Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Hienoa, olet ottanut jo ensimmäisen askeleen tupakasta eroon pääsemisessä, kun olet alkanut pohtia lopettamista! Lopettamispäätöksen tekeminen ja siihen motivaation löytäminen ovat ensimmäiset ja jopa tärkeimmät askeleet lopettamisessa.
Kysyit, miten kannattaa lopettaa. Eri ihmiset kokevat erilaiset tavat toimiviksi. Joillekin toimii lopettaminen kuin seinään, mutta joskus voi olla helpompi lopettaa vähentämällä ensin polttamiensa savukkeiden määrää päivässä. Tämä voisi tapahtua käytännössä esimerkiksi niin, että pidennät aikaa polttamiesi savukkeiden välillä ja siten pikkuhiljaa lopetat kokonaan. On myös hyvä määritellä jokin päivämäärä, jolloin lopetat tupakoinnin kokonaan.
Vieroitusoireet voivat vaivata aluksi, mutta haluan tsempata ja muistuttaa, että ne helpottavat kyllä päivä päivältä ja loppuvat lopulta kokonaan. Vieroitusoireita voi helpottaa nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti sekä liikkumalla. Liikunta tuo usein samoja mielihyvän tunteita, joita on aiemmin saanut tupakasta. Lisäksi liikunta helpottaa stressiä.
On melko yleistä, että kauan polttaneilla on muodostunut tavaksi mennä tietyissä tilanteissa tupakalle. Näistä tavoista voi kuitenkin oppia pois. Tilanteet on siis hyvä tunnistaa ja tiedostaa, ja pohtia tupakoinnin tilalle jotain korvaavaa tekemistä. Jotkut lähtevät lenkille, toiset syövät pastilleja tai purkkaa.
Lopettamisesta ei tarvitse selvitä yksin. Toisten ihmisten tuki ja apu helpottavat usein lopettamista. Olisiko sinulla lähipiirissäsi joku sopiva henkilö, jolle voisit kertoa, että aiot lopettaa tupakoinnin ja joka voisi kannustaa ja auttaa sinua lopettamisessa? Joku, jolle voisit esimerkiksi soittaa tai laittaa viestin, jos sinun tekee mieli polttaa.
Tietoa ja tukea lopettamiseen löydät myös Stumppi.fi -sivustolta. Myös Fressiksestä löydät lisää vinkkejä lopettamisen tueksi.
Tsemppiä kovasti lopettamiseen!
ZoneVD: ”Miksi tupakkatuotteita ei kannata käyttää?”
Tubettaja ZoneVD kertoo, ettei ole koskaan koittanut tupakkatuotteita, eli tupakkaa, nuuskaa tai sähkösavuketta – eikä aio sitä koskaan tehdä. Katso video ja kuulet syitä sille, miksi hän on päättänyt...Tomas: ”Näitä 10 asiaa et tiennyt tupakasta!”
Videossa tubettaja Tomas kertoo 10 faktaa, joita et välttämättä tiennyt tupakasta ja nuuskasta! Katso video tai lue alta faktat ja laske, montako tiesit ennestään? Yhdysvaltalaisen statistiikan mukaan 90% aikuisena...Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Todella hienoa, että olet lopettanut tupakoinnin, se on iso satsaus terveytesi kannalta! Tupakan polton sekä sen lopettamisen vaikutukset ovat aina yksilöllisiä, eli myös yskä ja liman irtoaminen ovat yksilöllistä. Lopettamisesta on kuitenkin aina hyötyä kaikille, myös kauemmin polttaneille. Nikotiini poistuu elimistöstä ensimmäisten päivien aikana, ja kahden viikon kuluessa tupakoinnin lopettamisesta keuhkojen toiminta paranee. Vajaan vuoden kuluttua keuhkojen värekarvojen toiminta on usein jo täysin parantunut.
Lopettamisen hyödyistä on kysynyt myös nimimerkki Röökiboii.
Tsemppiä kevääseen!
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Mahtavaa, että haluat auttaa ja tukea ystävääsi pääsemään eroon nikotiiniriippuvuudesta, tuellasi voi olla todella suuri merkitys. Kehotan sinua keskustelemaan ystäväsi kanssa ja kannustamaan häntä päätöksessään. Kerro hänelle, että haluat auttaa ja olla hänen tukenaan. Yhdessä voitte sitten sopia parhaista tavoista ja tilanteista, joissa ystäväsi tukea tarvitsee. Voitte lukea tietoa nikotiiniriippuvuudesta Fressiksen sivuilta.
