Moikka!
Kertomasi tilanne on todella yleinen ja moni pohtii samaa. Harmillisesti mitään yhtä oikeaa vastausta tai toimintatapaa ei ole. Voisitko aloittaa hymyilemällä tytölle hänen mennessään sinun ohitsesi? Tai onnistuisitko selvittämään, onko hänellä jotain somekanavia, joissa voisit vaikka tykätä hänen kuvastaan? Nämä voisivat olla pienempiä askelia kuin suoraan juttelemaan meneminen. Sekin toki on hyvä vaihtoehto. Silloin ainakin olet saanut tietää, onko tutustuminen mahdollista. Mitään vuorosanoja ei voi antaa valmiiksi, ne eivät tuntuisi luontevalta. Paras vaihtoehto on miettiä miten itse toivoisi, että toinen lähestyy ja teet sitten niin.
On rohkeaa kertoa tunteistaan, joten voi olla, että myös tyttö ajattelee tekosi olleen hieno. Jos kävisi niin, että hän pitää sinua outona, tai tilanne olisi kiusallinen, se tuntuu varmasti hetken kurjalta, mutta sekin menee ohi. Tytön elämässä tapahtuu myös varmasti paljon, ja tämän tyyppiset asiat unohtuvat nopeasti kun vain jatkat koulussa olemista ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
On myös tosi tavallista ajatella, että oma ulkonäkö ei miellytä muita, mutta tosiasiassa sitä ei voi tietää. Eli vaikka et itse pitäisi itseäsi hyvännäköisenä, ei se tarkoita, etteikö joku muu pitäisi. Ja vaikka juuri tämä tyttö ei vastaisikaan kiinnostukseesi, ei se tarkoita, etteikö joku muu haluaisi olla kanssasi. Lähes jokainen ihastuu nimittäin joskus henkilöön, joka ei tunne samoin. Voi myös olla, että toisen ulkonäkö on kiva, mutta sitten yhteistä puhuttavaa ei löydäkään, eikä yhdessäolo tunnu kivalta. Tai voi olla, että yhteistä puhuttavaa ja kiinnostuksen kohteita on niin paljon, että vaikka ulkonäkö ei olisikaan ollut sellainen mihin normaalisti ihastuisi, haluaa silti olla toisen kanssa. Ihastuminen ja seurustelu ei siis ole mitenkään yksinkertaista, vaan monien asioiden summa.
Toivottavasti tästä viestistä oli sinulle jotain apua. Rohkeutta tytön lähestymiseen!
Hei, kiitos kysymyksestä.
Yölliset siemensyöksyt ja erektiot ovat tosiaan normaaleja reaktioita murrosikään liittyen, eikä niitä tarvitse millään tavalla hävetä.
Voi kuitenkin olla, että tuossa iässä alkaa kaivata murrosiän muutosten vuoksi ja muutenkin jo yksityisyyttä. Siksi pohdin, olisiko teidän mahdollisuutta siirtyä jo omiin sänkyihin tai tiloihin nukkumaan? Toki yölliset siemensyöksyt ja erektiot ovat tahattomia ja todennäköisesti siskosi ei näitä nukkuessaan huomaa. On kuitenkin aina hyvä muistaa kunnioittaa toisen rajoja ja välttää sellaisia tilanteita, joihin toinen voi joutua tahtomattaan.
Ehdotan siis, että alatte pohtia siskosi kanssa uusia nukkumisjärjestelyjä 🙂
Moikka!
Ihan alkuun on tärkeää, että tiedät, että uuteen ryhmään meneminen on aina jännittävää ja haastavaa, samoin kuin uuden asian opettelu. On tosi luonnollista, että alkuun voi tuntua siltä, että ei sovi joukkoon, tai ei osaa, kun muut ovat olleet jo pidempään samassa ryhmässä. Onkin tosi rohkeaa ja hienoa, että olet uskaltanut mennä mukaan, eli ole itsestäsi ylpeä!
Kertomasi tilanne kuulostaa kurjalta ja ei ihme, että sinusta tuntuu pahalta. Se, että noin suoraan sanoo, ettei pidä toisesta, on kummallista eikä oikein reiluakaan. Eihän ”Jessika” oikeasti voi tietää miten kiva olet, koska ei tunne sinua. Jos sanot Jessikalle, että tiedät että hän ei pidä sinusta, paljastat samalla, että kaverisi on kertonut asiasta sinulle. Tästä voi tulla lisäharmia, joten asiaa on hyvä lähestyä toisella tavalla.
