Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tuoli
Ikä: 9-12v
Kuukautisten alkaminen ja niistä kertominen äidille Hei! Uskon että ensimmäiset kuukautiseni saattoivat tulla koska alushousuissani oli valtava punaruskea läikkä joka oli tullut myöskin vähän housuihinikin. Haluaisin kuulla vielä teidänkin mielipiteen....
Fressis

Moi!

Kuulostaa tosiaan siltä, että kuukautisesi ovat alkaneet. Toisin sanoen murrosikäsi etenee aivan normaalisti, hieno juttu! 😊

Voit aivan rohkeasti kertoa äidillesi kuukautistesi alkamisesta käyttäen niitä sanoja, jotka itsestäsi tuntuvat luontevilta. Asian voi ilmaista esimerkiksi samoin kuin meillekin kirjoitit asiasta. Koska äitisi on kokenut nuorempana saman, hän melko varmasti osaa neuvoa ja tukea sinua asian kanssa sekä vastailla mieltä askarruttaviin kysymyksiisi. Lisäksi hän voi auttaa sinua valitsemaan itsellesi sopivat kuukautissuojat, ja voitte halutessasi käydä ostamassa niitä yhdessä. Erilaisista kuukautissuojista voit lukea Hyvä Kysymys -sivustolta. Tarvittaessa kuukautisista voi keskustella myös esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa.

Kuukautisten kohdalla on hyvä tiedostaa, että ne voivat olla muutaman ensimmäisen vuoden ajan hyvinkin epäsäännölliset. Tämä tarkoittaa, että kuukautiskierron kesto, kuukautisvuodon määrä ja kuukautisten kesto voivat vaihdella kerrasta toiseen.  Yleensä kuukautiskierron pituus on 23–35 päivää, mutta koska kuukautiset voivat alkaa odotettua aiemmin tai myöhemmin, kuukautissuojia kannattaa pakata mukaan reppuun tai laukkuun varmuuden varalle. Tällöin ei haittaa, vaikka kuukautiset alkaisivatkin yllättäen.

Iloista alkavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Mitätapahtuu
Ikä: 13-15v
Alkoivatko menkkani? Mulla oli varmaan n. 1-1,5v valkovuotoa, kun sitten viimevuonna heinäkuun alussa yhtenä aamuna kun kävin vessassa tuli verta. Menkat kesti 4pv, mulla ei ollu...
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi.

On luonnollista, että olet huolissasi menkkojen alkamisesta – etenkin kun ne näyttivät jo alkamisen merkkejä, mutta jäivätkin vasta yhteen kertaan. Näin voi kuitenkin hyvin käydä, se on täysin normaalia. Kuukautiskierto voi alkuun olla hyvinkin epäsäännöllinen ja kuukautisvuoto tulla harvoin. Vaikka kuukautiset alkaisivat tulla tiheämminkin, voi kuukautiskierto edelleen olla epäsäännöllinen ensimmäiset pari vuotta.

Seurailisin siis vielä tilannetta ja odottelisin seuraavia menkkoja rauhassa. Voit kantaa laukussa/repussa varmuuden vuoksi kuukautissuojia mukanasi, jos menkat pääsevätkin jossain hetkessä yllättämään. Jos asia sinua kovasti huolettaa, haluan rohkaista sinua juttelemaan siitä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tai äitisi kanssa, jos mahdollista. Terveydenhoitajan kanssa voit jutella muutenkin kuukautisiin ja kasvuun ja kehitykseesi liittyvistä asioista, jos haluat. Voit laittaa viestiä myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Viivi
Ikä: 9-12v
Pystyykö menkkojen alkamiseen vaikuttamaan ja onko jotain merkkejä mistä tietää, että menkat on alkamassa? Hei mietin pystyykö vaikuttaa ekojen menkkojen alkuun kun ois kiva et ne alkais kun monel kaveril on jo alkanu ku haluaisin samaistuu, ja pystyykö...
Fressis

Moi Viivi!  

Ja kiitos kysymyksestäsi menkkoihin liittyen. On täysin ymmärrettävää, että menkat mietityttävät ja haluaisit niiden alkavan, varsinkin jos monella kaverilla menkat ovat jo alkaneet. Murrosikä kuitenkin etenee jokaisella omaa tahtia, eikä kuukautisten alkamiseen valitettavasti voi itse vaikuttaa mitenkään.  

