Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Nikotiinimyrkytys
Ikä: 13-15v
Voiko nikotiinimyrkytys tulla kahdesti? Voiko nikotiinimyrkytys tulla kahdesti
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestä!

Monet nikotiinituotteet sisältävät nikotiinia usein varsin runsaastikin. Erityisesti silloin, jos keho ei ole tottunut nikotiiniin, voi nikotiinia sisältävien tuotteiden käytöstä ilmetä myrkytysoireita, kuten pahoinvointia ja päänsärkyä. Usein kyseessä on lievä myrkytys, jonka oireet helpottavat itsekseen, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Joskus erityisen suuren nikotiiniannoksen seurauksena nikotiinimyrkytys voi myös olla vakava ja aiheuttaa esimerkiksi hengitysvaikeuksia. Tällöin tulee hakeutua välittömästi sairaalahoitoon.

Pohdit, voiko nikotiinimyrkytys tulla kahdesti. Kyllä, nikotiinimyrkytys voi tulla useamman kerran. Eli jos olisit esimerkiksi kokeillut jotain nikotiinituotetta ja siitä olisi aiheutunut sinulle myrkytysoireita, ei se tarkoita sitä, etteikö oireita voisi ilmetä seuraavalla. Tuotteiden kokeilu kannattaakin jättää kokonaan välistä, jotta välttyy mahdollisilta myrkytysoireilta ja nikotiinin muilta haitoilta jatkossa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Hom
Ikä: 9-12v
Onko 50 grammaa nikotiinia paljon vapessa? Onko 50grammaa nikotiinia paljon (vapessa)
Fressis

Hei,

Kiitos kysymyksestä. Kysyit, onko 50 grammaa nikotiinia paljon. Oletan, että tarkoitat 50 milligrammaa per millilitra ja heti voin sanoa, että se kuulostaa kyllä todella vahvalta nikotiininesteeltä vapessa. Suomessa saa myydä sähkösavukkeiden nikotiininesteitä, jotka sisältävät nikotiinia enintään 20 mg/ml. Suomassa käytetään kuitenkin useimmin vielä paljon miedompia nikotiininesteitä: keskimäärin nikotiinipitoisuus on noin 3 mg/ml

Sähkösavukkeissa käytetään joskus nikotiinin vahvuuden neliportaista asteikkoa, jossa:

  • matala sisältää alle 10mg/ml
  • keskivahva 10–15mg/ml
  • vahva tai korkea 16–20mg/ml
  • hyvin vahva yli 20mg/ml.

Suurimmat pitoisuudet ovat tasoa 35–40 mg/ml. Tämänkin asteikon mukaan 50mg/ml olisi siis todella paljon nikotiinia. On hyvä huomioida myös se, että aina pakkauksesta ei käy ilmi se, paljonko tuotteessa on nikotiinia, ja määrä voi olla myös suurempi kuin mitä luulee.

Kannattaa muistaa, että nikotiini on todella myrkyllinen aine ja myrkytysoireita voi saada jo paljon pienemmistäkin määristä nikotiinia, mikäli keho ei ole tottunut nikotiiniin. Vaikka keho olisi siihen tottunut, voi myrkytysoireita tulla myös silloin, jos saa kerralla suuren annoksen nikotiinia. Lievemmät myrkytysoireet, kuten pahoinvointi, huimaus ja oksentaminen, helpottavat yleensä itsekseen, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Suuresta määrästä nikotiinia voi saada vakavampia myrkytysoireita kuten hengenahdistusta, kouristelua ja rytmihäiriöitä. Jos tällaisia oireita saa, on hakeuduttava välittömästi sairaalahoitoon tai soittaa hätänumeroon 112.

Toivon, että kysyit asiaa vain mielenkiinnosta. Nikotiinituotteiden myyminen tai antaminen alaikäiselle on lailla kiellettyä. Mikäli olet saanut noin vahvaa nikotiinituotetta haltuusi, niin joku on kyllä toiminut todella vastuuttomasti ja väärin. Kannattaa ehdottomasti jättää neste käyttämättä ja muutenkin pysytellä erossa nikotiinituotteista. Nikotiini on erityisen haitallista kehittymisvaiheessa olevan nuoren elimistölle ja aivoille. Voit lukea lisää sähkösavukkeiden terveyshaitoista täältä ja nikotiinin haitoista täältä.

