Heippa 7luokkalainen,
Kiitos kysymyksestäsi! Toisinaan koulun aloitus tai koulussa käyminen voi tuntua raskaalta ja motivaation löytäminen olla vaikeaa. Se on täysin normaalia aika-ajoin, ja myös aikuiset kokevat samanlaisia tunteita töitä kohtaan silloin tällöin.
En siis huolestuisi asiasta heti. Motivaation vaihtelu voi johtua monesta eri syystä. Jokatapauksessa on hyvä yrittää miettiä, mitä tunteita koulua kohtaan sinulla on, ja mistä asioista tunteet johtuvat. Erittelemällä hieman tarkemmin tunteitasi kouluun liittyen voit ymmärtää paremmin sitä, mistä ahdistus voi johtua. Voi myös olla, että ahdistus kumpuaa muista asioista kuin koulusta, mutta koulu vain jostain syystä nostaa nämä tunteet pintaan. Miten sinulla muuten menee elämässä?
Suosittelen ehdottomasti puhumaan asiasta jollekulle. Tällaisten asioiden ratkaiseminen yksin voi olla hankalaa, ja sitä varten on ystäviä ja aikuisia, jotka voivat auttaa tilanteessa. Myös netissä on paikkoja, joissa voit jutella luottamuksellisesti aikuisen kanssa sinua mietityttävistä asioista. Esimerkiksi Netari ja Nuortennetti ovat hyviä paikkoja saada keskusteluapua netistä.
Nostan tähän vielä muutamia asioita, joita kannattaa myös miettiä:
- Jos opiskelu tai oppiminen tuntuu hankalalta, hae siihen apua opettajilta tai oppilashuollolta. Ylipäätään miellyttävä ympäristö oppia on tärkeä tekijä kouluviihtyvyyden kannalta.
- Onko sinulla koulussa ystäviä tai kavereita joiden kanssa viettää aikaa? Kavereilla on iso merkitys kouluviihtyvyyden kannalta. Jos olet vasta aloittanut uudessa koulussa, anna itsellesi aikaa tutustua ihmisiin.
- Eihän sinua kiusata koulussa? Kiusaaminen vaikuttaa paljon kouluviihtyvyyteen ja siihen tulee aina puuttua. Ole rohkeasti yhteydessä koulun aikuisiin asiasta, jos näin on.
- Elintavoilla on myös iso merkitys mielialan ja jaksamisen suhteen. Voi kuulostaa tylsältä, mutta liikunta, uni ja syöminen ovat kulmakiviä hyvinvoinnille. Onhan nämä asiat kunnossa?
- Omien tavoitteiden selkeyttäminen koulun suhteen voi myös helpottaa opiskelumotivaatioita. Haluaisitko päästä johonkin tiettyyn kouluun tai jopa ammattiin? Nykyisten asioiden sitominen omiin unelmiin auttaa motivaatiossa. Pienet, saavutettavat välitavoitteet voivat olla hyödyksi!
Muista, että kaikki kohtaavat haasteita koulussa jossakin vaiheessa. Et ole asian kanssa yksin. Älä myöskään jää asian kanssa yksin, vaan pyydä apua joltain läheiseltäsi tai muulta luotettavalta aikuiselta. Tänne kirjoittaminen oli hieno askel siihen suuntaan, että voit alkaa voida paremmin ❤
Tsemppiä koulunkäyntiin!