Halusit tietää, onko olemassa merkkejä, joista kuukautisten tietäisi olevan alkamassa. Valkovuoto on yksi merkki siitä, että keho alkaa valmistautua kuukautisten alkamiseen. Se, kuinka kauan valkovuotoa tulee ennen kuukautisten alkamista, on kuitenkin jälleen yksilöllistä. Osalla valkovuotoa tulee vain muutaman kuukauden ajan ennen kuukautisten alkamista, ja toisilla jopa pari vuotta. Kuukautisten alkamisajankohtaa on siten mahdotonta tietää etukäteen, mutta tavallisesti ne alkavat 10–16 ikävuoden välillä. Pääset lukemaan lisää menkoista tästä Fressiksen artikkelista. 

Voit odotella ihan rauhassa menkkojen alkamista. Ne alkavat kyllä sitten, kun kehosi on niihin valmis <3 

Ihanaa ja nautinnollista kesää! 

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Mei Moon
Ikä: 9-12v
Voiko menkkojen aikana tulla valkovuotoa ja voiko menkat alkaa niin, ettei sitä huomaa? 1. voiko valkovuotoa tulla menkkojen aikana 2.voiko menkat alkaa niin ettei huomaa sitä moneen päivään
Fressis

Kiitos hyvistä kysymyksistäsi, Mei Moon!

Valkovuodon tehtävänä on suojata emätintä pitämällä se puhtaana ja kosteuttamalla emättimen limakalvoja. Valkovuotoa voi siten erittyä myös kuukautisten aikana, mutta sitä ei välttämättä huomaa, koska valkovuoto on sekoittuneena vereen. Mikäli kuukautisvuodon määrä on vähäistä, valkovuodon voi havaita helpommin.

Vastauksena toiseen kysymykseesi on, että kuukautisten alkamisen yleensä huomaa rusehtavasta tai punaisesta vuodosta, josta on jäänyt tahra alushousuihin. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että ensimmäiset kuukautiset saattavat olla hyvin niukat, jolloin vuotoa tulee vähän ja se on väriltään rusehtavaa. Toisilla ensimmäiset kuukautiset puolestaan voivat olla runsaat, eli tässä esiintyy hyvinkin paljon yksilökohtaista vaihtelua. Lisäksi etenkin parin ensimmäisen vuoden ajan kuukautiset voivat olla epäsäännölliset, eli kuukautiskierron pituus, kuukautisten kesto ja kuukautisvuodon määrä voivat vaihdella paljonkin.

Suosittelen sinua lukemaan Fressiksen artikkelin Menkat – 12 kysymystä ja vastausta. Voit myös halutessasi lukea Kysy asiantuntijalta -palstan vastauksia muiden nuorten esittämiin kysymyksiin kuukautisista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: -
Ikä: 9-12v
Alkoivatko kuukautiset? Mä mietin alkokohan mun menkat? Mulla on ollu valkovuotoa jo pitkään. Tänään huomasin, että on tullut vuotoa joka ei haise erikoiselta, mutta on pinkkiä...
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi! Tämä onkin asia, jota miettivät monet ikäisesi nuoret. Kuukautisten alkamista edeltää valkovuodon tuleminen. Kerroitkin, että sinulla on tullut valkovuotoa jo pitkään, mikä kertoo siitä, että kehosi ainakin valmistautuu jo kuukautisten alkamiseen. 😊

Ensimmäinen kuukautisvuoto voi olla sellaista, että valkovuodon seassa on pinkkiä/punaista tai rusehtavaa väriä, ja on tavallista, että muutamia kuukausia ennen selkeästi veristä kuukautisvuotoa, vuoto on pääsääntöisesti tällaista verensekaista valkovuotoa. Kuvailemasi vuoto saattaa siis hyvin olla ensimmäinen kuukautisvuotosi 😊

Älä huolestu, jos seuraavat menkkasi tulevat vasta kuukausien päästä ensimmäisistä. Menkat voivat olla hyvinkin epäsäännölliset ensimmäisinä vuosina, ja siksi onkin hyvä kantaa laukussa/repussa mukana kuukautissuojia siltä varalta, että menkat seuraavan kerran yllättävät. Voit lukea kuukausisuojista lisää täältä. On hyvä myös kirjata itselleen ylös esimerkiksi puhelimen kalenteriin se, koska menkat alkoivat ja loppuivat, jotta niitä pystyy seurailemaan. Tätä varten on myös erilaisia sovelluksia, jollaisen voi ladata omaan puhelimeen.

