Moikka ja kiitos hyvästä kysymyksestä!
Ikävä kuulla, että maalla on mielestäsi tylsää! Et varmasti ole ainoa nuori, jolla on tosi tylsää, kun kaverit ovat muualla. Onneksi maaseutu antaa myös paljon aiheita tekemiselle! Onkin hienoa, että pohdit muuta tekemistä puhelimella olemisen sijaan.
Puhelin on hyvä viihdyttämään hetken, mutta ongelmaksi se muodostuu silloin, kun se estää meitä tekemästä oikeasti kiinnostavia asioita. Se saattaa myös helposti passivoida. Sen sijaan, että itse tekisimme kivoja asioita, katsomme kun muut tekevät niitä. On helpompaa vain tarttua internetin loputtomaan viihdemereen kuin tehdä hiukan töitä keksiäkseen itselleen tekemistä!
Oletko tullut ajatelleeksi, että myös tylsyydessä voisi olla siemen moneen upeaan juttuun elämässä? Tylsyys voi saada aikaan esimerkiksi luovia ideoita, joten älä heitä sitä hukkaan. Tylsyys kyllä kehittää sinulle tekemistä, kun et voi paeta sitä puhelimeen. Voisiko siis olla niin, että maaseutu itsessään ei ole tylsä, vaan puhelin tavallaan tekee siitä tylsän?
Valitettavasti en voi keksiä puolestasi poispääsyä tylsyydestäsi. Uskon kuitenkin täysin, että sinä voit tehdä sen, kunhan vain pysähdyt aiheen äärelle kunnolla. En myöskään tiedä, miten kauan tulet maalla aikaasi viettämään, mutta toivon että löydät tylsyydestäkin hyviä puolia. 😊 Ehkä maalla vietetty aika on sellaista, josta voit kertoa myöhemmin kavereillesi, että ”Aluksi luulin kesästä tulevan tylsin kesä ikinä, mutta sitten päätin/kokeilin…”. Ehkä opettelet uuden soittimen tai uuden kielen? Tai tutustut naapureihin ja kuulet heidän erikoisia elämäntarinoitaan? Kenties tienaat rahaa auttamalla muita kotitöissä ja teet rahoilla jotain kivaa myöhemmin. Tai ehkä keksit pelin, josta tulee hitti kavereidesi keskuudessa? Kaikki on mahdollista! 😊
Tsemppiä ja hyviä ideoita kesääsi!
Moi!
Kiitos hyvästä kysymyksestä. Tämä aihe mietityttää monia ja ymmärrämme huolesi.
Matkapuhelimen säteilyn terveyshaittoja on tutkittu tuhansissa tutkimuksissa ja tämänhetkisen parhaimman tiedon mukaan matkapuhelimen säteily ei aiheuta terveyshaittoja normaalissa käytössä. Terveyshaittoihin liittyy kuitenkin vielä epävarmuuksia pitkäaikaiskäytön osalta, minkä vuoksi lisätutkimuksia tarvitaan ja etenkin lasten turhaa alistumista matkapuhelimen säteilylle on hyvä välttää.
Siitä ei varmasti ole ainakaan haittaa, jos pyrit välttämään nukahtamista kännykkä sängyssä, mutta sinun ei myöskään tarvitse olla huolissasi siitä, että näin on menneisyydessä päässyt monta kertaa käymään. Hyvä käytäntö voisi muutenkin olla siirtää kännykkä yöksi esim. lattialle sängyn viereen, yöpöydälle tai kokonaan toiseen huoneeseen, jotta se ei häiritse nukahtamistasi ja untasi.
Syövän kehittyminen ei ole yksinkertainen prosessi vaan siihen vaikuttavat vuosien saatossa monet tekijät, kuten elintavat, ympäristötekijät, perintötekijät ja sattuma. Elinympäristössämme on monia asioita, joille altistuminen voi vaikuttaa riskiin sairastua syöpään. Yksilö itse ei voi kuitenkaan aina vaikuttaa siihen, mille ympäristön riskitekijöille hän altistuu. Myöskään perintötekijöihin ja sattumaan ei voi itse vaikuttaa. Se, mihin itse voi vaikuttaa, on omat elintavat. On arvioitu, että 40 prosenttia syövistä voitaisiin ehkäistä terveellisillä elintavoilla, kuten säännöllisellä liikunnalla, monipuolisella ravitsemuksella, tupakoimattomuudella ja alkoholinkäytön välttämisellä.
