Video
Nikotiinituotteet

Tinke: ”Tällainen on mun unelmakumppani!”

Youtube-videollaan Tinke kertoo, millainen on hänen unelmiensa kumppani ja miten siihen liittyvät nikotiinituotteet!

TINKETINKE

Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinituotteet
Nimimerkki: 18v poika
Ikä: Yli 18v
Kannattaako nikotiinituotteiden lopettamisessa käyttää apuna nikotiinipurukumia vai lopettaa ilman sitä vieroitusoireista huolimatta? Hei, Olen käyttänyt nuuskaa ja nikotiinipusseja n. puolen vuoden ajan . Yhteensä n. 15kiekkoa nikotiinipusseja ja n.5 nuuskakiekkoa. Nyt olen kuitenkin päättänyt lopettaa seinään 4...
Fressis

Moikka,

ja ihan ensimmäisenä onnittelut erittäin hyvästä päätöksestä lopettaa nikotiinituotteiden käyttö! Terveys, kukkaro ja läheiset ympärillä kiittävät siitä varmasti! 😊

Kuvailet, että sinun on tehnyt mieli nikotiinia aamuisin ja illalla, ja että lukiossa sinun on ollut vaikea keskittyä. Nämä ovat tosi tyypillisiä nikotiinin vieroitusoireita, jotka onneksi menevät kyllä ohi, kunhan pysyt erossa nikotiinituotteista. Useimmiten vieroitusoireet helpottavat muutaman viikon kuluessa lopettamisesta, eli olet jo päässyt pitkälle. Hyvä sinä!

Vieroitusoireiden ilmaantuessa on hyvä muistutella itselle, miksi lopetti ja mitä hyvää siitä seuraa. Mikäli et ole miettinyt tätä aikaisemmin, voi se olla yksi hyvä tapa pysyä omassa päätöksessä. Vieroitusoireita ja ikävää oloa voi helpottaa myös nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Liikunta on myös hyvä keino saada ajatukset muualle, jos sinun alkaa tehdä mieli nikotiinituotteita. Voit myös miettiä mitä muuta voit tehdä itsesi ”harhauttamiseksi” vieroitusoireiden ilmaantuessa. Toiset hyötyvät kävelylenkistä, stressipallosta, musiikin kuuntelusta tai jonkin kotiaskareen suorittamisesta. Lopettamisen tueksi voit kokeilla myös ladata maksuttoman Erovirasto -sovelluksen, joka tukee 30 päivän ajan lopettamisen polulla.

Uskon että keskittymiskyky lukiossa myös paranee, kunhan vieroitusoireet loppuvat. Vieroitusoireet toimivat juuri niin, että kun edellisestä nikotiiniannoksesta on kulunut aikaa, keho alkaa oireilla. Voi esimerkiksi esiintyä juuri pääsärkyä ja keskittymisvaikeuksia. Kun nikotiinituotteita taas käytetään, oireet helpottavat, mutta vain hetkeksi. Ilman nikotiiniriippuvuutta ei tarvitse käydä läpi tällaista noidankehää.

Mietit, kannattaako lopettamisen apuna käyttää nikotiinipurkkaa, koska näitä vieroitusoireita on ilmaantunut. Mikäli vain selviät nämä muutamat viikot ilman nikotiinipurkkaa, on se parempi ja helpompi tapa lopettaa. Nikotiinipurkastakin on sitten joskus päästävä eroon, eli se ei poista nikotiiniriippuvuuden ongelmaa. Kannustan siis ensisijaisesti pysymään päätöksessäsi, mutta mikäli päätät nikotiinipurkkaa käyttää, kannattaa ehdottomasti pyytää terveydenhoitajan tai apteekkarin neuvoja tuotteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

Muistuttelisin vielä, että usein lopettamiseen liittyy myös repsahduksia. Ne eivät tarkoita, että lopettaminen on epäonnistunut, kunhan jatkaa lopettamista taas repsahduksen jälkeen. Lopettamiseen pystynyt pystyy mihin vain! Tsemppiä ja voimia näihin muutamiin vaikeimpiin viikkoihin.

Kivaa ja nikotiinivapaata kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Lopettamisen tukiNikotiinituotteetNuuska

Kuusi syytä lopettaa nuuskaaminen

Oletko väsynyt nuuskakoukkuun? Haluatko suojella terveyttäsi, jaksaa paremmin, säästää rahaa, ja olla parempi roolimalli nuoremmille? Jos vastasit kyllä, voisi olla aika harkita nuuskaamisen lopettamista.  

Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: J
Ikä: 13-15v
Nuuskan käyttö ja vatsakipu Miksi nuuska sattuu mahaan että onko mulla nikotiinimyrkytys oon käyttäny 5säkkiä 3päivään about annoin kiekon pois tänään? Kivut ovat minulla huono olo vatsa kivut...
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi 😊

Valitettavasti asiaa on vaikea arvioida yhden viestin perusteella, mutta on erittäin mahdollista, että huono olo ja vatsakipusi liittyivät nuuskan käyttöön. Oletko huomannut eroa olossasi, kun olet ollut ilman nuuskaa? Todennäköisesti oireet ovat helpottaneet, kun olet lopettanyt käytön ja nuuskan sisältämä nikotiini on poistunut elimistöstäsi.

Nuuskapussit voivat sisältää suuria määriä nikotiinia, joka on erittäin haitallinen aine. Jo vähäinenkin käyttö voi siis aiheuttaa kuvailemiasi nikotiinimyrkytyksen oireita. Lieviä myrkytysoireita voi ilmetä erityisesti silloin, jos kokeilee runsaasti nikotiinia sisältävää tuotetta eikä ole tottunut käyttämään nikotiinia.

Joskus erityisen suuren nikotiiniannoksen seurauksena nikotiinimyrkytys voi myös olla vakava ja aiheuttaa esimerkiksi hengitysvaikeuksia. Tällöin tulee hakeutua välittömästi sairaalahoitoon. Jos siis sinulle tai jollekin ystävällesi ilmaantuisi joskus vielä vastaavanlaista huolta, kannattaa tilanteesta kertoa heti jollekin turvalliselle aikuiselle. Aikuinen osaa usein arvioida tilanteen vakavuutta.

Nuuska sisältää nikotiinin lisäksi monia muitakin haitallisia aineita, ja sen käytöllä voi muutenkin olla yhteyttä vatsavaivoihin. Jos oireesi eivät ole kuitenkaan helpottaneet, vaikka olet ollut ilman nuuskaa, suosittelen sinua hakeutumaan kouluterveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolle, jotta vatsakipujen syytä voidaan selvittää tarkemmin.

Toivottavasti olosi on jo helpottanut tämän viestin saatuasi. Suosittelen vahvasti, että teet päätöksen olla käyttämättä ja kokeilematta enää nikotiinituotteita. Se on terveytesi ja hyvinvointisi kannalta fiksu päätös ja ehkäisee vastaavanlaisia ikäviä haittoja, joita nikotiinituotteiden, kuten nuuskan käytöllä on. Voit halutessasi lukea niistä lisää Fressiksen tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: nuuska
Millaisia haittoja nuuskan käytöllä on? Mitä haittoja nuuskasta on ja kuinka kauan niillä kestää ilmetä?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että mietit nuuskan käytön haittavaikutuksia.

Nuuskan käytöstä aiheutuvat haitat ilmenevät jokaisella yksilöllisesti. Jotkut haitoista voivat ilmetä jo lyhyen käytön aikana/jälkeen ja jotkut vasta käytön jatkuttua pidempään. Yleensä nuuskan käyttö näkyy ensimmäisenä suun limakalvoilla ja erityisesti siinä kohdassa, jossa nuuskaa pidetään. Tähän kohtaan muodostuu usein paksuuntunut ja vaaleahko ryppyinen kohta, ns. nuuskaleesio eli limakalvovaurio. Pidempään käytettynä nuuska voi aiheuttaa myös mm. ikenien vetäytymistä tai hampaiden kiinnityskudoksen löystymistä. Yleisimmin nuuskan aiheuttamat muutokset ikenessä kyllä paranevat, kun nuuskaamisen lopettaa. Jos ien on jo alkanut vetäytyä, se ei valitettavasti enää korjaannu. Hammaslääkäri voi arvioida parhaiten nuuskan aiheuttamat vauriot suussa.

Nuuskassa on monia terveydelle haitallisia aineita. Erilaisista nuuskatuotteista on löydetty ainakin 28 syöpää aiheuttavaa ainetta. Vaikka syövän syntyminen on monivaiheinen prosessi, ja siihen vaikuttavat elintapojen lisäksi monet muutkin asiat, kuten ympäristö ja perimä, on nuuskaamatta jättämisellä mahdollista pienentää riskiä sairastua syöpään myöhemmällä iällä. Yksi nuuskan sisältämistä haitallisista aineista on nikotiini, joka voi aiheuttaa nopeasti voimakasta riippuvuutta, jolloin sitä sisältävien tuotteiden käytön lopettaminen käy vaikeaksi, vaikka niin haluaisi tehdä. Nikotiini pitää myös elimistöä jatkuvassa rasitustilassa ja suurentaa riskiä sairastua moniin sairauksiin. Lue lisää nikotiinin haitoista Fressiksen tietopankista.

