Seksi
Nimimerkki: Jossu

Seksuaalisen kiihottumisen yksilöllisyys

Missä vaiheessa pojilla alkaa yleensä seisoa, kun seksitilanne on alkamassa? Olen seurannut, että poikakaverilla alkaa seisoa, kun pussailemme. Kun hän hyväilee vaatteiden läpi minua, hänellä on täysi seisokki. Onko se yleistä? Olen luullut, että vasta rintsikoiden ja pikkareiden riisuminen saisi pippelin kovaksi. Poikakaveri on sanonut, että haluaisi alushousunsa riisuttavan nopeasti, että ne eivät ahdistaisi kovaa pippeliä. Voiko erektio tuntua hankalalta housut jalassa?

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Seksiin liittyviin tilanteisiin ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa, jonka mukaan asiat etenevät. On siis hyvin yksilöllistä, millaiset asiat tuntuvat esimerkiksi kiihottavilta ja miten jokainen tällaisissa seksiin liittyvissä tilanteissa reagoi. Tämä myös vaihtelee seksikertojen välillä. Kysymykseesi ei siis oikeastaan ole olemassa tiettyä vastausta.

Pohdit myös, voiko erektio tuntua jotenkin hankalalta housut jalassa. Tämäkin varmasti vaihtelee yksilöllisesti ja poikaystäväsi kertoman mukaan hänen kohdallaan asia voi olla niin.

Yleisesti olisi tärkeää keskustella avoimesti oman kumppanin kanssa seksistä ja siihen liittyvistä toiveista. Kumppanin kanssa kannattaa jutella esimerkiksi siitä, mikä seksissä ehkä mietityttää, mitä seksiltä toivoisi ja mitä esimerkiksi ei halua seksissä tehdä. Jos sinua siis mietityttää vielä seksiin liittyvät asiat, suosittelen, että ottaisit ne rohkeasti puheeksi poikaystäväsi kanssa.

Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta löydät myös paljon hyvää tietoa seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen.

Kivaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?