Mitä jos koittaisit unohtaa sen, mitä kaverisi on sinulle kertonut Jessikan sanoneen, ja suhtautuisit Jessikaan samoin kuin muihinkin pelikavereihin? Olisit mukava ja reilu ja katso vaikuttaako se siihen, miten Jessika sinuun suhtautuu? Olisi kummallista, jos hän ei huomaisi ajan kanssa miten kiva kaveri osaat olla.
Mikäli tuntuu siltä, että tilanne haittaa sinun keskittymistäsi harrastuksessa, tai harrastamisesta häviää ilo, kun joutuu jännittämään, on asiasta syytä sanoa myös valmentajalle. Voit kertoa valmentajalle siitä, miten koet, että on vaikea päästä joukkoon ja myös tunteistasi Jessikaa kohtaan. Jos tuntuu hankalalta, voit näyttää tämän tänne kirjoittamasi viestin. Olet siinä kuvannut tosi hienosti sitä miltä tilanne sinusta tuntuu. Valmentaja on kyllä kohdannut kaikenlaisia tilanteita ja voi auttaa sinua pääsemään paremmin mukaan joukkoon, vaikka suunnittelemalla treenejä eri tavalla.
On myös hyvä muistaa, että kaikista ei koskaan tule parhaita kavereita, ja tärkeintä on, että saisit nauttia jalkapallosta, eikä siitä häviä ilo. Keskity nyt niihin kivoihin asioihin, joita jalkapallo tuo mukanaan ja anna aikaa mukaan pääsemiselle ja Jessikan kanssa oikeasti tutustumiselle.
Tsemppiä ja mukavaa syksyä sinulle!
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi. Ei huolta, olipa kyseessä sitten tyttöpuolinen ystävä tai tyttöystävä, on molemmat täysin normaaleja asioita.
Mikäli kyseessä on tyttöystävä, jonka kanssa seurustellaan, on tärkeää huomioida molempien toiveet ja halut seurustelussa. Seurustelu iässäsi voi hyvin olla vain yhdessä hengailua ja yhteisten mielenkiinnon kohteiden jakamista. Suhteeseen ei siis tarvitse vielä liittyä esimerkiksi pussailua tai koskettelua. Näistä asioista voi yhdessä jutella ja sopia pelisäännöistä – samalla tulee harjoiteltua tärkeitä ihmissuhdetaitoja.
Samoja taitoja tulee harjoiteltua myös, kun juttelee asiasta vanhempien kanssa. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa kertoa suhteista vanhemmille. Voit valita keskustelun aloittamiselle jonkin rauhallisen yhteisen hetken, kuten ruokailun ja paukauttaa uutisesi ilmoille. Jos suoraan juttelun aloittaminen tuntuu haastavalta, voit hyvin aloittaa keskustelun vaikkapa viestitse. Usein helpottaa myös se, jos heti alkuun kertoo, että aiheesta tuntuu jännittävältä puhua.
Mikäli sinusta tuntuu, että vanhempasi eivät ota seurustelua vastaan toivomallasi tavalla, voi kyse olla siitä, että he huolestuvat tilanteesta. Voit lievittää vanhempiesi huolta, kun kerrot minkälaisesta suhteesta on kysymys ja millainen tyttö on – ehkä voit joskus parhaassa tapauksessa jopa esitellä tämän heille?
Muistathan kuitenkin sen, että jos vastaanotto ei ole toivomasi, olet silti oikeutettu tunteisiisi. Se, että viihtyy jonkun seurassa ja on ihastunut tai kovastikin tykästynyt tähän, on hieno asia ja kertoo myös siitä, että on valmis harjoittelemaan ihmissuhdetaitoja.
Kovasti tsemppiä keskusteluun vanhempien kanssa ja ihania hetkiä tämän tytön seurassa!
Moikka!
Kiitos kysymyksestäsi. Voit olla huoletta, sillä lyhyesti vastaus kuuluu, että on täysin normaalia, ettei ole ihastunut kehenkään jollain hetkellä tai vaikka pitkään aikaan.
