Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Huolestunut kämppis
Miten auttaa alakuloista kaveria? Hei. Asumme kämppikseni kanssa opiskelija-asuntolassa ja olemme huonekavereita. Ennen teimme kämppikseni kanssa vaikka mitä yhteistä, mutta nyt hän ei ole jaksanut tehdä mitään. Olen...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi!

Hienoa, että haluat huolehtia kämppiksestäsi. On ymmärrettävää, että olet huolissasi, varsinkin jos tätä on kestänyt jo jonkin aikaa.

Jatkuva puhelimen käyttö ei tietenkään ole hyvä asia, mutta viestisi perusteella kuulostaa ehkä hieman siltä, että ystäväsi saattaa kärsiä alakuloisuudesta/masentuneisuudesta. Tällöin ihminen usein vetäytyy helposti omiin oloihinsa. Hän ei välttämättä jaksa tehdä niitä asioita, joita aiemmin piti mielekkäinä. Hänen voi olla myös vaikea aloittaa asioiden tekemistä. Myös arkisista asioista huolehtiminen voi olla hänelle työlästä.

Voisitko kertoa kämppiksellesi, että olet huomannut, että hän vetäytyy omiin oloihinsa puhelimelleen eikä tee enää kanssasi asioit? Voit kertoa, että olet huolissasi, välität hänestä ja haluat olla hänen tukenaan. Voit myös kysellä häneltä, mitä kuuluu, kaipaisiko hän seuraa ja haluaisiko hän ehkä jutella. Sinun ei tietenkään tarvitse yrittää olla psykologi tai terapeutti, vaan tukena oleminen, kuunteleminen ja kertominen, että välität, riittää. Joskus pelkkä ”mitä kuuluu” voi aukaista toisen kertomaan, miten oikeasti menee.

Jos kämppiksesi tai sinä haluatte jutella enemmänkin mieltä painavista asioista, Sekasin-chat on siihen hyvä kanava: https://sekasin247.fi/

Tsemppiä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Tympääntynyt
Miksi minulle aina käy huonosti? Miksi mulle käy aina huonosti?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi.

Kysymyksesi on kovin laaja, enkä pysty siitä päätellä, millaisista asioista tarkemmin puhut. Kysymystäsi sävyttää kuitenkin jonkinlainen alakuloisuus ja pettymys sinulle tapahtuneisiin asioihin ja se herättää huolen tunnetta.

Erilaiset mielialan vaihtelut kuuluvat elämään ja ovat myös osa nuoruusiän kehitystä. Ajoittainen alakuloisuus on siis normaalia tunnemaailmaa ja on myös ihan ok olla välillä pahalla mielellä, tuntea itsensä surulliseksi tai ärtyneeksi ja pyöriä siinä tunteessa hetken. Usein onkin niin, että alakulon keskeltä on ylipäätään hankala havaita elämässä tapahtuvia hyviä asioita, kun mieli on vaipunut huomaamaan kaiken negatiivisen. Kun omille tunteilleen antaa tilaa ja sallii niiden olemassaolon voi se jo helpottaa tilannetta.

Kysymyksesi laajuus on kuitenkin valtava ja siksi haluaisin painottaa sinulle, että mikäli negatiiviset tunteet ja ahdistus valtaavat liikaa aikaa päivästäsi, olisi sinun hyvä kertoa niistä luotettavalle aikuiselle. Kasvotusten sinulla on mahdollisuus puhua esimerkiksi koulusi aikuisille: kuraattorille tai terveydenhoitajalle. Jos kasvotusten puhumisen aloittaminen tuntuu haastavalta, kannattaa sinun kääntyä Sekasin-chatin puoleen. Sekasin-chatissa voit keskustella mieltäsi askarruttavasta kysymyksistä tai aiheista nimettömänä ja luottamuksellisesti. Toinen hyvä paikka, jossa voi jutella, on MLL:n lasten ja nuorten chat.

Ahdistuksen ja huolen tunteet helpottavat, kun saat jakaa niitä pois itseltäsi. Muistathan, että sinä ansaitset voida hyvin <3

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Nimetön
Miksi olen alakuloinen vaikka monet asiat ovat hyvin? Viimeset pari viikkoo oon vaan ollu kauheen surullinen eikä mikää huvita. Koulu mulla sujuu tosi hyvin. Kavereita on paljon. Jos oon kotona yksin itken...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi, hienoa, ettet jäänyt pohtimaan asiaa yksin tämän pidempään.

Murrosikään kuuluu mielialan vaihtelut ja joskus olo voi olla todella kurja pidempäänkin ilman suurempaa syytä. Jos olo kuitenkin jatkuu yli kaksi viikkoa, tai se vaikuttaa aiemmin itselle tärkeisiin asioihin, kuten nyt sinulla, on asiaan syytä puuttua tarkemmin. Pitkään jatkunut olo voi johtaa esimerkiksi masennukseen, tai itselle tärkeiden asioiden, kuten harrastusten päättämiseen, jolloin asiat voivat mennä pahemmiksi. Sinussa ei ole varmasti mitään vikaa, usein syyt pahaan oloon ovat niin moninaisia, että niitä on itse vaikea ymmärtää. Omaa oloa ei siis ole mitään syytä hävetä. Mitä pidempään omaa oloa pohtii yksin, sen vaikeammaksi tilanne saattaa muuttua ja asiasta puhumisen kynnys kasvaa.

Usein moni asia selviää nopeastikin ja oma olo paranee, kun siihen saa hieman tukea ulkopuolelta. Nyt olisikin siis tosi tärkeää, että saat tilanteeseen tukea mahdollisimman pian. Jos tuntuu hyvältä, niin omasta olosta kannattaa kertoa kotona ja myös koulun terveydenhoitajalla on hyvä käydä. Voit esim. näyttää tämän meille kirjoittamasi viestin, jos tuntuu, että sanoja on vaikea löytää. Jos nämä vaihtoehdot eivät ole mahdollisia, tai kaipaat rohkaisua, käy juttelemassa nuorten chat-palveluissa. Hyviä palveluita tilanteeseen ovat esim. Sekasin-chat ja MLL:n lasten ja nuorten chat. Palveluissa voit jutella nimettömänä ja toivottavasti saat sieltä rohkaisua kertoa asiasta ihan kasvokkain kotona tai koulussa. Voit laittaa chattiin tämän saman viestin, jonka kirjoitit tänne.

Sinä ansaitset voida hyvin, joten pidä itsestäsi huolta ja hae rohkeasti apua. Mukavia asioita syksyysi!

Oliko vastauksesta hyötyä?