Ystäväsi saattaa kokea vieroitusoireita lopettaessaan nikotiinituotteiden käytön. Sinunkin on hyvä olla näistä tietoinen, jotta ymmärrät ystäväsi käytöstä ja oloa. Vieroitusoireet ovat yksilöllisiä, mutta yleisiä ovat esimerkiksi ärtymys, keskittymisvaikeudet ja päänsärky. Vieroitusoireiden ilmetessä voitte sopia ystäväsi kanssa erilaisista ”harhautuskeinoista”, ettei hän lähtisi helpottamaan oloaan nikotiinituotteella. Voitte esimerkiksi sopia, että ystäväsi soittaa sinulle silloin, kun hänen tekisi mieli käyttää nikotiinituotetta. Tai jos olette yhdessä, niin lähtekää vaikka ulkoilemaan ja liikkumaan. Harhautuksena toimimisen lisäksi ulkoilma ja liikunta helpottavat myös vieroitusoireita. Voit myös muistuttaa ystävääsi siitä, että vieroitusoireet helpottavat päivä päivältä.
Muista myös kehua ja tsempata ystävääsi, kun hän onnistuu olemaan käyttämättä nikotiinituotetta. Ole kuitenkin myös tukena mahdollisen repsahduksen jälkeen ja kannusta jatkamaan repsahduksesta huolimatta. Lisäksi jos sinulla on itselläsi kokemusta nikotiiniriippuvuudesta ja siitä eroon pääsemisestä, voit jakaa ystävällesi omia kokemuksiasi ja vinkkejäsi.
Joskus nikotiiniriippuvuudesta eroon pääseminen voi tuntua ystävienkin avusta ja tuesta huolimatta liian haastavalta. On siis hyvä tietää, että apua saa ja kannattaa kysyä myös terveydenhuollon ammattilaisilta.
Vinkkejä lopettamiseen voitte lukea Fressiksen tietopankeista ja myös nimimerkki 2K01 on kysynyt vinkkejä.
Tsemppiä sinulle ja ystävällesi!
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Hienoa, että olet halukas vähentämään nikotiinituotteiden käyttöä ja ehkä lopulta pääsemään niistä kokonaan eroon!
Olet kertomasi perusteella ilmeisesti jo huomannut joitain nikotiinin aiheuttamia ongelmia. Nikotiini aiheuttaa usein mm. riippuvuutta, joka ilmenee erilaisina vieroitusoireina. Vieroitusoireita voivat olla esimerkiksi ärtyneisyys, päänsärky ja nuuskanhimo. Vieroitusoireet helpottavat kuitenkin päivä päivältä, joten niiden takia ei kannata lannistua. Jos kaipaat apua vieroitusoireiden kanssa selviämiseen, voit kääntyä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan puoleen.
Pohdit kysymyksessäsi nikotiinituotteiden käytön vähentämistä. Käyttö voikin olla helpompi lopettaa kokonaan, kun vähentää ensin polttamiensa savukkeiden tai käyttämiensä nuuska-annosten määrää päivässä. Tämä voi tapahtua käytännössä esimerkiksi niin, että pidennät aikaa polttamiesi savukkeiden tai nuuskaamiskertojen välillä. Jos sinulla on tapana käyttää nuuskaa isoja annoksia kerralla (esim. useampia pusseja samalla kertaa), voisit myös kokeilla pienentää käyttämäsi annoksen kokoa.
Kerroit, että sinun on vaikea olla polttamatta esimerkiksi ulkoiluaikoina. Käyttekö ulkoiluaikoina tupakalla yhdessä kavereiden kanssa? Tupakointiin voi kehittyä myös sosiaalinen riippuvuus, jonka myötä yhteisistä tupakointihetkistä luopuminen voi tuntua vaikealta. Lopettamisen onnistumisessa nikotiiniriippuvuudesta eroon pääsemisen lisäksi myös vanhasta tavasta eroon pääseminen on yhtä lailla tärkeää. Jos teillä on tapana käydä yhdessä kavereiden kanssa tupakalla, voisi sinun olla hyvä kertoa kavereille, että yrität vähentää/lopettaa nikotiinituotteiden käyttöä. Voisit myös sopia heidän kanssaan, etteivät he ainakaan tarjoa sinulle savukkeita/nuuskaa. Lisäksi voisit keskustella kavereidesi kanssa, jos joku heistä olisi halukas vähentämään/lopettamaan kanssasi. Voihan olla, että joku kaverisikin on miettinyt lopettamista, mutta ei ole vain sanonut sitä ääneen. Tällöin voisitte yhdessä keksiä jotain korvaavaa tekemistä ”tupakkataukojen” tilalle. Vanhasta tavasta eroon pääsemiseksi on hyvä jo etukäteen miettiä jotain korvaavaa tekemistä niihin hetkiin, kun tekisi mieli polttaa tai ottaa nuuska.
Lopettamisessa hyvänä apuna toimivat myös riittävä uni, terveellinen ruokavalio sekä liikunta. Lisää vinkkejä lopettamiseen löydät Fressiksen tietopankeista.
Samasta aiheesta on Fressiksessä kysynyt myös mm. nimimerkki Nuuskamuikkunen.
Tsemppiä!
Eroon tupakasta ja nuuskasta – näillä vinkeillä onnistut
Haluatko päästä eroon tupakasta ja nuuskasta? Hieno juttu! Nämä kolme vinkkiä auttavat sinua onnistumaan.