Ihmiset ovat ihastumisenkin suhteen erilaisia. Ihastumista ja ihastumisen tapoja tai aikoja on yhtä paljon, kuin meitä ihmisiä. Jotkut ihastuvat herkästi, jopa joka viikko uuteen ihmiseen ja sitten on sellaisia, jotka ihastuvat vain harvoin ja vain itselleen täysin erityisiin ihmisiin. Kaikki tavat ihastua tai olla ihastumatta ovat yhtä oikeita ja normaaleja. Sinussa ei siis ole mitään epänormaalia tai väärää tässä asiassa.
Ihastumisessa kannattaa huomioida myös se, että se on tunne, jota ei voi pakottaa tapahtumaan. Oikeastaan tuntuu joskus siltä, että mitä kovemmin sitä tunnetta koittaa löytää, niin sitä kauempana se on. Usein sanotaankin, että ihastuminen tuntuu tapahtuvan silloin, kun sitä vähiten odottaa. Ehkä silloin, kun on jo vähän antanut periksi, että ei ihastu koskaan.
Odottele siis vain kärsivällisesti, sillä kun ihastus tulee kohdalle, se varmasti palkitsee ja huomaat, että odottaminen on ollut sen arvoista. Saat olla rohkeasti sinä, ihastuksen kanssa tai ilman.
Ihanaa syksyä! <3
Moikka ja kiitos tärkeästä viestistäsi.
Toivottavasti tilanne kotona on rauhoittunut, voit jo paremmin ja olette saaneet äitisi kanssa ehkä juteltuakin tapahtuneesta. Vaikka tilanne olisi jo parempi, kertomasi kuulostaa siltä, että siihen olisi nyt tosi tärkeä saada aikuisen tukea.
Riitoja tulee aina välillä kaikissa perheissä, mutta yksikään erimielisyys ei saisi aiheuttaa kertomasi kaltaista tilannetta. Omista huolista kertominen aikuiselle ei ole aina helppoa ja jo tänne kirjoittaminen oli tosi hieno juttu! Olisi kuitenkin tärkeää, että kertoisit kotona tapahtuneesta myös esimerkiksi koulun terveydenhoitajalle, tai lemppariopettajalle. Huolet kotona vievät voimia koulunkäynniltä ja kivoilta asioilta elämässä, joten niihin on tärkeä tarttua, ennen kuin huolet kasvavat liian isoiksi.
Joskus on myös tilanteita, joissa vanhemmatkin saattavat tarvita tukea. Apua tarvitakseen ei tarvitse olla mielenterveyden haasteita, vaan arki vaan voi olla joskus kuormittavaa ihan itsessään. Jos kouluterveydenhoitajan puoleen kääntyminen tuntuu hankalalta, voit hakea rohkaisua myös nuorille tarkoitetusta Sekasin-chatista. Voit jutella chatissa nimettömänä aikuisen kanssa ja saada lisää vinkkejä, miten voisit toimia tilanteessasi. Tärkeintä on, että et jää asian kanssa nyt yksin, sillä ansaitset voida hyvin ja käydä koulua ilman muita huolia.
Tsemppiä ja rohkeutta sinulle!
Moi! Kiitos viestistäsi, jossa kerrot haasteista perhesuhteissasi. On hienoa, että haet tilanteeseesi apua ja tukea.
Viestistäsi nousee monta asiaa, joista olisi hyvä päästä keskustelemaan kanssasi ja esittämään lisäkysymyksiä, jotta voisimme auttaa sinua tilanteessa eteenpäin. Siksi meistä olisi hyvä, että ottaisit yhteyttä Sekasin-chatiin. Sekasin-chatissä voit jutella mistä tahansa mieltä painavasta aiheesta koulutettujen vapaaehtoisten sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. Olet kuvannut viestissäsi hienosti näitä vaikeita asioita, ja tunteita, joita kertomasi tilanteet sinussa herättävät. Voit aloittaa keskustelun Sekasin-chatissa esimerkiksi tuolla samalla viestillä, jonka kirjoitit meille.
