanssa, koska se miten toinen pussaa vaikuttaa aina jollain tasolla siihen, miten itse toimii. Esimerkiksi jos pussailukaveri pussaa vain pieniä, nopeita suukkoja, ei kannata itse tähdätä kielisuudelmaan.

Kerroit että tyttöystäväsi osaa pussailla paremmin kuin sinä. Onko hän sanonut sinulle näin, vai mistä näin päättelet? Jos hän ei ole sanonut pussailutaidoistasi mitään, voi hyvin olla, että kuvittelet koko asian. Jos itse on epävarma alkaa nimittäin herkästi kuvittelemaan asioita, jotka vahvistavat omaa epävarmuutta. Jos taas hän on sanout asiasta, on se vähän epäreilua.

Pussailussa kehittyy harjoittelemalla, niin kuin kaikissa muissakin uusissa asioissa, eikä kaikkea voi osata heti. Jos tyttöystäväsi olisikin vaikka pussailut jo aiemmin jonkun toisen kanssa, ei hän voi tietää mistä juuri sinä pidät. Eli uuden ihmisen kanssa opetellaan aina uudelleen se mistä itse pitää toisen kanssa ja mistä toinen pitää.

Vaikka se voi tuntua hassulta, pussailua voi myös harjoitella itsekseen esimerkiksi omaan kämmenselkään. Voit kokeilla pussata ensin vaikka ihan hennosti ja sitten vähän voimakkaammin ja tunnustella minkälainen huulten kosketus tuntuu kädessä hyvältä. Voit kokeilla myös avata ja liikutella suuta eri tavoin ja tunnustella miltä se tuntuu. Esimerkiksi suoraan jännittyneillä, liikkumattomilla huulilla pussaaminen tuntuu aika erilaiselta, kuin jos huulet ovat rennot ja supistat niitä hieman kiinni sillä hetkellä, kun huulet koskevat kämmeneen.

Pussailu voi tuntua myös hankalalta, jos sitä kovasti jännittää. Siksi voisi olla hyvä myös jutella omasta jännityksestä tyttöystävän kanssa. Se, että tällaisesta asiasta pystyy keskustelemaan, on nimittäin tärkeää. Jos tuntuu, että tästä aiheesta ei pysty vielä keskustelemaan, voi se olla merkki siitä, että myös pussailu voisi vielä ehkä odottaa. Voit sanoa, että pidät hänestä kovasti ja jännität pussailua koska hän on mielestäsi siinä niin hyvä ja toivoisit että voisitte yhdessä harjoitella ja kokeilla erilaisia tapoja pussata. Pussailun harjoittelu yhdessä on varmastikin sellaista, josta te molemmat voitte nauttia 😊

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua! Mukavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: -
Ikä: 16-18v
Patti rinnassa Mulla on ollut noin herneen kokoinen patti rinnassa jo monta kuukautta. Tuntuu, että se on ehkä kasvanut vähän viime aikoina, joten huolettaa tosi paljon...
Fressis

Moikka!

Nuorilla naisilla rinnat ovat usein epätasaisen tuntuiset ja riippuen kuukautiskierron vaiheesta saattaa tuntua kipua ja selvästi arempia kohtia rinnoissa. Ehdottomasti suurin osa rinnassa tuntuvista pahkuroista tai pateista on täysin hyvänlaatuisia.

Hyvä kun olet käynyt näyttämässä rinnan lääkärille ja hän oli todennutkin kaiken olevan kunnossa. Perustutkimus on juuri tunnustelu ja katsominen. Muita tutkimuksia tarvitaan harvemmin hyvin nuorilla naisilla. Voit siis luottaa lääkärin arvioon tässä asiassa.

Rintasyövän mahdollisuus on iässäsi äärimmäisen harvinainen, joten tämän suhteen voit olla huoletta. 😊 Jos asia sinua kovasti huolettaa, haluan rohkaista sinua vielä juttelemaan siitä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa, jotta saat huolta pois mielestäsi. ❤

Toivottavasti tämä vastaus helpotti huoltasi edes hieman!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Minä
Ikä: 9-12v
Ero rintojen kasvutahdissa Onko normaalia että oikea rintani kasvaa nopeammin kuin vasen ja huomaan eron
Fressis

Hei nimimerkki ”Minä”,

Kiitos viestistäsi. Sinua mietityttää, onko normaalia, kun toinen rinta kasvaa nopeammin kuin toinen. On hienoa, että olet kiinnostunut kehossasi tapahtuvista muutoksista. Murrosikä on aikaa, jolloin tapahtuu paljon muutoksia niin mielessä kuin kehossa, ja tämä aiheuttaa monelle myös huolta. Sen tähden onkin tärkeää keskustella näistä muutoksista.

On täysin normaalia, että sinun iässäsi rinnat kasvavat hieman eri tahdissa ja toinen rinta voi olla toista selvästi suurempi. On myös normaalia, että rinnat jäävät hieman eri kokoisiksi. Toinen rinta voi esimerkiksi roikkua alempana, olla eri kokoinen tai nänneissä voi olla kokoeroja. On hyvä tietää, että rinnat muuttavat kokoaan ja muotoaan läpi elämän eli ne eivät pysy samannäköisinä koko elämää. Jos sinua kovasti mietityttää rintojesi kasvu, rohkaisen sinua juttelemaan asiasta vielä esimerkiksi koulusi terveydenhoitajan tai muun luotettavan aikuisen kanssa. Voit myös lukea lisää rintojen kehityksestä täältä.

Haluan muistuttaa sinua, että jokaisen keho on omanlaisensa, kuten myös rinnat. Sinulla on oma ainutlaatuinen ja kaunis keho, joka muovautuu nyt murrosiässä ja läpi elämän. Muista, että olet kaunis juuri sellaisena kuin olet.

Ihanaa kevään odotusta sinulle 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?