Kivaa kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinipussitNikotiinituotteet
Nimimerkki: Piippa
Ikä: 13-15v
Mistä johtuu, että nikotiinipussin kokeilun jälkeen huimasi ja oksetti? Mistä johtuu kun otin ekan nikotiinipussin että sen jälkeen huippasi ja oksensin?
Fressis

Hei nimimerkki Piippa ja kiitos kysymyksestäsi.

Kuvailemiesi oireiden perusteella vaikuttaa siltä, että sait lievän nikotiinimyrkytyksen. Nikotiini on myrkyllinen aine ja voi aiheuttaa myrkytysoireita. Myrkytysoireita voi saada jo pienistä määristä nikotiinia, jos keho ei ole tottunut nikotiiniin. Vaikka keho olisi siihen tottunut, voi myrkytysoireita tulla myös silloin, jos saa kerralla suuren annoksen nikotiinia. Nikotiinipusseissa on yleensä suuria määriä nikotiinia ja pussin nikotiinimäärää voi olla vaikea itse arvioida pelkän pakkauksen perusteella, jolloin voi huomaamattaan altistua kerralla suurelle määrälle nikotiinia.

Lievemmät myrkytysoireet, kuten huimaus ja oksentaminen, helpottavat yleensä itsekseen, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Nikotiinimyrkytyksen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, päänsärky, vatsakrampit ja vapina. Suuresta määrästä nikotiinia voi saada myös vakavampia myrkytysoireita kuten hengenahdistusta, kouristelua ja rytmihäiriöitä. Jos tällaisia oireita saa, on hakeuduttava välittömästi sairaalahoitoon.

Jotta vältyt myrkytysoireilta ja muilta nikotiinin haittavaikutuksilta jatkossa, suosittelemme vahvasti että jätät nikotiinipussikokeilut tähän yhteen kertaan ja pysyt erossa myös muista nikotiinituotteista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: J
Ikä: 13-15v
Nuuskan käyttö ja vatsakipu Miksi nuuska sattuu mahaan että onko mulla nikotiinimyrkytys oon käyttäny 5säkkiä 3päivään about annoin kiekon pois tänään? Kivut ovat minulla huono olo vatsa kivut...
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi 😊

Valitettavasti asiaa on vaikea arvioida yhden viestin perusteella, mutta on erittäin mahdollista, että huono olo ja vatsakipusi liittyivät nuuskan käyttöön. Oletko huomannut eroa olossasi, kun olet ollut ilman nuuskaa? Todennäköisesti oireet ovat helpottaneet, kun olet lopettanyt käytön ja nuuskan sisältämä nikotiini on poistunut elimistöstäsi.

Nuuskapussit voivat sisältää suuria määriä nikotiinia, joka on erittäin haitallinen aine. Jo vähäinenkin käyttö voi siis aiheuttaa kuvailemiasi nikotiinimyrkytyksen oireita. Lieviä myrkytysoireita voi ilmetä erityisesti silloin, jos kokeilee runsaasti nikotiinia sisältävää tuotetta eikä ole tottunut käyttämään nikotiinia.

Joskus erityisen suuren nikotiiniannoksen seurauksena nikotiinimyrkytys voi myös olla vakava ja aiheuttaa esimerkiksi hengitysvaikeuksia. Tällöin tulee hakeutua välittömästi sairaalahoitoon. Jos siis sinulle tai jollekin ystävällesi ilmaantuisi joskus vielä vastaavanlaista huolta, kannattaa tilanteesta kertoa heti jollekin turvalliselle aikuiselle. Aikuinen osaa usein arvioida tilanteen vakavuutta.

