Raskauden alkaminen käsien kautta
Hei!
Poikaystäväni hyväili minua samalla kädellä kuin itseään eli siemennestettä on saattanut päätyä minuun. Olen peloissani että olen raskaana vaikka kuukautiseni tuli normaalisti. Tein myös kaksi negatiivista raskaustestiä kuukautisteni aikaan ja ne olivat negatiivisia. Voinko silti olla raskaana?
Moi! Kiitos kysymyksestäsi.
Raskaus voi alkaa, jos siemennestettä päätyy tavalla tai toisella emättimeen. Teoriassa mahdollisuus on siis olemassa, jos tuoretta siemennestettä on päätynyt emättimeen sormien kautta. Kovinkaan todennäköistä tämä ei kuitenkaan ole, vaan raskaus alkaa useimmiten penis-emätinyhdynnässä.
Kerroit, että kuukautisesi tulivat ajallaan ja että olet tehnyt kaksi negatiivistä raskaustestiä. Jos teit myös raskaustestit oikea-aikaisesti ohjeiden mukaisesti, uskon, että voit luottaa niiden tulokseen. Jos asia sinua kovasti vielä huolettaa, haluan kannustaa sinua juttelemaan siitä vielä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Hänen kanssaan voitte tarvittaessa keskustella myös erilaisista raskaudenehkäisymenetelmistä.