Kerrot asuvasi tukiasunnossa. Jos sinusta tuntuu, että haluaisit mieluummin jutella näistä asioista jonkun kanssa kasvotusten, voit olla yhteydessä myös asumisohjaajaan, jos sellainen palvelu on saatavilla paikassa, jossa asut.
Paljon tsemppiä ja rohkeutta tilanteeseesi!
Moikka ja kiitos tärkeästä kysymyksestäsi.
Seurustelun aloittamiselle ei ole mitään tiettyä oikeaa ikää. Seurustelu on usein hieman erilaista eri ikäisenä. Ikää tärkeämpää seurustelussa on se, että molemmat osapuolet haluavat sitä sekä ovat yhdessä sopineet seurustelusta ja sitä koskevista asioista. Tärkeää onkin pohtia, millainen suhde käytännössä on kyseessä ja millaisia tunteita se teissä herättää.
Seurustelussa tulee voida kokea olonsa turvalliseksi ja pystyä pitämään kiinni omista rajoistaan. Esimerkiksi siitä, että seurusteleminen ei tarkoita sitä, että teidän tulisi suudella toisianne, saati olla vielä valmiita seksiin muutoin. Seurusteleminen voi olla ennemminkin tekstailua tai yhdessä ajan viettämistä – kahdestaan tai kavereiden kanssa. Sellaista yhteistä olemista, josta teille molemmille tulee ja jää hyvä mieli.
Se, että haluaisi seurustella jonkun kanssa on itseasiassa aika hieno asia. Se kertoo siitä, että osaatte tunnistaa tunteita toista ihmistä kohtaan ja haluatte harjoitella ihmissuhdetaitoja. Seurustelemalla voitte siis samalla opetella yhdessä ihmissuhdetaitoja ja oppia paljon niin itsestänne kuin toisista ihmisistä.
Nuoresta iästänne huolimatta voitte siis yhteisestä sopimuksesta seurustella ja katsoa, miltä se teistä tuntuu. Seurusteluhan ei tarkoita myöskään sitä, että se olisi ikuista – tunteet saavat myös vaihtua ja siitä pitää sanoa, jos ei itse enää haluakaan seurustella. Muistattehan myös, että jos päätätte alkaa seurustelemaan, niin on tärkeää pitää kiinni myös omasta ajasta, ystävistä ja itselle mielekkäistä tekemisistä. Jos haluat, voit lukea seurustelusta lisää vielä täältä.
Ihanaa kesää sinulle!
Hei ja kiitos viestistäsi!
Ihastuminen on ihana tunne, ja tuo paljon voimavaroja ja iloa elämään. Hienoa, että olet päässyt tämän tunteen kokemaan! Ihastuminen voi kuitenkin myös mietityttää, jos ihastumisen kohde on itselle yllättävä. On kuitenkin tärkeä tietää, että me emme voi vaikuttaa siihen kehen ihastumme, eikä ihastuminen itsessään ole väärin, oli ihastumisen kohde kuka tahansa.
Moni nuori pohtii omaa seksuaalista suuntautumistaan ja nämä pohdinnat ovat tosi tärkeitä. Samaa sukupuolta olevaan ihastuminen voi tuntua hämmentävältä, erityisesti jos ympäristö on ihastumisesta eri mieltä tai jos siinä kokee ristiriitaa oman uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Yhteiskunnassa yleisestikin on yhä usein esillä ajatus siitä, että samaan sukupuoleen ihastuminen olisi jotenkin ihmeellistä. Tosiasiassa se on ihan yhtä luonnollista kuin ihastua eri sukupuoltakin olevaan – sen ei myöskään tarvitse tarkoittaa mitään sen enempää, kuin ihastumista. Eri uskonnoissa samaa sukupuolta oleviin seurustelusuhteisiin suhtaudutaan eri tavoin ja uskontokuntien sisälläkin aiheesta voi olla ristiriitaisia näkemyksiä. Ei ole siis ihme, jos olosi on hämmentynyt. Tärkeintä on kuitenkin se, että tiedät olevasi arvokas sellaisena kuin olet ja että olet itsellesi rehellinen siitä, mitä tunnet ja mikä sinulle on tärkeää elämässäsi.
