Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: Yli 18v
Voiko yhdyntää harrastaa ilman esileikkiä? Voiko yhdyntää harrastaa ilman esileikkejä?
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Pohdit voiko yhdyntää harrastaa ilman esileikkiä. Esileikki sanana on hieman harhaanjohtava siitä syystä, koska se antaa olettaa että seksin tarvitsisi johtaa johonkin, esimerkiksi yhdyntään, vaikka todellisuudessa seksiä voi olla mikä vain asia, joka tuottaa seksuaalista mielihyvää, kiihottumista ja nautintoa. Usein yhdyntä ja penetraatioseksi mielletään ”oikeaksi seksiksi” ja muut seksitavat, kuten käsi- ja suuseksi, nähdään enemmän lämmittelynä kohti yhdyntäseksiä. Seksitapoja on kuitenkin monenlaisia ja muut tavat voivat olla monelle kiihottavampia ja paljon paremman tuntuista kuin yhdyntäseksi.

Esileikin ei siis aina tarvitse päätyä yhdyntään, eikä myöskään ennen yhdyntää tarvitse välttämättä olla esileikkiä. Yhdyntäseksiä voi harrastaa myös ennen muita seksitapoja. Oleellista on, että keho on riittävän kiihottunut: esimerkiksi erektio on riittävästi kovettunut tai emätin kostunut. Liukuvoidetta tai öljyä voi myös käyttää tarvittaessa seksissä apuna. Seksikumppanin kanssa on tärkeää keskustella millaisia toiveita ja tarpeita teillä molemmilla on seksiin liittyen. Eri seksikerroilla seksi voi olla myös eri tavalla etenevää, ja siksi aiheesta on hyvä keskustella kumppanin kanssa joka kerta uudelleen.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: esileikit kysymysmerkkinä
Mitä esileikit ovat? Olen perheestä, jossa seksistä ei ole puhuttu lainkaan, joten siihen liittyvät asiat ovat minulle aikamoisia kysymysmerkkejä. Kuitenkin itse haluaisin tietää asioista, koska jännitän paljon...
Fressis

Moi ja kiitos viestistäsi!

Ompa hienoa, että rohkaistuit ottamaan meihin yhteyttä ja hankkimaan tietoa, kun seksistä ja seksuaalisuudesta ei ole puhuttu perheessäsi. Nämä aiheet mietityttävät monia, mikä sitten aiheuttaa jännitystä ja epävarmuutta.

Pohdit sitä, mitä esileikki tarkoittaa ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Yksinkertaisimmillaan esileikki tarkoittaa yhdyntään valmistavaa toimintaa, jonka tarkoituksena on kiihottaa ja lisätä seksuaalista halukkuutta. Seksin aikana tämä voi tarkoittaa esimerkiksi seksikumppanin sukuelinten, pepun, rintojen tai muiden kehonosien hyväilyä käsin, suulla tai seksivälineillä. Esileikkiä voivat olla myös sanat, viestit, katseet, suuteleminen, vaatteiden päältä tai alta hyväileminen jne. Esileikin kesto voi vaihdella minuuteista jopa päiviin riippuen siitä, mikä lasketaan esileikiksi. Esimerkiksi päiviä jatkunut vihjaileva viestittely voi kasvattaa haluja ja virittää mieltä seksin harrastamiselle.

Toisaalta “esileikki”-sanaan liittyy ongelmallisuuksia. Se typistää käsityksen “oikeasta seksistä” penis-emätinyhdyntään, vaikka todellisuudessa kaikki seksuaalista nautintoa tuottava toiminta voi olla seksiä. Toisin sanoen seksi on paljon muutakin kuin yhdyntää, eikä seksin tarvitse tähdätä yhdyntään. Yhdyntä voi olla yksi osa seksiä tai sitä ei välttämättä ole ollenkaan. Lisäksi erilaisia seksin muotoja voi harrastaa siinä järjestyksessä, mikä seksin osapuolista juuri siinä hetkessä tuntuu hyvältä ja nautinnolliselta.

Seksiin valmistautumisessa – olipa se sitten käsillä hyväilyä, suuseksiä, yhdyntää, peräaukon hyväilyä jne. – erityisen tärkeää on se, että seksikumppaneilla on turvallinen ja rento olo. Tämä on mahdollista, kun voitte luottaa toisiinne sekä keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä toiveista, haluista, rajoista ja epävarmuuksista avoimesti. Lisäksi on tärkeää, että haluatte tuottaa nautintoa sekä itsellenne että toisillenne, jolloin olosuhteet toistenne kiihottamiselle ovat otolliset! On myös hyvä muistaa, että mielen ja kehon virittämistä seksille tarvitaan sukupuolesta riippumatta.

Se on mahtavaa, että sinulta löytyy tiedonhalua! Ottamalla asioista selvää epävarmuudet vähenevät. Voit halutessasi lukea aiheesta lisää Fressiksen artikkelista Mitä seksi on? , minkä lisäksi Hyvä Kysymys -sivustolla on paljon hyviä artikkeleita seksuaalisuudesta.  Toisaalta kaikkea seksistä ei opi lukemalla, vaan loput opitaan kokeilemalla ja kommunikoimalla seksikumppanin kanssa.

Innostavia hetkiä seksuaalisuuteen tutustumisen polulla!

Oliko vastauksesta hyötyä?