Ruoka

Unohtuiko päivän tärkein ateria -aamupala?

Aamupalaa pidetään päivän tärkeimpänä ateriana eikä se ole aivan perätön väite. Vaikka kaikki ruokailut ovat tärkeitä, aamupalaan suhtaudutaan usein hiukan kevyemmin kuin esim. lounaaseen. Monilta saattaa jäädä aamupala kokonaan väliin tai se korvataan kupilla kahvia. Aamupalalla on tärkeä rooli keskittymiskyvyn, suoriutumisen ja nälänhallinnan kannalta ja sen toistuvasti väliin jättäminen voi vaikuttaa koko päivään ja omaan mielialaan päivän aikana. Tässä muutama helppo vinkki miten jatkossa huolehtia aamupalan syömisestä jopa kiireisinä aamuina.

Unohtuiko päivän tärkein ateria -aamupala?

Ei ole nälkä, ei jaksa eikä ehdi

Jos tuntuu ettei aamulla ole nälkä tai aikaa syödä niin aamupalan voi ottaa mukaan. Tuorepuuro, leivät ja jopa jogurtti marjoilla ja myslillä kulkevat helposti mukana, maistuvat hyvältä vielä tuntien päästä ja ovat helppoja syödä koulussa tai työpaikalla. Ne voi myös helposti valmistaa edellisenä iltana aamua varten ja vain napata mukaan lähtiessä. Jos tuntuu ettei iltaisinkaan ehdi valmistaa aamupaloja voi vaikka koko viikon aamupalat tehdä etukäteen valmiiksi jääkaappiin.

Vaihtelu virkistää!

Kyllästyttäkö joka aamuinen kaurapuuro? Aamupalaan saa helposti vaihtelua, joka auttaa jaksamaan aamupalan syömisessä. Normaalin kaurapuuron voi muunnella helposti vaihtamalla puurohiutaleita tai puuron päällisiä. Samaa voi soveltaa melkein mihin tahansa aamupalaan. Omaa normaalia aamupalaa voi myös vaihtaa. Voit googlata aamupaloja ja ruveta kokeilemaan myös uusia juttuja! Viikonloppuina voi kokeilla tehdä aamupalabrunssin tai esim. paistaa vohveleita.

Miten aamupala kannattaa rakentaa?

Aamupalassa olisi hyvä olla kuitupituisia hiilihydraatteja, marjoja, hedelmiä tai vihanneksia sekä pehmeitä rasvoja. Ei haittaa, vaikka joka päivä ei saisi syötyä monipuolista aamupalaa, pääasia on, että viikon ja päivän aikana syö monipuolisesti.

Aamupalan syöminen edistää myös säännöllistä ruokarytmiä, joka vuorostaan auttaa saamaan paremmat yöunet ja jaksamaan koko päivän. Jos tykkää liikkua ja urheilla paljon voi aamupalan väliin jättämisellä olla kriittinen vaikutus kehitykseen. Jos tuntuu, että kaikki koulussa tuntuu ydinfysiikalta kannattaa pohtia, voisiko syy löytyä esimerkiksi siitä, ettei syö riittävästi ja monipuolisesti. Se, miten ja mitä syö, vaikuttaa oppimiseen ja siihen miten jaksaa keskittyä koulussa.

Syö siis aamupala, joka aamu niin loistat!

 

Artikkelin on kirjoittanut Fressiksen kesätyöntekijä Camilla

Kuva: Pixabay

Katso myös

Kysymys
LiikeRuokaRytmiYleinen
Nimimerkki: Kunhan mietin
Ikä: Yli 18v
Ylipaino ja terveet elämäntavat Onko totta, että parin, kolmen kilon ylipaino ei vielä ole terveydelle erityisen haitallista, jos elämäntavat ovat muuten kunnossa?
Fressis

Hei ja kiitos yhteydenotostasi!

Hienoa, että olet miettinyt terveyteen liittyviä asioita ja uskot elämäntapojen olevan hyvällä mallilla. Yleisesti voidaan sanoa, että lievän ylipainon aiheuttamat terveysriskit ovat hyvin vähäisiä. Etenkin, jos päivittäiset elintavat ovat pääsääntöisesti kunnossa, eivät riskit esimerkiksi korkean verenpaineen tai tyypin 2 diabeteksen syntyyn ole koholla. Päivittäisillä elintavoilla tarkoitan monipuolista ja säännöllistä ruokailua, riittävää unta ja lepoa, liikkumista ja arjen aktiivisuutta sekä päihteettömyyttä. Nämä arjessa toistuvat tottumukset luovat hyvän perustan terveyden ylläpitämiselle ja hyvälle ololle. Kannustankin jatkamaan sinulle hyvinvointia tuottavien rutiinien toteuttamista omassa arjessasi, ne kantavat pitkälle 😊

Hyvää syksyä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: nakki
Ikä: 9-12v
Haittaako, jos juo limua? haittaako jos juon limua?
Fressis

Heippa! Kiitos kysymyksestä 😊

Lyhyesti vastattuna ei, ei haittaa, jos juot limua. Tärkeää on kuitenkin se, kuinka paljon ja miten usein limua juot. Päivittäiseen arkikäyttöön ne eivät sovi, mutta silloin tällöin, erityisenä hetkenä limua voi ihan hyvin juoda.