Pohdit myös ikäeroa. Ikäero ei haittaa niin paljoa vanhempana, mutta nuorena sillä on merkitystä, sillä eri ikäisillä on usein eri elämänvaihe menossa. Murrosiässä on luonnollista ihastua itseään vanhempiin. Sen sijaan, että ihastumista lähtisi viemään pidemmälle, voi miettiä, mitkä ovat niitä asioita, joissa toiseen ihastui. Onko se vaikka tietynlainen huumorintaju, ulkonäköön liittyvä asia, tai jotain muuta. Voisiko samoja elementtejä löytyä ja lähteä etsimään jostain lähempänä omaa ikää olevasta ihmisestä?
Omaan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät pohdinnat ovat isoja ja niitä on ihan hyvä pyöritellä myös aikuisen kanssa. Kuten nyt hienosti teitkin tänne kirjoittamalla! Jossain vaiheessa asiasta voi olla hyvä jutella myös kotona, mutta sillä ei ole kiire. Voit ensin selvittää omia ajatuksiasi ottamalla esim. yhteyttä Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatiin. Yksi paikka, jossa voit myös jutella aiheesta yksityisesti työntekijän kanssa on esim. Verkkonuorisotalo Loiste. Halutessasi voit jutella siellä myös muiden seksuaalista suuntautumistaan pohtivien nuorten kanssa. Palvelu on nimetön, eli voit osallistua nimimerkillä. Nuorille on olemassa myös muita chat-palveluja, joissa voit jutella luottamuksellisesti ja nimimerkillä aiheesta kuin aiheesta turvallisen aikuisen kanssa.
Ihastuminen on ihanaa, joten pidä kiinni siitä tunteesta ja sen mukanaan tuomasta voimasta! Sinä olet hyvä ja oikeanlainen juuri sellaisena kuin olet, muista se. <3
Aurinkoista kesää!
Moikka!
Ihastuminen on ihana tunne, mutta voi aiheuttaa myös epävarmuutta ja epätietoisuutta, jos ei tiedä saako tunteilleen vastakaikua. Ihastuminen näkyy eri ihmisissä eri tavoilla, joten on vaikea tietää, onko toinen ihastunut vai ei. Joku saattaa näyttää ihastumistaan esim. lisääntyvillä kommenteilla somessa, hymyillen, tai pyrkimällä koulussa samoihin paikkoihin. Joku toinen taas vetäytyy ihastuessaan, koska pelkää että toinen ei tykkääkään. Ainoa varma keino saada tieto näihin pohdintoihin, on kertoa omista tunteista ja katsoa miten toinen reagoi, tai kysyä suoraan onko hän ihastunut. Mutta kuten kirjoitikin, se vaatii rohkeutta, ja voi tuntua vaikealta.
Jos kasvokkain kysyminen jännittää, on ihan ok laittaa viestiä myös vaikka somessa. Voihan olla niin, että tyttö miettii juuri parhaillaan samoja asioita kuin sinä ja olisi harmi, jos asia jäisi selvittämättä koska kumpikaan ei uskalla kysyä. Jos kysyminen kuitenkin jännittää liikaa, voit kokeilla osoittaa kiinnostustasi esim. kommentoimalla somessa tai koittamalla tutustua tyttöön ensin kaverina. Ihastumisasioissa ei tarvitse kiirehtiä, eli voit rauhassa selvitellä tytön tunteita. Kesän jälkeen rohkeutta voikin olla ihan eri tavalla! Nyt kesäloman korvilla on kuitenkin siitä hyvä hetki, että jos käy niin, että tyttö on ihastunut, voitte viettää kivan kesän tehden asioita yhdessä. Jos hän ei olekaan ihastunut, ehtii asia unohtua kesän aikana. Ehdit kesän aikana saada myös itse muuta ajateltavaa, tai ehkä jopa ihastua uudelleen uuteen ihmiseen.
Muista, että jos käy niin, että tyttö ei ole sinuun ihastunut, niin kyse ei ole siitä, että sinussa olisi jotain vikaa. Ihan samoin kuin jokaisella on oma lemppari jätskimaku, pidämme myös erilaisista ihmisistä. Eli jos tämän tytön kanssa ei asiat mene toivotulla tavalla, löytyy kohdallesi aivan varmasti vielä sellainen tyttö, joka pitää juuri sinusta.
Rohkeutta ja mukavaa kesää sinulle!