Kuukautisten alkaminen voi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ja siksi aiheesta voi olla hyvä keskustella vielä luotettavan aikuisen, kuten huoltajasi tai esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Heiltä voit saada myös hyviä käytännön vinkkejä esimerkiksi kuukautissuojien käyttöön liittyen. Voit myös aina laittaa meille uuden kysymyksen, jos menkat tai jokin muu murrosikään liittyvä mietityttää sinua 😊

Hyvää alkavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Teini tyyppi
Ikä: 13-15v
Voiko raskaaksi tulla ilman että on kuukautisia? Voiko tulla raskaaksi ilman että minulla on ollut kuukautisia?
Fressis

Hei nimimerkki ”Teini tyyppi” ja kiitos kysymyksestäsi. Sinua mietityttää, voitko tulla raskaaksi ilman, että sinulla on ollut kuukautisia. Tämä onkin kysymys, jota pohtii moni ikäisesi nuori.

Kyllä, on mahdollista tulla raskaaksi ennen kuin kuukautiset alkavat. Vaikka kuukautiset eivät vielä olisi alkaneet, tytön elimistössä voi silti kypsyä jo munasoluja ja ne voivat irrota munasarjoista. Irronnut munasolu kulkeutuu munanjohdinta pitkin kohtuun ja se on valmiina hedelmöittymään koko matkan ajan.  Raskaus alkaa, kun siittiö hedelmöittää munasolun. Voit lukea lisää raskauden alkamisesta Väestöliiton Hyvä Kysymys -artikkelista täältä.

Naisen keho valmistautuu joka kuukausi mahdollista raskautta varten tuottamalla munasolun ja paksuntamalla kohdun limakalvon. Jos munasolu ei hedelmöity, kohdun paksuuntunut limakalvo poistuu emättimen kautta ulos kuukautisverenä. Lisää kuukautisista voit lukea Väestöliiton Hyvä Kysymys -artikkelista täältä.

On tärkeää muistaa, että jos harrastaa seksiä ilman ehkäisyä, on aina mahdollisuus tulla raskaaksi. Sen tähden onkin tärkeä käyttää aina ehkäisyä seksiä harrastaessa. Ehkäisymenetelmiä on monia erilaisia, joista on tärkeää keskustella sekä kumppanin että terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa sekä raskaudelta että seksitaudeilta.

Ennen seksin aloittamista on tärkeää, että on itse siihen valmis ja uskaltaa rohkeasti keskustella seksiin ja ehkäisyyn liittyvistä asioista kumppanin kanssa. Seksiä tulee harrastaa vain silloin, kun molemmat ovat siinä vapaasta tahdosta ja haluavat sitä. Tätä kutsutaan suostumukseksi, josta voit lukea lisää täältä. Seksin aikana on tärkeä kokea olevansa turvassa. Turvallisuuden tunne syntyy, kun tilanteessa vallitsee molemmin puolinen luottamus, kunnioitus ja avoimuus kumppania kohtaan.

Jos sinua vielä mietityttää raskauteen tai seksiin liittyvät asiat, rohkaisen sinua vielä keskustelemaan asiasta jonkun luotetun aikuisen kanssa. Tällainen aikuinen voi olla esimerkiksi koulusi terveydenhoitaja. Häneltä saat neuvoja myös ehkäisyasioissa. Jutella voit myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä.

Oikein ihanaa kesän odotusta sinulle ”Teini tyyppi” 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: En haluu kertoo nimee
Ikä: 9-12v
Kysymyksiä terveystarkastuksista Miten vitosen luokan ja kaksi luokan tarkka tarkastukset kosketaanko niissä esim tisseihin alapäähän tai muniin ja milloin kuukautiset alkaa
Fressis

Moi! Koulun terveystarkastukset ovat monille jännittävä paikka, ja niihin voi liittyä uskomuksia, jotka eivät pidä paikkaansa. Hyvä, että laitoit meille viestiä asiasta!

Pohdit sitä, kosketaanko 5. ja 8. luokan terveystarkastuksessa sukuelimiin tai rintoihin. Ihan ensiksi sinun on hyvä tietää, että saat terveystarkastuksessa itse päättää, otatko paitaa tai housuja pois ja saako kehoasi koskea. Lääkäri ja terveydenhoitaja kunnioittavat itsemääräämisoikeuttasi, eikä sinulle tehdä mitään, mihin et ole antanut lupaa. Sinun kannattaakin sanoa terveydenhoitajalle ja lääkärille, mikäli et johonkin asiaan suostu.

