Moikka!
Aamuinen erektio on ihan normaali ilmiö. Erektioiden kesto vaihtelee ja on ihan tavallista, että erektio voi kestää välillä vähän pidempäänkin. Mikäli erektio olisi kivulias tai kestäisi erittäin pitkään, eli jopa tuntikausia, olisi syytä hakeutua lääkäriin. Tilanteesi kuulostaa kuitenkin ihan normaalilta.
Kun penis on erektiossa, voi peniksen päästä tulla nopeastikin nestemäistä ainetta eli ns. touhutippoja. Touhutippojen eli esiliukasteen tarkoituksena on liukastaa peniksen päätä ja suojata näin mm. herkkiä limakalvoja. Tämäkin on siis aivan normaalia. Lisää touhutipoista voit lukea täältä.
Kerroit myös, että pippelissä tuntuu hajua iltapäivisin. Esinahkan alle kertyy tavallisestikin vaaleaa eritettä, joka on kehon itsensä tuottamaa ja muodostuu mm. kuolleesta solukosta. Tämä ns. esinahkatali voi myös alkaa herkästi haista. Tämän vuoksi on hyvä tehdä päivittäin alapesu lämpimällä vedellä ja suihkutella myös esinahan alta. Lisäksi on hyvä huolehtia siitä, että vaihtaa puhtaat alushousut päivittäin. Joskus esinahan alle ja terskan alueelle voi myös tulla tulehdus. Tällöin alue punoittaa, voi olla kivulias koskettaa ja erite voi haista pahalle. Joskus tulehdus voi rauhoittua päivittäisillä suihkutteluilla, mutta joskus saatetaan tarvita lääkärin arviota.
Kuulostaa siltä, että kohdallasi kaikki on kuitenkin ihan kunnossa 😊
Moikka! Jos esinahka on niin tiukka, ettei sitä saa yhtään vedettyä taakse, voi tiukasta esinahasta koitua harmia niin henkilökohtaisen hygienian, kuin seksielämänkin kannalta. Sinua huolettanee nyt ensisijaisesti tuo seksin harrastaminen, mikä on hyvin ymmärrettävää, jos eka kerta on toiveissa lähitulevaisuudessa. Ilmeisesti erektiossa esinahkasi ei kiristä niin, että erektio tuntuisi kivuliaalta tai epämiellyttävältä. Yhdynnässä se voi aiheuttaa kipua ja haittaa, kun esinahka ei pääse kunnolla liukumaan terskan taakse.
Voit nyt alkuun kokeilla itse venyttää esinahkaa niin, että erektiossa vedät sitä taakse niin paljon, kunnes kipu tuntuu epämiellyttävältä. Tätä toistamalla on mahdollista, että esinahka alkaa löystymään. Voit myös kokeilla seksin aikana liukuvoiteen käyttämistä ja kondomia kannattaa ehdottomasti käyttää seksitautien ehkäisyn kannalta. Kondomi toimii samalla raskauden ehkäisynä. Ekan seksikerran aikana kannattaa edetä varovasti ja itseään kuulostelleen, miltä seksi tuntuu. Jos esinahan tiukkuus aiheuttaa kipua, kannattaa yhdyntä lopettaa kesken, jottei esinahka repeä ja aiheuta arpeutumia, jotka voivat vain hankaloittaa asiaa. Seksiä voi kuitenkin harrastaa muuten, esimerkiksi hyväilemällä käsien tai suun avulla. Tiukka esinahka ei siis estä seksin harrastamista kokonaan.
Henkilökohtaisen hygienian kannalta voi tulla ongelmia taas sen suhteen, että kun esinahkaa ei saa vedettyä taakse, sen alaista aluetta ei saa puhdistettua kunnolla. Päivittäiset pesut ovat tärkeitä, sillä esinahan alle kertyy kehon eritteistä ja kuolleesta ihosolukosta muodostuvaa eritettä. Jos esinahan alaista aluetta ei pese, voi seurata esinahan ja terskan tulehduksia. Pelkkä vesipesu lämpimällä vedellä riittää, sillä saippua ja pesunaineet voivat ärsyttää peniksen herkkää ihoa ja terskaa.
Jos esinahka on kireä ja aiheuttaa haittaa hygienian ja seksin kannalta, on hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Tarvittaessa esinahkaa voidaan irrotella kirurgisesti tai ympärileikkaamalla.
