Voiko parantunut HPV-infektio aiheuttaa syöpää?
Jos hpv infektio on parantunut luonnollisesti ja mennyt ohi voiko parantuneesta hpv:sta saada syöpää?
Hei ja kiitos kysymyksestä!
HPV eli ihmisen papilloomavirus tarttuu iho- tai limakalvokontaktin kautta yleensä seksissä ihmisestä toiseen. Suurin osa ihmisistä saa HPV-infektion jossain vaiheessa elämäänsä. Etenkin nuorilla HPV-infektiot paranevat parin vuoden aikana lähes aina itsekseen. Elimistön oma puolustusjärjestelmä siis taltuttaa viruksen.
Ihmisen papilloomaviruksia on erilaisia ja vain osa HPV-tyypeistä aiheuttaa syöpää. Näitä HPV-tyyppejä kutsutaan myös suuren riskin HPV-tyypeiksi. HPV voi aiheuttaa sukuelinten, peniksen, peräaukon ja nielun- ja suun alueen syöpiä. Nuorilla syöpä on kuitenkin hyvin, hyvin harvinainen! Syövän syntymiseen vaaditaan suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama pitkittynyt infektio. Kaikki suuren riskin HPV-infektiot eivät suinkaan pitkity ja pitkittyneen infektionkin lisäksi tarvitaan myös muita syöpää edistäviä tekijöitä. Syövän riskiä lisää muun muassa tupakointi ja muut seksitaudit (erityisesti klamydia). Syövän kehittymiseen menee useita vuosia, keskimäärin noin kymmenen vuotta.
Kysyit, voiko luonnollisesti parantunut ja ohimennyt HPV-infektio aiheuttaa syöpää. Jos virus todella on kokonaan poistunut ja infektio näin olleen myös parantunut, tämä kyseinen infektio ei tällöin pitkity ja etene syöväksi. HPV-infektio voi kuitenkin jäädä elimistöön tavallaan piiloon, huomaamattomaksi ja puhjeta joskus myöhemmin uudestaan. Jos kyseessä on suuren riskin infektio, joka pitkittyy, se voi mahdollisesti hiljalleen edetä syöväksi. Valtaosa HPV-infektioista kuitenkin paranee itsekseen!
HPV:n aiheuttamia syöpiä voi onneksi myös ehkäistä. Tehokkain tapa on HPV-rokote, joka suojaa yleisimmin syöpää aiheuttamilta HPV-tyypeiltä. Rokote annetaan tällä hetkellä kouluterveydenhuollossa kaikille 11-12-vuotiaille tytöille. Rokotteen teho on paras, kun sen ottaa ennen seksielämän aloittamista. Rokotteen voi ostaa myös apteekista reseptillä. Tupakointia kannattaa myös ehdottomasti välttää! Lisäksi seksissä kannattaa suojautua kondomin ja suuseksisuojan avulla seksitavasta riippuen. Kondomi tai suuseksisuoja voivat estää HPV:n tarttumista. Samalla suojautuu erityisesti myös muilta seksitaudeilta, kuten klamydialta. Suomessa myös kaikki naiset kutsutaan kohdunkaulan syövän seulontaan 25- tai 30-vuotiaasta lähtien viiden vuoden välein. Seulonnassa voidaan havaita ja hoitaa syövän esiasteet ennen kuin itse syöpä kehittyy. Kaikkien naisten kannattaa osallistua säännöllisesti seulontaan, kun kutsu tulee. Lisätietoa HPV:sta voit lukea Fressiksestä.
Sama aihe on mietityttänyt Fressiksessä myös nimimerkkiä Mietteliäs.
Aurinkoista viikonloppua!