Raskauden mahdollisuus minipillereitä käytettäessä
Moikka! Oon nyt ihan paineissa että olenko raskaana vai en. Aloitin minipillerit syyskuussa 2020 ja olivat normaalit joulukuu 2020 asti mutta sen jälkeen kuukautiseni alkoivat venkslaamaan ja alkoivat tulla myöhässä ja nyt kuukautisiani ei näkynyt kokonaiseen kuukauteen ja vieläkin odottelen niitä. Otan pillerit aina oikeaan aikaan ja harrastamme keskeytettyä yhdyntää aina sillä en halua hänen tulevan sisääni. Olisiko raskaus minun kohdallani silti mahdollista? I need help:0
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Erityisesti minipillereiden käytön alussa voi esiintyä erilaisia vuotohäiriöitä. Tämän jälkeen tilanne usein tasoittuu. Osalla vuodot jatkuvat normaalisti, mutta on myös ihan tavallista, että vuodot voivat jäädä myös kokonaan pois.
Ohjeiden mukaan säännöllisesti käytettynä minipillereiden ehkäisyteho on hyvä. Kerroit, että olet ottanut pillerit aina oikeaan aikaan. Raskaus ei tällöin ole kohdallasi kovinkaan todennäköinen. Valitettavasti mikään ehkäisykeino ei kuitenkaan ole 100% varma, joten pienenpieni raskauden mahdollisuus on aina olemassa. Jos mietit raskauden mahdollisuutta, on raskaustesti ainoa tapa varmistaa asia.
Jos sinua vielä huolestuttaa jokin asia pillereiden käyttöön ja kuukautisvuotoihin liittyen, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty. Siellä he osaavat neuvoa sinua tarkemmin tilanteessasi.