Moikka!
Yölliset erektiot ovat normaaleja ja jos niihin ei liity kipua, ei niistä tarvitse olla huolissaan. Erityisesti nuorena, erektio voi tulla useamman kerran yön aikana ja on yleistä, että on herätessä erektio. Erektioita tulee yön aikana tyypillisesti 5–10 kertaa ja ne kestävät minuuteista kymmeniin minuutteihin.
Kerrot viestissäsi myös, että sinua kiinnostaa nähdä alastomia naisia ja runkata eli itsetyydyttää. Murrosikä herättääkin seksuaalisen kiinnostuksen, ja siksi on myös täysin normaalia, että sinun tekee mieli nähdä alastomuutta. Itsetyydytys on hyvä keino tutustua omaan seksuaaliseen nautintoon.
Pornon katsomista ei kuitenkaan suositella alle 18-vuotiaille, koska sen sisällön ei katsota olevan soveliasta lapsille ja nuorille. Videoilta voi tulla vastaan sopimatonta materiaalia, mikä voi hämmentää ja tuottaa epämiellyttävää oloa. Porno voi myös antaa vääristynyttä mielikuvaa siitä mitä seksi on ja millä tavoin sitä harrastetaan, varsinkin, jos ei ole kokemusta oikeista seksitilanteista toisen ihmisen kanssa. Porno on tehty niin, että se saa ihmisen usein nopeasti kiihottumaan. Siksi on ymmärrettävää, että se alkaa myös kiinnostamaan. Osa saattaa myös koukuttua pornon katsomiseen ja itsetyydytys voi tuntua hankalalta ilman. Lue aiheesta lisää täältä: Mitä on porno? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi).
Suosittelemme siis, että jätät pornon katsomisen vähemmälle ja lopetat sen lopulta kokonaan. On hyvä opetella kuulostelemaan omaa kehoa ja seksuaalista nautintoa muilla tavoin itsetyydytyksessä kuin pornon avulla.
Moikka! Kiva että otit meihin yhteyttä 😊
Voin kuvitella, että aihe mietityttää sinua paljon, ja on itseasiassa hyvin luonnollista ja hyväkin juttu, että pohdit asiaa. Murrosiässä kehossa ja mielessä tapahtuu paljon monenlaisia muutoksia, ja muiden ihmisten kehot alkavat uudella tavalla kiinnostaa. Myös keho saattaa herkemmin reagoida siihen, mitä ympärillä näkee, esimerkiksi juuri tuolla tavalla, että tulee erektio, vaikka sitä ei haluaisikaan. Se on hyvin luonnollista, eikä millään tavalla hävettävä asia. Ymmärrän tietenkin, että julkisella paikalla se voi tuntua sinusta kiusalliselta.
Kerrot, että et tiedä mitä ajattelet siitä ajatuksesta, että rannalla näkyy puolialastomia ihmisiä. Tämä on myös hyvä pohdinta, eikä kenenkään tarvitsekaan nähdä sellaista, mikä tuntuu itsestä jollain tavalla ikävältä, tai mitä ei ole muuten valmis tai halukas näkemään. Kerrot, että paikassa, johon matkustatte, on monta rantaa. Koska en tiedä mihin matkustatte, on minun vaikea arvioida sitä, millaisia rantoja kyseisellä alueella on, mutta entä jos kävisit katsomassa ovatko jotkut rannat sellaisia, joissa ei ehkä ole niin paljoa ihmisiä puolialasti? Uskon, että näissä on eroja eri rantojen välillä, ja jotkut rannat ovat varmasti ”perhe- ja lapsiystävällisempiä”, joissa ihmiset ovat uikkarit päällä.
Miltä sinusta tuntuisi ajatus siitä, että juttelisit tästä asiasta vielä jonkun luotettavan aikuisen kanssa? Näin saisit tukea pohdintoihisi. Voi olla, että esimerkiksi omien vanhempien kanssa voi tuntua haastavalta ottaa asia puheeksi, mutta entä jokin toinen luotettava aikuinen? Myös siitä voi olla apua, että juttelet asiasta kaverisi kanssa, jos hänellä on näistä paikoista kokemusta. Netarista löydät lapsille ja nuorille suunnattuja chat-palveluita, joissa voit jutella asiasta myös nimettömästi.
Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle jotain apua ja pystyt myös nauttimaan matkastanne! 😊
Moi,
Kiitos kysymyksestäsi!
Pohdit, onko sinulla pornon aiheuttama erektiohäiriö. Viestisi perusteella en olisi tästä vielä huolissani.
Ensimmäinen kerta toisen kanssa on aina jännittävä ja kutkuttava tilanne. On siis täysin normaalia, että erektio ei tule ensimmäisillä kerroilla! Ensimmäisen kerran jälkeen monet alkavat jännittämään myös seuraavaa kertaa ja alkavat pohtimaan onnistuuko erektio tällä kertaa tai pysyykö se riittävän kovana. Voi tulla myös pelkoa tai häpeän tunnetta siitä, mitä seksikumppani mahtaa asiasta ajatella. Tällaiset ajatukset ovat toki luonnollisia ja ymmärrettäviä, mutta olisi hienoa, jos omaan penikseen ja erektioon pystyisi suhtautumaan myötätuntoisemmin ja myös keskustelemaan asiasta kumppanin kanssa. Jos seksin aikana keskittyminen kohdistuu vain erektioon ja siihen liittyvään huoleen, kiihottuminen ja läsnäolo on usein vaikeaa. On normaalia, että seksin aikana erektio on välillä kovempi ja toisinaan penis pehmenee. Jos erektio laskee, voi hyvin pitää taukoa tai keskittyä muihin tapoihin harrastaa seksiä.
Porno on usein visuaalisesti nopeasti kiihottavaa ja keho on tottunut reagoimaan kiihotukseen saman tien. Seksissä toisen kanssa ärsyke ei välttämättä tapahdu niin nopeasti, jolloin oma mieli voi alkaa tarkkailemaan omaa kehoa. Jos asia sinua mietityttää, oletko kokeillut itsetyydytystä ilman pornoa? Miltä tuntuu koskettaa kehoa niin, että kiihottuminen tapahtuu kenties hieman hitaammin? Mitä ajatuksia sinussa herää, jos kokeilisit vähentää pornon katsomista? Kehomme ja mielemme oppivat kyllä uusia tapoja kiihottua ja nauttia seksistä eri tavoin.
Seksissä toisen kanssa pyri antamaan itsellesi aikaa, jotta keho rentoutuu ja kiihottuminen pääsee tapahtumaan. Tutustukaa rauhassa toistenne kehoihin ja jutelkaa millaiset asiat tuntuvat hyvältä ja nautinnolliselta. Joskus voi olla, että pornomaailma on antanut vahvoja ja harhaanjohtavia mielikuvia siitä, millaista seksi on ja sitten kun se ei ole samankaltaista oikeassa maailmassa, seksistä voi olla vaikeampi nauttia. Uskon kuitenkin, että pääset tässä asiassa vähitellen eteenpäin, ole vain armollinen itsellesi ja muista keskustella asiasta myös kumppanisi kanssa ❤
Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua!
Hei!
Erektiossa olevan peniksen kaarevuus/käyryys on täysin normaali ilmiö. Vain harvoilla penis on täysin suora.
Kysyt Peyronien taudin mahdollisuudesta. Tälle sairaudelle on tyypillistä ensin ilmaantuva aktiivinen kipuvaihe, jonka aikana penis käyristyy pikku hiljaa koko ajan enemmän ja peniksessä voi havaita tiivistymiä/kovettumia. 1-2 vuoden kuluessa kipuvaihe ohittuu ja jäljelle jää tunnusteltavia kivuttomia kovettuma-alueita ja usein huomattava käyryys siittimen varteen. Tyypillisimmin (yli puolessa tapauksista) käyristyminen tapahtuu ylöspäin. Tautiin voi liittyä myös erektiovaikeuksia. Tautia voi esiintyä eri ikäisillä, mutta et ole ollenkaan tyypillisen potilaan ikäinen, tauti keskittyy vanhempiin ikäluokkiin.