Laajojen terveystarkastusten tarkoituksena on arvioida nuoren hyvinvointia, kasvua, kehitystä ja terveydentilaa. Samalla selvitellään koko perheen hyvinvointia, ja tarkastukseen kutsutaankin mukaan oppilaan vanhemmat. Ennen terveystarkastusta oppilas ja vanhemmat täyttävät heille annetut esitietolomakkeet, joiden pohjalta terveystarkastuksessa keskustellaan muun muassa perheen elintavoista ja oppilaan hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä asioista. Näitä asioita ovat esimerkiksi koulunkäynnin sujuminen, vapaa-aika, kaveri- ja perhesuhteet, murrosikä ja seksuaaliterveys. Terveystarkastuksessa tutkitaan yleensä muun muassa ryhti, pituus, paino, verenpaine ja näkö sekä annetaan puuttuvat rokotukset. Lisäksi selvitetään murrosiän alkamista ja etenemistä. Kahdeksannen luokan terveystarkastuksesta löydät lisää tietoa Hyvä Kysymys -sivustolta.

Terveystarkastuksessa yleensä pyydetään riisumaan paita pois ryhdin tutkimiseksi, mutta rintoihin tai pimppiin ei kosketa missään vaiheessa. Sen sijaan kivekset on tapana tutkia, mutta tämäkään ei ole pakollista, mikäli sitä ei halua. Murrosiän alkamiseen ja kehitykseen liittyviä asioita voi käydä läpi ihan vain keskustelemallakin. Tähän sisältyy juttelua esimerkiksi siitä, ovatko rinnat alkaneet kasvaa, kuukautiset alkaneet, kivekset alkaneet kasvaa ja onko tullut karvoitusta. Kaiken kaikkiaan terveystarkastus on hyvä tilaisuus keskustella lääkärin kanssa, jos jokin asia mietityttää tai huolettaa sinua esimerkiksi terveydessäsi tai murrosiässä. Näin voit saada tukea ja neuvoja ammattilaiselta mahdollisiin huoliisi. Kannattaa myös kertoa, jos tarkastus jännittää sinua, jolloin lääkäri osaa ottaa sen huomioon. Tarkastus tehdään sinua ja hyvinvointiasi varten, ja on tärkeää, että sinulla on tilanteessa turvallinen olo.

Sitten vielä vastaus toiseen kysymykseesi siitä, milloin kuukautiset alkavat: Yleensä ne alkavat 10–16 vuoden iässä noin vuoden tai parin kuluttua valkovuodon erittymisen alkamisesta. Kuukautisten alkaminen on hyvin yksilöllistä, ja niiden alkamiseen vaikuttavat esimerkiksi perintötekijät, ravinto ja liikunta. Voit lukea lisää kuukautisista Fressiksen artikkelista. Kuukautiset ovat myös aihe, josta voit oikein hyvin esittää kysymyksiä terveystarkastuksessa. Halutessasi voit myös keskustella mieltäsi askarruttavista murrosikään liittyvistä asioista vanhempiesi kanssa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Helle
Ikä: 13-15v
Ruskea vuoto Hei! Tänää ku olin vessassa huomasin että mulla oli tullu ihan ruskeeta vuotoo
Fressis

Moikka!

Viestistäsi ei käy ihan selkeästi ilmi, mitä haluaisit kysyä. Pohditkohan ehkä, oliko tuo ruskea vuoto kuukautisvuotoa?

Jos kuukautisesi eivät ole vielä alkaneet, voi olla hyvin mahdollista että tuo huomaamasi ruskea vuoto oli ensimmäinen kuukautisvuotosi. Kuukautisten alkamista edeltää valkovuodon tuleminen. Oletkohan huomannut aiemmin tällaista vuotoa? Ensimmäinen kuukautisvuoto voi olla sellaista, että valkovuodon seassa tulee kuvaamaasi ruskeaa vuotoa tai vuodon seassa voi olla myös pinkkiä/punaista väriä.

Alkuvaiheessa kuukautiset voivat olla hyvinkin epäsäännölliset ja vuotoa ei välttämättä tule joka kuukausi. Ei siis kannata huolestua, jos vuotoja ei hetkeen tule. Vuotoihin kannattaa kuitenkin varautua pitämällä laukussa mukana kuukautissuojia. Kuukautissuojista voit lukea lisää täältä.

Lisätietoa kuukautisista löydät Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta.

Tsemppiä kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Aa juu
Ikä: 13-15v
Onko kuukautiseni alkamassa? Onko kuukautiseni alkamassa? Minulla on ollut valkovuoto jo vuoden, mutta nyt on alkanut päänsärky, maha on sekaisin, huimaa ja sattuu välillä alaselkään.
Fressis

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi! Halusit tietää, ovatko kuukautisesi kenties alkamassa mainitsemiesi oireidesi perusteella. Kerroit, että valkovuodon erittyminen on alkanut sinulla noin vuosi sitten. Valkovuodon alkaminen on tosiaankin merkki siitä, että keho valmistautuu kuukautisten alkamiseen.