Limut eli limsat sisältävät paljon sokeria (paitsi light-/zero-versiot) ja ovat happamia. Sokerista saa helposti energiaa eli tarpeen, ja toisaalta ei lainkaan terveyden kannalta tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja tai kuitua. Nestemäisenä “saatu” sokeri ei tuo samanlaista kylläisyydentunnetta, kuin ruokana syöty vastaava energiamäärä, mikä voi johtaa siihen, että energiaa tulee helposti liikaa. Lisäksi limsojen happamuus, etenkin yhdistettynä sokeripitoisuuteen on huonoksi hammasterveydelle ja altistaa reikien kehittymiselle. Siksi olisikin parasta juoda limsoja ruokailun yhteydessä, silloin kun niitä satunnaisesti juo.

Vesi on paras janojuoma ja ruokajuomaksi kannattaa valita joko kasvipohjainen juoma (esim. kauramaito) tai rasvaton maito. Mehut ja limsat sopivat sitten erityisempiin tilanteisiin, kuten juhlajuomaksi tai vaikka viikonloppuiseen leffailtaan. Ruokavalio on kokonaisuus, johon mahtuu myös terveyden kannalta huonompia valintoja, kunhan arkiruokailu koostuu enimmäkseen terveyden kannalta hyvistä vaihtoehdoista. Niistä voit lukea lisää Fressiksestä.

Kivaa kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
AlkoholiLopettamisen tukiNikotiinituotteetRuokaTupakka
Nimimerkki: VainottuSauhuttelija
Ikä: Yli 18v
Jos lopetan tupakoinnin, niin voinko hyvällä omallatunnolla aloittaa alkoholinkäytön ja herkuttelun? Jos lopetan tupakoinnin, niin saanko hyvällä omallatunnolla aloittaa alkoholinkäytön ja herkuttelun? Tupakka on perseestä ja haluaisin lopettaa, mutta kaikesta valistuksesta ja moralisoinnista olen saanut...
Fressis

Hei,

Kiitos viestistäsi! Tulkitsen viestisi sävystä, että olet närkästynyt saamaasi ja kokemaasi terveysvalistukseen. En tiedä liittyykö tämä yleisesti terveysvalistukseen, vai juuri meidän, eli Syöpäjärjestöjen välittämään valistukseen. Olet kokenut niin, että vain savuttomuus olisi tärkeää, ja kaikki muu terveyskäyttäytyminen toissijaista oman terveytesi ja kansanterveyden sekä siihen liittyvien taloudellisten kulujen näkökulmasta. Voin ottaa kantaa tähän vain meidän näkökulmastamme.

Syöpäjärjestöjen terveyden edistämisen toimintaan liittyvä viestintä- ja vaikuttamistyö tähtää siihen, että vähennetään kansalaisten riskiä sairastua syöpään ja syövän aiheuttamia haittoja. Tämän työn taustalla ovat eurooppalaiset syöväntorjuntaohjeistukset. Näissä ohjeistuksissa keskitytään toimiin, joilla yksilöt voivat omalta osaltaan pienentää syöpäriskiä. Ohjeistusten taustalla on tutkittu tieto siitä, millaiset elintavat vaikuttavat syöpäriskiin.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että tupakointi on eniten syöpäriskiä lisäävä elintapa. Siksi Syöpäjärjestöjen yksi tärkeimmistä terveyden edistämisen tavoitteista on aina ollut tupakkatuotteiden käytön lopettaminen ja aloittamisen ehkäiseminen, sekä siihen liittyvä valistustyö. Tupakoinnin haittojen lisäksi huomiota kiinnitetään myös muihin tupakka- ja nikotiinituotteisiin, kuten nuuskan, nikotiinipussien, sähkösavukkeiden ja passiivisen tupakoinnin aiheuttamiin haittoihin. Syöpäriskiin vaikuttavat myös muut elintavat, kuten ravintovalinnat, alkoholinkulutus, liikkuminen, painonhallinta, auringon UV-säteilyltä suojautuminen (ihosyöpä) sekä seksitaudeilta suojautuminen (HP-viruksen aiheuttamat syövät). Myös nämä aiheet ovat siis painopistealueitamme terveysviestinnässämme.

Emme siis ole sitä mieltä, että vain savuttomuus on tie terveeseen elämään, vaikka tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisy ja niiden lopettamisen tuki onkin yksi painopisteistämme. Oleellista on se, että kansalaisilla on tietoa siitä, miten omilla elintavoilla ja valinnoilla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja terveyteen, ja sen säilymiseen kokonaisvaltaisesti.

Viestistäsi käy ilmi, että haluat lopettaa tupakoinnin. On erittäin hieno asia, että olet motivoitunut lopettamaan, ja kannustankin sinua lämpimästi siihen. Lopettamisella on lukuisia erilaisia lyhyen ja pidemmän aikavälin hyötyjä. Muut terveelliset elintavat auttavat sinua lopettamisessa: se on siis helpompaa, jos liikut, lepäät ja syöt terveyttäsi tukevalla tavalla. Lopettamisen tueksi kannattaa hakea tietoa lopettamisesta ja tukea siihen verkosta sekä tarvittaessa terveydenhuollon ammattilaiselta esimerkiksi oman terveysaseman kautta. Lisää tietoa ja vinkkejä lopettamiseen löydät täältä. Myös maksuton Erovirasto –sovellus auttaa sinua lopettamisessa 30 päivän ajan.

Oliko vastauksesta hyötyä?