Jos peniksen toiminta on kaarevuudestaan huolimatta muilta osin ok, eli virtsaamiseen ei liity pulmia eikä erektion saavuttamiseen tai ejakulointiin, niin sinun ei tarvitse olla huolissasi. Jos olosi on kuitenkin edelleen epävarma, voisit ottaa peniksestä valokuvan, kun se on käyrimmillään ja käydä sen kanssa arviossa terveydenhuollossa. Lähtökohtaisesti ajattelen, että tämä ei ole kuitenkaan välttämätöntä.
Mukavaa kevättalven jatkoa!
Hei ja kiitos viestistäsi.
Kertomasi tilanne on ymmärrettävästi kurja ja voi tuntua hankalalta ratkaista.
Erektio, eli tilanne, jossa penis ”seisoo”, on tila johon poikien voi olla vaikea joskus vaikuttaa. Se ei aina liity siihen, että haluaisi tai ajattelisi seksiä, vaikka tämä tuleekin usein ensimmäisenä mieleen. Erektio voi kuitenkin tulla myös mm. kovasta virtsaamisen tarpeesta, jännittämisestä, pelosta tai jos innostuu jostain asiasta. Syitä on siis monia. Voi olla, että poika pitää sinusta tai jostain muusta, ja tilanteen aiheuttama jännitys aiheuttaa tahattomasti peniksen seisomisen. Mutta yhtä hyvin voi olla, että hän kokee ulkopuolisuutta tai on hämillään ja penis reagoi siihen. Syy ei siis välttämättä liity siihen, että hän olisi sinusta tai muista tytöistä kiinnostunut.
On kuitenkin hyvin ymmärrettävää, että nämä tilanteet eivät tunnu sinusta kivalta. Voi olla, että tilanne ei tunnu pojankaan mielestä mukavalta, kun oma keho reagoi niin, että siihen voi olla itse vaikea vaikuttaa. Tuijottaminen ei kuitenkaan ole hyvää käytöstä ja on ihan sallittua pyytää toista lopettamaan. Jos asiasta sanoo, on se hyvä sanoa kahden kesken, eikä niin, että aiheuttaa toiselle nolon tilanteen. Voi nimittäin myös olla, että poika ei ole itse huomannut tuijottavansa, tai ymmärtänyt että se ei tunnu kivalta. Voit ottaa asian esiin vaikka näin: ”En tiedä oletko huomannut, mutta tuntuu että katsot meitä paljon ja se ei tunnu kovin kivalta”. Tällöin et suoraan syytä poikaa, jos onkin niin, että hän ei ole itse hoksannut koko tilannetta.
Asiasta voi sanoa myös esim. terveydenhoitajalle, joka voi ottaa asian puheeksi hienovaraisesti niin, että ei käy ilmi kuka asiasta on sanonut. Sinulla on oikeus saada olla rauhassa, ilman häiritsevää käytöstä, eli asiasta on ihan perusteltua sanoa. Jos kaipaat vielä lisää tukea asian ratkaisemiseksi, voit olla yhteydessä esimerkiksi Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatiin.
Tsemppiä, toivottavasti tilanne ratkeaa pian!
Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Siihen on tosin hieman haastava vastata pystymättä keskustelemaan asiasta kanssasi tarkemmin.
Lähtökohtaisesti erektion ei tulisi olla kivulias. On kuitenkin mahdollista, että erektio voi esimerkiksi pitkittyessään aiheuttaa kipua. Myös ahdas/kireä esinahka voi aiheuttaa kipua peniksen jäykistyessä. Kireän esinahkan tunnistaa siitä, että esinahkaa ei saa kunnolla vedettyä terskan taakse. Esinahka irtoaa terskasta ja tulee väljemmäksi murrosiän kehityksen myötä, mutta on tavallista, että joillain esinahka on kireämpi kuin toisilla. Asialle ei useimmiten tarvitse tehdä mitään, koska esinahan liikkuvuus kyllä helpottaa ajan kanssa, mutta jos se aiheuttaa toistuvaa haittaa (kuten mainitsemaasi kipua erektiossa tai vaikeuksia pestä penistä), tulisi siitä hakeutua lääkäriin.