Myös muut mainitsemasi oireet, kuten alaselkäkipu sekä se, että vatsa on sekaisin, voivat hyvinkin kieliä kuukautisten alkamisesta. Kuukautiskipujen yleisoireina voi esiintyä myös esimerkiksi huimausta ja päänsärkyä. Samanlaisia oireita voi toki esiintyä myös muulloin, eikä kuukautisten alkamista voi siten ennustaa varmaksi. Joka tapauksessa kuukautisesi alkavat, kun niiden aika on ja kehosi on siihen valmis. Voit olla siis sen suhteen huoletta😊 Mikäli kuukautiset eivät kuitenkaan vielä ala, mutta huimaus sekä päänsärky jatkuvat pidemmän aikaa, voisit käydä varmuudeksi juttelemassa kouluterveydenhoitajan kanssa asiasta.

Muistuttaisin myös, että ensimmäiset kuukautiset voivat olla todella niukat ja vuoto olla alkuun rusehtavan väristä. Moni nuori hämmentyy ensimmäisten menkkojen kohdalla ja saattaa ihmetellä, että alkoivatko ne todella. Olemme saaneet monia kysymyksiä aiheeseen liittyen, ja niihin ja niiden vastauksiin pääset tutustumaan täältä. Lisäksi voit käydä lukemassa Fressiksen artikkelin kuukautisista täältä.

Voit valmistautua kuukautisten alkamiseen ostamalla myös sopivia kuukautissuojia, jotta ne ovat käytettävissä, kun niille on tarvetta. On todella hyvä, että olet pohtinut kuukautisia etukäteen ja kysyt mieltä askarruttavista asioista. Jatka samaan malliin! 😊

Iloa ja aurinkoa kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: mietiskelen
Ikä: 13-15v
Kuukautisten alkaminen eli oon siis 13,5 vuotta ja mietin et onkohan mun menkat alkanu? olin siis noin 2 kk sitte vessas ja pyyhin nii siihen paperiin...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Jos olet varma, että pyyhkiessä veri tuli emättimestä, on täysin mahdollista, että kuukautisesi alkoivat pari kuukautta sitten! 😊 Pieni määrä kirkasta verta pyyhkiessä voi johtua myös esimerkiksi haavaumasta peräaukossa.

Kuukautiset alkavat tavallisesti 10–16 -vuotiaana. Kuukautisten alkamista edeltää valkovuodon tuleminen. Kerroitkin, että sinulla on tullut valkovuotoa jo vuoden ajan, mikä kertoo siitä, että kehosi ainakin valmistautuu jo kuukautisten alkamiseen. 😊 Kuulostaa muutenkin siltä, että murrosiän kehityksesi etenee hienosti!

Ensimmäinen kuukautisvuoto voi olla sellaista, että valkovuodon seassa on pinkkiä/punaista tai rusehtavaa väriä, ja on tavallista, että muutamia kuukausia ennen selkeästi veristä kuukautisvuotoa, vuoto on pääsääntöisesti tällaista verensekaista valkovuotoa. Kuukautisvuodon määrä on myös yksilöllistä. Tämä tarkoittaa sitä, että toisilla se voi olla todella niukkaa ja toisilla taas hyvin runsasta, tai kaikkea siltä väliltä. Kuukautiset voivat olla myös hyvinkin epäsäännölliset ensimmäisinä vuosina, joten seuraava kuukautisvuoto saattaa tulla vasta kuukausien päästä ensimmäisestä.

Valitettavasti en pysty varmaksi sanomaan sitä, alkoivatko kuukautisesi, mutta se on erittäin mahdollista! Joka tapauksessa kuukautisesi tulevat vielä varmasti, oli kyseessä sitten seuraava vuoto tai vasta se ensimmäinen. Pidä siis varmuuden vuoksi laukussa/repussasi mukana kuukautissuojia, ettei vuoto pääse pahasti yllättämään. Kuukautisten alkaminen voi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ja siksi aiheesta voi olla hyvä keskustella luotettavan aikuisen, kuten huoltajasi tai esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Heiltä voit saada myös hyviä käytännön vinkkejä esimerkiksi kuukautissuojien käyttöön liittyen. Niistä voit lukea lisää myös täältä. Jos kiinnostaa, voit tutustua täältä Fressiksen muihin kysymyksiin ja vastauksiin kuukautisiin liittyen.

Jos asia jää vielä mietityttämään, ole rohkeasti yhteydessä kouluterkkariin tai esimerkiksi Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatiin. Voit aina laittaa meille myös uuden kysymyksen 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?