Viestistäsi ei käy ilmi, käytätkö itse nuuskaa. Me täällä Fressiksessä haluamme kuitenkin kannustaa sinua pysymään erossa nuuskasta ja myös muista tupakka- ja nikotiinituotteista. Se on terveytesi kannalta fiksu teko ja kiität itseäsi tästä päätöksestä, kun olet vanhempi. Voit halutessasi lukea lisää nuuskan käytön haitoista täältä. Tutustu myös nuuskan aiheuttamiin ympäristöhaittoihin.

Aurinkoista kevättalvea!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
NikotiinituotteetNuuska

3 syytä, miksi nuuska ei ole fresh

Jättämällä nuuskan käytön väliin säästyy monenlaiselta harmilta. Tsekkaa 3 syytä, miksi nuuskan käyttö ei kannata.

Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Moi
Nuuska, suun terveys ja nuuskaamisen lopettaminen Nuuskaa olen käyttänyt silloin tällöin noin 6 kk sisällä välillä en kuukauteen välillä useamman kerran viikossa, varmaan 3-5 kiekkoa silti mennyt ja otan sitä...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Hyvä että mietit suun terveyttä. Ikenet voivat vetäytyä monesta syystä, joista yksi on nuuskan aiheuttama mekaaninen rasitus. Siinä ienrajan kulku muuttuu ja hampaan kaula voi paljastua muutamia millejä. Hampaan kaulan paljastuminen voi näyttää esteettisesti ikävältä ja joskus vihloa, mutta mitään varsinaista vaaraa se ei aiheuta. Ikenen vetäytyminen on muutos joka ei palaudu. Muut nuuskan aiheuttamat muutokset kuten värjäymät on sen sijaan mahdollista hoitaa hyvällä puhdistuksella ja tarvittaessa hampaiden valkaisulla. Paras mitä voit itse tehdä haittojen ehkäisemiseksi, on puhdistaa hammasvälit päivittäin esimerkiksi hammaslankaimella ja harjata hampaat hellästi mutta napakasti sähköharjalla ja fluoritahnalla.

Me täällä Fressiksellä kannustamme nuuskaamattomuuteen. Mitä pidempään sitä jatkaa, sen vaikeammaksi lopettaminen käy. Hienoa, että oletkin päättänyt lopettaa nuuskaamisen kokonaan! Tukea lopettamiseen saat Fressiksestä ja Erovirasto-sovelluksesta. Tsemppiä lopettamiseen, pystyt siihen varmasti!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: vl
Onko nuuskan hajulla terveydelle haitallisia vaikutuksia? Onko nuuskasta haittaa sivullisille? Lähinnä mietin, kun ystäväni käytti nuuskaa ja heitti roskiin käytetyt pussit, jonka jälkeen koko koti haisi aivan nuuskalle. Onko nuuskan...
Fressis

Moikka ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi!

Nuuskan käyttöön ei liity samanlaisia selkeitä sivullisille aiheutuvia terveyshaittoja, kuin esimerkiksi tupakointiin. Kuten itsekin viestissäsi totesit, nuuska voi kuitenkin usein haista melko voimakkaasti. Nuuskan haju, kuten muutkin voimakkaat hajut, voikin aiheuttaa joillekin ihmisille esimerkiksi päänsärkyä ja pahoinvointia. Ikävä kuulla, että olet joutunut altistumaan tällaisille hajuhaitoille omassa kodissasi.

Muita nuuskasta aiheutuvia sivullisille näkyviä haittoja voivat olla esimerkiksi roskaaminen ja sen myötä nuuskan sisältämien haitallisten aineiden leviäminen luontoon. Lisäksi, jos esimerkiksi pienempi lapsi pääsisi käsiksi nuuskapusseihin ja laittaisi niitä suuhunsa, voisi se aiheuttaa nikotiinimyrkytyksen.