Nuuska sisältää nikotiinin lisäksi monia muitakin haitallisia aineita, ja sen käytöllä voi muutenkin olla yhteyttä vatsavaivoihin. Jos oireesi eivät ole kuitenkaan helpottaneet, vaikka olet ollut ilman nuuskaa, suosittelen sinua hakeutumaan kouluterveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolle, jotta vatsakipujen syytä voidaan selvittää tarkemmin.

Toivottavasti olosi on jo helpottanut tämän viestin saatuasi. Suosittelen vahvasti, että teet päätöksen olla käyttämättä ja kokeilematta enää nikotiinituotteita. Se on terveytesi ja hyvinvointisi kannalta fiksu päätös ja ehkäisee vastaavanlaisia ikäviä haittoja, joita nikotiinituotteiden, kuten nuuskan käytöllä on. Voit halutessasi lukea niistä lisää Fressiksen tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinipussitNikotiinituotteet
Nimimerkki: Y
Käytin nikotiinipussia ja tuli huono olo, mitä teen? Kokeilin 2-3 tuntia sitten kaverin antamaa nikotiinipussia ja heti alkoi pahoinvointi ja otin sen pois sitten tuli kauhea hiki ja alkoi oksettaa en ole...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Nikotiinipussit sisältävät usein suuria määriä nikotiinia. Kuvailemiesi oireiden perusteella olet todennäköisesti saanut lievän nikotiinimyrkytyksen. Lieviä myrkytysoireita voi ilmetä erityisesti silloin, jos kokeilee runsaasti nikotiinia sisältävää tuotetta eikä ole tottunut käyttämään nikotiinia. Lievät myrkytysoireet helpottavat usein itsekseen, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Joskus erityisen suuren nikotiiniannoksen seurauksena nikotiinimyrkytys voi myös olla vakava ja aiheuttaa esimerkiksi hengitysvaikeuksia. Tällöin tulee hakeutua välittömästi sairaalahoitoon.

Toivottavasti olosi on jo helpottanut tämän viestin saatuasi. Jotta sinulle ei aiheutuisi mitään muita haittoja, suosittelen että jätät nikotiinituotteiden kokeilun ja käytön jatkossa väliin. Muistathan myös, ettei tuotteita tarvitse kokeilla, vaikka kaverit käyttäisivätkin. Voit tehdä rohkeasti omat päätöksesi.

Jos sinulle tai jollekin ystävällesi ilmaantuisi joskus vielä vastaavanlaista huolta, kannattaa tilanteesta kertoa jollekin turvalliselle aikuiselle. Aikuinen osaa usein arvioida, olisiko tilanteessa tarvetta olla yhteydessä esimerkiksi lääkäriin.

Kivaa loppuvuotta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Jippoidi
Vapetin, onko minulla nikotiinimyrkytys? Hei! Epäilen itselläni nikotiinimyrkytystä. Olen noin viikon ajan käyttänyt sähkötupakkaa ja tänään aijemmin päivällä vedin 10-20 henkäystä peräkkäin. Yleensä olen kerralla vetänyt alle 10....
Fressis

Moi nimimerkki Jippoidi!

Kiitos kysymyksestäsi. Todennäköisesti tilanteesi on jo helpottanut, kun tämän vastauksen saat. Jos sinulla tulee jotain tällaista akuuttia hätää jatkossa, pyydämme sinua soittamaan oman kuntasi päivystykseen ja suuren hädän kohdalla hätänumeroon 112.

Sähkösavukkeessa käytettävät nikotiininesteet voivat sisältää runsaasti nikotiinia ja määrät voivat olla erilaisia kuin mitä tuotteesta on kerrottu. Sähkösavukkeissa höyrystettävät nesteet sisältävät myös monia muita elimistölle haitallisia aineita.

Kuvauksesi perusteella kuulostaa siltä, että olet saattanut kärsiä nikotiinimyrkytyksestä. Nikotiini on myrkyllinen aine, joka voi aiheuttaa myrkytysoireita, varsinkin suurina määrinä tai jos elimistö ei ole tottunut nikotiiniin. Nikotiinimyrkytyksen oireita ovat muun muassa pahoinvointi, oksentelu, päänsärky ja vapina. On hyvä muistaa, että nikotiinimyrkytys voi olla myös vakava, ja aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja rytmihäiriöitä. Vakavassa tapauksessa on hakeuduttava sairaalahoitoon. Lievemmissä tapauksissa on hyvä pyytää apua esimerkiksi tutulta aikuiselta. Lievien myrkytysoireiden pitäisi mennä ohi suhteellisen nopeasti, kun nikotiini poistuu elimistöstä.