Pohdit mitä tulisi tehdä, jos tulee todella kivulias erektio. Suosittelisin, että koitat yrittää saada erektion silloin laskemaan. Siihen voi auttaa esimerkiksi kylmässä suihkussa käyminen tai jonkinlainen liikkuminen, kuten portaissa kävely. Myös terskasta puristaminen saattaa auttaa erektion laskemiseen.
Tärkeää on myös pohtia sitä, ovatko erektiosi kivuliaita useinkin? Jos ovat, olisi hyvä, että asiaa tutkittaisiin ja siksi kehotankin sinua hakeutumaan siitä lääkäriin, tai edes kouluterveydenhoitajan vastaanotolle. On luonnollista, että erektio tuntuu voimakkaana paineena, mutta todella kivulias erektion ei kuitenkaan kuuluisi olla.
Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua!
Moikka!
Kertomasi perusteella kuulostaa siltä, että sinulla voi olla ahdas esinahka. Yleensä esinahka vähitellen löystyy ja väljenee murrosikään tultaessa tai sen aikana. Joillakin esinahka kuitenkin jää kireäksi. Tämä ei sinänsä ole vaarallista, mutta joillekin siitä voi koitua vaivaa esimerkiksi tulehdusten tai seksin aikaisen kivun muodossa.
Esinahan kireyttä voi yrittää helpottaa venyttelemällä varovasti esinahkaa terskan taakse esimerkiksi suihkun tai itsetyydytyksen yhteydessä liukastetta tai voidetta apuna käyttäen. Toisaalta kerroit, että saat jo vedettyä esinahan helposti terskan taakse, mutta seksin aikana se rullautuu takaisin terskan päälle vaikeuttaen seksin harrastamista. Viestistäsi ei ilmene, millä tavoin esinahan rullautuminen hankaloittaa seksiä ja aiheuttaako se sinulle kipua tai muuta haittaa nautinnolle. Joka tapauksessa suosittelen sinua varaamaan ajan lääkärille, joka voi arvioida tilanteen. Esinahan kireyttä voidaan hoitaa esimerkiksi reseptillä saatavalla hormonivoiteella tai esinahan korjausleikkauksella. Juuri sinun tilanteeseesi parhaiten sopivat hoitotoimenpiteet selviävät kuitenkin parhaiten keskustelussa lääkärin kanssa.
Toivottavasti vastauksesta on sinulle apua. Halutessasi voit lukea lisää esinahasta ja sen kireydestä täältä. Tsemppiä ja nautintoa talveesi!
Moi, kiitos kysymyksestä.
Murrosikäisillä pojilla tosiaan alkaa esiintyä sekä tahattomia erektioita että seksuaalisen kiihottumisen seurauksena tulevia erektioita. Tahattomia erektioita tulee tyypillisesti öisin ja aamuisin, mutta niitä voi tulla myös muulloin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka aamu pitäisi säännönmukaisesti herätä kovan erektion kanssa.
Oletko muilta osin huolissasi murrosiän kehityksestäsi? Onko sinulla ollut äänenmurros, pituuskasvupyrähdys, kainalo- ja häpykarvoituksen kasvua ja hikoilun lisääntymistä. Ovatko molemmat kiveksesi kivespussissa? Esiintyykö sinulla koskaan yöllisiä siemensyöksyjä? Mikäli nämä muut asiat ovat kunnossa, en osaisi olla huolissani puuttuvien (tai vähän löysempien) aamuerektioiden suhteen. Kertomasi perusteella sukuelimesi vaikuttaisivat kuitenkin toimivan kuten pitääkin päätellen kiihottuessa tulevista ja ilmeisesti tahattomista suihkuerektioista.