Nuuskan käytön yleisistä haitoista voit halutessasi lukea lisää Fressiksen tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Lopettamisen tukiNuuska
Nimimerkki: Luukkonen
Voiko energianuuskaa käyttää raskaana ollessa? Voiko raskauden aikana nauttia energianuuskaa? Tyttöystäväni on siis raskaana ja haluaisin saada tietoa asiasta että voin olla varma uskallanko hänelle tilata sitä vastikkeena nuuskan...
Fressis

Hei,

Kiitos viestistäsi. On tärkeä huolehtia äidin ja sitä kautta kasvavan sikiön/vauvan hyvinvoinnista. Erityisesti nuuskan sisältämä nikotiini on tutkitusti myrkky, joka vaikuttaa haitallisesti sekä äitiin että sikiöön ja sen kehittymiseen. Siksi onkin hienoa, että olet lähtenyt tukemaan tyttöystäväsi nuuskan käytön lopettamista ja pohdit konkreettisia keinoja siihen.

Nikotiiniriippuvuus voi olla voimakas ja vaikuttaa monin eri tavoin, kuten sen lopettaminenkin. Joillekin voi sopia ja onnistua nikotiinin käytän lopettaminen välittömästi ilman korvaavia tuotteita ja usein se johtaa parhaaseen tulokseen. Joskus lopettaja saattaa tarvita korvaavia tuotteita, joiden käyttö myös lopetetaan hallitusti. Energianuuskan sisältämää kofeiinia ei myöskään suositella raskaana oleville, eikä sitä siksi voi suositella korvaavaksi tuotteeksi tyttöystävällesi.

Koska riippuvuus ja siitä eroon pääseminen on aina yksilöllistä, ja erityisesti, koska tyttöystäväsi on raskaana, on tilanne moniulotteinen. On ymmärrettävää, että myös tyttöystäväsi kokee aiheen vaikeaksi, koska haluaa toimia lapsensa parhaaksi, ja samalla riippuvuudesta eroon pääseminen on vaikeaa. Suosittelisimmekin, että otatte asian reippaasti puheeksi neuvolassa, jossa voidaan ohjata ja tukea teitä ja tyttöystävääsi parhaalla mahdollisella tavalla irti nuuskasta ja nikotiinista. Se on tärkeä teko paitsi tyttöystäväsi, mutta erityisesti tulevan vauvan terveyttä ja tulevaisuutta ajatellen.

Voit lukea lisätietoa Fressiksestä:

– nikotiinituotteiden haitoista: Haitat hedelmällisyyteen ja raskauteen – Fressis

– käytön lopettamisesta: Lopettamisen tuki – Fressis

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Aaaa
Millaisia haittoja nuuskan käyttämisestä on? Vedin kiekon odens nuuska onko mitään pahoja seurauksia lopetin jo käytön?
Fressis

Moikka!

Kerrot käyttäneesi yhden kiekon nuuskaa ja haluat tietää voiko käytöstä olla sinulle kuinka pahoja seurauksia. Ensinnäkin on hienoa, että et enää halua jatkaa käyttöä, ja että haluat pitää huolta terveydestäsi.

Nuuska sisältää monia terveydelle haitallisia aineita, joista yksi on nikotiini. Nikotiini on myrkky ja aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, joka voi syntyä jo vähäisestäkin nikotiinituotteiden käytöstä. Erityisesti nuuskamerkki, jota käytit, sisältää runsaasti nikotiinia ja voi siten synnyttää riippuvuuden nopeastikin. Nikotiini paitsi koukuttaa käyttäjänsä, pitää myös elimistöä jatkuvassa rasitustilassa tihentäen sydämen sykettä ja nostaen verenpainetta.

Et kuitenkaan mainitse viestissäsi, että sinulle olisi tullut käytön lopettamisesta vieroitusoireita, mikä olisi ollut selvä riippuvuuden merkki. Hienoa siis, että lopetit ajoissa. Käytön lopettaminen on huomattavasti helpompaa mitä aikaisemmassa vaiheessa sen tekee. Toki lopettaminen kannattaa aina, oli tuotteita sitten ehtinyt käyttää jo pidemmän aikaa tai ei. Lue lisää nikotiiniriippuvuudesta Fressiksen uusista artikkeleista.

Nuuskalla on monia terveyshaittoja ja nämä terveyshaitat ilmenevät yksilöllisesti. Siksi onkin vaikea arvioida tarkasti, mitä eri määrät aiheuttavat kenellekin. Nuuska aiheuttaa esimerkiksi vaurioita suun limakalvoilla, mutta usein limakalvot paranevat, kun nuuskan käytön lopettaa. Koska nuuskan käyttösi on ollut melko vähäistä, ja olet nyt lopettanut käytön, en usko että sinun tarvitsee murehtia nuuskan käytön seurauksia sen suuremmin. Tärkeintä on, että olet päättänyt lopettaa ja haluammekin kannustaa sinua pitäytymään tässä päätöksessä. Pystyt siihen varmasti!😊

Oliko vastauksesta hyötyä?