Moikka ja kiitos viestistäsi!
Normaalisti ihmiset nukahtavat noin puolessa tunnissa. Kertomasi 1-2 tunnin nukahtamisaika voi viitata siihen, että kärsit unettomuudesta. Pitkän nukahtamisajan vuoksi yöunet voivat jäädä riittämättömiksi, kun aamulla on herättävä tiettyyn aikaan esimerkiksi kouluun. Unen tarve on yksilöllistä, mutta nuoren olisi hyvä saada unta noin 8-9 tuntia yössä. Riittävä uni on tärkeää kasvun ja kehityksen kannalta, ja jatkuva unenpuute heikentää usein jaksamista koulussa ja esimerkiksi harrastuksissa.
Yksittäisinä öinä ilmenevä tilapäinen unettomuus on ihan normaalia, mutta pidemmän unettomuuden taustalla voi olla esimerkiksi jatkuvasti stressaava elämäntilanne. Joskus voi olla kyse myös ns. primaarisesta unettomuudesta, jolloin jo lapsuudesta lähtien on vaikea saada unta. Tälle ei ole olemassa mitään selkeää syytä, vaan se on rakenteellinen ominaisuus. Murrosiässä joskus myös kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät voivat vaikuttaa uneen. Osaatko sanoa, miksi nukahtaminen on sinulle hankalaa? Onko sinulla esimerkiksi stressiä joistain asioista ja pyörittelet niitä mielessäsi ennen nukkumaanmenoa?
Kertomasi perusteella nukahtamisen vaikeus on jatkunut jo pidemmän aikaa. Oletkohan kertonut siitä jo vanhemmillesi? Jos et, niin suosittelen, että pohtisit asiaa yhdessä vanhempiesi kanssa. Voisitte yhdessä miettiä, löytyykö sille jotain syitä, miksi sinun on vaikea nukahtaa ja voisiko nukahtamista helpottaa joillain keinoilla. Tarvittaessa voisitte olla myös yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan ja keskustella tilanteesta hänen kanssaan. Vinkkejä hyvään uneen löydät myös Fressiksestä.
Tsemppiä alkaneeseen vuoteen!