Jos olet muutenkin huolissasi murrosiän kehityksen etenemisestä, ehdotan varaamaan kertaalleen ajan esimerkiksi opiskeluterveydenhuoltoon. Lähtökohtaisesti tilanteesi ei kuitenkaan vaikuta huolestuttavalta.
Moikka nimimerkki uimaan!
Kiitos viestistä, jossa pohdit muiden seurassa nakuna uimaan menemistä. Kirjoitat viestissäsi, että se jännittää ja ehkä pelottaakin sinua, mutta uskallat ehkä mennä. Ihan tosi hyvä, että mietit asiaan liittyviä erilaisia näkökulmia, sillä sillä tavoin saat muodostettua lopullisen mielipiteesi asiasta. On myös ok muuttaa mieltään asiasta missä vaiheessa tahansa.
Kysyt myös, pitäisikö sinun uskaltaa mennä uimaan, tai niin kysymyksesi ymmärsin. Nakuna uiminen ei ole asia, joka jokaisen pitäisi tehdä tai kokea. Myöskään sen vuoksi ei tarvitse tehdä asioita koska muut niin tekevät. Ketään ei saa myöskään painostaa tekemään niin jos itse ei halua. Suosittelen sinua siis kuuntelemaan omia ajatuksia ja tunteita asiasta ja tehdä päätös uimisesta sen mukaan. On hyvä myös jutella kavereiden kanssa asiasta ja varmistaa että naku-uinti on kaikille osapuolille ok. Kenenkään ei tarvitse nähdä alastomuutta jos ei halua. Muistathan myös, ettei työttöjen nakuna näkemiseen ole mikään kiire, vaikka se sinua kovasti kiinnostaisikin.
Kysyt myös ”mitä jos siellä sit seisoo kun ne tytöt on nakuna?”. Tämä on ihan hyvä aihe pohtia. En voi tietää, miten muut siihen suhtautuisivat, jos niin kävisi ja jos he sen huomaisivat. Ehkä voit miettiä etukäteen, mitä silloin sanoisit tai tekisit. Kavereiden lisäksi naku-uinnilla on huomaavaista ottaa huomioon myös muut mahdolliset uimarit, jos kyseessä on yleinen ranta.
Mukavaa kesän jatkoa sinulle!
Moi ja kiitos kysymyksestäsi!
Yölliset erektiot ja siemensyöksyt ovat murrosikään kuuluva tavallinen asia. Erektioita voi olla monta kertaa yössä ja tyypillisesti niiden kesto on minuuteista noin puoleen tuntiin. Erektio johtuu lisääntyneestä verenkierrosta siittimen paisuvaiskudoksissa. Lue lisää erektiosta Väestöliiton artikkelista.
Paineentunne voi olla voimakas, mutta varsinaisesti kivulias erektion ei kuitenkaan pitäisi olla. Pitkittynyt erektio voi aiheuttaa kipua. Kivuliaan erektion voi yrittää saada laskemaan esimerkiksi käymällä viileässä suihkussa, kyykkämällä tai kulkemalla portaissa. Jos sinulla on yli 1-2 tuntia kestäviä kivuliaita erektioita, on syytä hakeutua lääkäriin. Myöskin, jos heräät toistuvasti nimenomaan kivuliaaseen erektioon, on hyvä ottaa yhteyttä lääkäriin. Voit lukea ohjeet lääkäriin hakeutumisesta täältä.
Tahattomat yö- ja päiväaikaiset erektiot yleensä asettuvat itsestään, eikä niitä tarvitse yrittää itsetyydyttämällä laukaista. Itsetyydyttämistä toki saa harrastaa, kun tilanne on sopiva ja se tuntuu itsestä hyvältä.
Toivottavasti vastauksesta oli sinulle apua! Voit antaa palautetta vastauksesta alla olevan ”anna palautetta”-painikkeen kautta. Kiitos <3