Oletko pohtinut, miksi käytät sähkösavuketta? Olisiko mahdollista, ettet vapettaisi ollenkaan? Näin välttyisit kuvailemaltasi huonolta ololta ja myös käytön muilta terveyshaitoilta.

Lisätietoa sähkötupakan ja nikotiinin haitoista voit lukea Fressiksen sivuilta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Alfa
Miksi minulle tuli vapettamisesta huono olo? Miks vapen (sähkötupakan) käytön jälkeen tulee huono olo? Käytin sähköröökiä ja tuli paska olo sillee et oksetti ja pyörrytti ei oo ennen tullu.
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Sähkösavukkeessa käytettävät nikotiininesteet voivat sisältää runsaasti nikotiinia ja määrät voivat olla erilaisia kuin mitä tuotteesta on kerrottu. Sähkösavukkeissa höyrystettävät nesteet sisältävät myös monia muita elimistölle haitallisia aineita.

Kuulostaa siltä, että todennäköisimmin nikotiini on aiheuttanut sinulle lieviä myrkytysoireita. Näitä oireita ilmenee usein herkästi silloin, kun keho ei ole tottunut nikotiiniin ja myös silloin kun nikotiinin kerta-annos on suuri. Oireiden pitäisi kuitenkin mennä ohi suhteellisen nopeasti, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Mikäli huono olo kuitenkin jatkuu pidempään, kerrothan tilanteesta jollekin luotettavalle aikuiselle. Lisätietoa nikotiinituotteiden haitoista voit lukea täältä.

Oletko pohtinut, miksi käytät sähkösavuketta? Olisiko mahdollista, ettet vapettaisi ollenkaan? Näin välttyisit kuvailemaltasi huonolta ololta ja myös käytön muilta terveyshaitoilta. Muistathan, että voit tehdä rohkeasti omat päätöksesi, eikä sinun tarvitse suostua nikotiinituotteiden käyttöön esimerkiksi kavereiden painostuksen vuoksi. On ihailtavaa ajatella omaa terveyttään ja pysyä jämäkästi erossa nikotiinituotteista.

Tsemppiä syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Moro
Nuuskan käyttö ja nikotiinimyrkytys Käytin nuuskaa 15 min ja alkoi huimaa ja hikottamaan en ole oksentanut vielä enkä tiedä oksennanko mitä kuuluisi tehdä olen jo heittänyt nuuskan pois....
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Nuuska sisältää runsaasti nikotiinia. Kuulostaa siltä, että nikotiini on aiheuttanut sinulle lieviä myrkytysoireita. Näitä oireita ilmenee usein herkästi silloin, kun keho ei ole tottunut nikotiiniin. Oireiden pitäisi kuitenkin mennä ohi suhteellisen nopeasti, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Toivottavasti olosi helpottaa pian 😊 Mikäli huono olo kuitenkin jatkuu pidempään, kerrothan tilanteesta jollekin luotettavalle aikuiselle. Lisätietoa nikotiinituotteiden haitoista voit lukea täältä.

Suosittelen, että jätät kokeilun tuohon yhteen kertaan, jotta vältyt nuuskan aiheuttamilta haitoilta jatkossa. Muistathan myös, että voit tehdä rohkeasti omat päätöksesi, eikä sinun tarvitse suostua tuotteiden käyttöön esimerkiksi kavereiden painostuksen vuoksi. On ihailtavaa ajatella omaa terveyttään ja pysyä jämäkästi erossa nikotiinituotteista, vaikka kaverit niitä käyttäisivätkin. Saatat omalla toiminnallasi kannustaa myös heitä lopettamaan.

Tsemppiä syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?