Lisäksi pohdit, kuinka pitkän ajan elimistö tarvitsee toipuakseen nikotiinin haittavaikutuksista. Nikotiinin määrä puolittuu elimistössäsi muutaman tunnin kuluessa ja muutamassa päivässä on poistunut kokonaan. Tupakkatuotteiden aiheuttamien vaikutusten palautuminen riippuu kuitenkin myös siitä, kuinka kauan ja paljon on käyttänyt tupakkatuotteita säännöllisesti. Erektio-ongelmat johtuvat siitä, että tupakkatuotteet vaurioittavat pienten valtimoiden seinämiä ja näitä valtimoita on myös siittimessä. Eli siittimen verenkierto häiriintyy ja tästä seuraa erektio-ongelmia. Pitkään tupakkatuotteita käyttäneen valtimot eivät välttämättä palaudu enää ennalleen, mutta tupakkatuotteiden käytön lopettaminen estää vaurion pahenemisen. Olet vielä nuori ja jos nyt lopetat tupakkatuotteiden käytön, säilytät siittimesi pikkuvaltimot terveinä. Vinkkejä lopettamisen tueksi löydät Fressiksestä tai Stumpista.
Erektio-ongelmat voivat johtua monesta syystä, esimerkiksi stressistä ja jännittämisestä. Jos siis ekalla kerralla erektion kanssa on ongelmia, et ole yksin tämän ongelman kanssa, se on yllättävän yleistä. Juttelemalla kumppanin kanssa ja etenemällä seksissä itselleen sopivaan ja turvalliseen tahtiin, seksi lähtee kyllä luistamaan ja siitä pystyy nauttimaan.
Tsemppiä!
Hei gDX ja kiitos kysymyksestäsi.
Erektio, eli peniksen jäykistyminen voi tulla useasta syystä. Useimmiten erektio tulee, kun henkilö kiihottuu jostain seksuaalisesti. Kiihottuminen voi tapahtua mielikuvista, puheista, lukemisesta, katsomisesta, kosketuksesta tai vaikka tuoksusta. Murrosiässä kiihottumista tapahtuu helpommin, ja myös yllättävissä tilanteissa. Lisäksi erektio voi tulla tahattomasti, jos henkilö jännittää tai vaikka innostuu jostain asiasta. Erektio ei siis aina tarkoita suoraan sitä, että henkilö on seksuaalisesti kiihottunut.
Kysymyksestäsi ei kuitenkaan täysin selkiydy pohditko yleisesti, miksi pojat voivat saada erektion tyttöjen katselusta, vai oletko itse kohdannut tilanteita, joissa sinua katsotaan ja joku saa erektion. Mikäli olet kohdannut tällaisen tilanteen ja siihen liittyy ahdistavia tunteita tai asia vielä mietityttää sinua, kehotan sinua juttelemaan asiasta jonkun luotettavan aikuisen, esimerkiksi kouluterveyden hoitajan, kanssa.
Lisää tietoa seksuaalisesta kiihottumisesta ja erektiosta löydät Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta.
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Siemensyöksyllä tarkoitetaan siemennesteen eli sperman purkautumista pojan virtsaputkesta. Se tapahtuu useimmiten itsetyydytyksen tai kumppanin kanssa harrastettavan seksin seurauksena. Siemensyöksyn yhteydessä poika saa yleensä myös orgasmin, mutta ne voivat tapahtua myös toisistaan riippumatta.
Kysyit, mitä pippelissä tapahtuu ennen siemensyöksyä ja siemensyöksyn aikana. Siemensyöksy on melko monimutkainen tapahtumasarja, mihin tarvitaan monien eri elimien ja toimintojen yhteistyötä. Ennen siemensyöksyä poika on tavallisesti kiihottunut eli pippeli on erektiossa. Kiihottuessa hengitys, sydämen syke sekä verenkierto kiihtyvät ja veri virtaa sukuelimiin. Pippelin paisuvaiskudokset täyttyvät verellä ja niitä ympäröivät lihakset jännittyvät. Pippelin hyväily tai yhdynnän aiheuttama ärsyke pippelissä aloittaa elimistössä monimutkaisen tapahtumasarjan, joka johtaa yleensä siemensyöksyyn ja orgasmiin. Kun pojalla eturauhasen ja virtsaputken tyvessä olevat lihakset supistelevat nopeasti ja rytmikkäästi, saa poika yleensä orgasmin ja tämän aikana tulee yleensä myös siemensyöksy. Siemensyöksyn aikana siittiöt kulkeutuvat siemenjohtimen kautta kohti virtsaputkea, ja matkalla niihin sekoittuu muutamien eri rauhasten nesteitä. Nämä nesteet kertyvät virtsaputken takaosaan, jolloin paine siellä nousee, refleksi käynnistyy ja siemenneste purkautuu virtsaputkesta.
Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi. Voit lukea lisää esimerkiksi siemennesteestä Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta. Lisäksi meille Fressikseen on tullut paljon kysymyksiä liittyen siemensyöksyyn, voit lukea kysymyksiä ja vastauksia täältä.
Aurinkoista kevään jatkoa!
Moi!
Seksuaalinen kiinnostuminen ja kehon reagoiminen kiinnostaviin asioihin on normaali osa nuoren seksuaalista kasvua ja kehitystä. Peniksen omaavilla henkilöillä peniksen jäykistyminen ja yölliset siemensyöksyt ovat täysin luonnollisia reaktioita. Yölliset siemensyöksyt voivat johtua esimerkiksi kiihottavista unista ja etenkin nuoret kokevat niitä toistuvammin.
Kiihottuminen itseään kiinnostavista asioista, kuten toisista ihmisistä tai rinnoista on normaalia ja on myös tavallista, että kiihottavat asiat herättävät seksuaalisia mielikuvia. Mielikuvat ja fantasiat ovat osa seksuaalisuutta.
Voit lukea lisää seksuaalisuudesta Väestöliiton sivuilta.
Moikka!
Erektiohaasteiden taustalla voi olla monia tekijöitä. Näitä voivat olla psykologiset tekijät kuten uupumus tai stressi, fysiologiset tekijät kuten lääkitys tai testosteronin vähyys tai sosiaaliset tekijät kuten partneriseksiin liittyvä suorituspaine. Nuorilla erektiohaasteiden taustalla on usein psykologiset tekijät, esimerkiksi jännittäminen tai muut tuntemukset.
Erektio on monimutkainen tapahtuma ja aina se ei tapahdu, vaikka tuntisi kiihottuneisuutta. Erektion kovuus vaihtelee luonnollisesti seksin aikana kiihotuksen mukaan ja sen lopahtaminen tai pehmeneminen on hyvin tavallista. Erektion lopahtaminen toistuvasti voi johtaa negatiiviseen kierteeseen ja tällöin on hyvä pohtia, mitkä asiat vievät takaisin kohti voimakasta kiihottuneisuutta.
Jos erektio lopahtaa, huomioi se myötätuntoisesti. Yritä rauhoittaa kehoa ja mieltä ja palata niiden asioiden pariin, jotka kiihottavat sinua. Onko mielessäsi esimerkiksi jokin seksuaalinen mielikuva, joka saa sinut kiihottumaan tai millainen kosketus saa kehosi innostumaan? Anna keholle aikaa päästä takaisin kiihottuneisuuteen ja erektioon. Tärkeää olisi, ettei yritä pakottaa kehoa johonkin, mihin se ei juuri sillä hetkellä pysty.
Mikäli haasteet jatkuvat, sinun kannattaa keskustella asiasta tarkemmin esimerkiksi seksuaalineuvojan tai -terapeutin kanssa. Esimerkiksi Sexpon neuvontapalvelut tarjoavat maksutonta keskusteluapua seksuaalihaasteisiin.
Aurinkoista alkukevättä!
Moikka!
Ensimmäinen ajatukseni olisi, että ehkä itsetyydytys on ollut niin kiihottavaa, että saat vielä unessa erektion, joka ehkä pitkittyy ja on siksi kivulias. Mikäli kipu on häiritsevää, voisit kokeilla esimerkiksi kylmää suihkua. Mikäli erektio kestää lähelle 4 tuntia, on hyvä käydä puhumassa asiasta esim. lääkärille tai seksuaalineuvojalle.
Sanoisin, että mikäli kivulias erektio ei kestä pitkään (tuo mainittu lähemmäs 4 tuntia), voit hyvin jatkaa itsetyydytystä. Kokeile erilaisia tapoja tyydyttää, siten löydät itsellesi parhaiten sopivan tavan. Jos olet vasta aloitellut itsetyydyttämistä, elimistösi vaatii ehkä vain hieman aikaa tottua siihen.