On luonnollista, että syövän kaltaiset sairaudet voivat pelottaa ja on hyvä ottaa asioista selvää. Syöpää ei kuitenkaan kannata liikaa pelätä tai murehtia terveenä ja nuorella iällä – eikä muutoinkaan elämän aikana. Jos sinua vielä kovasti huolettaa syöpään liittyvät asiat, on niistä hyvä jutella jonkun läheisen ihmisen kanssa. Voit myös halutessasi olla yhteydessä Syöpäjärjestöjen maksuttomaan neuvontapalveluun esimerkiksi chatin kautta.
Samasta aiheesta on Fressiksessä kysynyt myös nimimerkki joku.
Luotettavaa tietoa aiheesta voit käydä lukemassa myös Säteilyturvakeskuksen sivuilta.
Hei, ja kiitos hyvästä kysymyksestäsi.
Nykyinen mediaympäristö haastaa jatkuvalla tietotulvallaan, eikä luotettavan tai selkokielisen terveystiedon haarukointi tietomassan keskeltä ole todellakaan helppoa tai yksinkertaista. Pohdinkin siis, että olet ehkä törmännyt jonkinlaisiin uutisiin tietokoneiden ja kännyköiden syöpävaarallisuudesta. Tämän kaltaisten uutisten otsikointi on usein harhaanjohtavaa ja näyttävää, milloin niistä saattaa jäädä myös vääränlainen mielikuva. Viime vuosina matkapuhelimien syöpävaarallisuudesta on puhuttu silloin, kun asiaa on tutkittu jyrsijöiden (kuten rottien tai hiirien) avulla. Ihmiselle matkapuhelimet ja tietokoneet ovat tämän hetkisen parhaimman tiedon perusteella pääsääntöisesti vaarattomia, mutta lisää tutkimusta aiheesta tarvitaan edelleen.
Usein tätä teemaa lähestytään siitä näkökulmasta, että kyseiset laitteet säteilevät tai ovat yhdistettynä internettiin. Suomessa ja muualla maailmassa myytäville laitteille on kuitenkin asetettu tähän liittyvät erittäin tarkat säädökset, joita valmistajien on pakko noudattaa. Silloin kun puhumme matkapuhelimessa, puhelin säteilee radiotaajuuksia lähellä kehoa (ihoa ja korvaa). Radioaaltojen ainoa tieteellisesti todennettu vaikutus ihmiselle on kehon kudoksien (kuten esimerkiksi ihon ja pään) lämpeneminen. Matkapuhelimet eivät pääsääntöisesti lämmitä kudoksia niin paljon, että siitä olisi terveydellistä haittaa. Matkapuhelin altistaa eniten, kun siihen puhutaan huonossa kentässä ja puhelin on korvalla. Muut käyttötavat, kuten puhelimen selaaminen netissä aiheuttavat selvästi pienemmän altistumisen. On kuitenkin syytä huomioida, että jos puhelimesta esimerkiksi jaetaan päivittäin samanaikaisesti nettiä (hotspot) ja puhelimessa puhutaan monta tuntia päivässä, voi säteilylle altistuminen olla jo terveyden kannalta jollain tavalla merkittävää. Ihan varmuudella ei kuitenkaan voida sanoa, millaisia vaikutuksia sillä on.
Tämän hetkisen tiedon mukaan voidaan sanoa, että myöskään tietokoneet eivät itsessään aiheuta syöpää. Suurin osa syövistä liittyy ikääntymiseen. Syövän riski kasvaa sitä mukaa, kun ihmiselle tulee lisää ikää. Mitä pidempään ihminen elää, sitä enemmän hän ehtii altistua syövän riskitekijöille. Siksi ikääntymisen myötä on todennäköisempää, että soluihin kertyy vaurioita, jotka voivat aiheuttaa syöpää. Elinympäristössämme ja elintavoissamme on tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa riskiin sairastua syöpään. Ympäristössä on useita kemikaaleja ja muita tekijöitä, jotka voivat lisätä syövän riskiä. Nämä yhdisteet voivat olla luonnollisia (kuten auringon säteily) tai ihmisen tuottamia, kuten jotkut kemikaalit tai tupakan savu. Myös jotkin virukset ja bakteerit voivat aiheuttaa syöpää. Yksilö itse ei voi aina vaikuttaa siihen, mille ympäristön aiheuttamille riskitekijöille hän altistuu. Vaikka tietokoneet eivät siis yksittäisenä tekijänä ole syöpävaarallisia, on tietokoneella tai ruudun edessä pitkään istuminen ja oleilu tutkitusti terveydelle haitallista: siksi kannattaa aina muistaa pitää taukoja minkä tahansa ruudun äärellä ollessa ja pitää päivittäisestä liikkumisesta huolta. Voit lukea lisää päivittäisestä aktiivisuudesta esimerkiksi täältä. Säännöllisellä liikunnalla, sekä muilla terveellisillä elintavoilla, kuten monipuolisella ravitsemuksella, tupakoimattomuudella ja alkoholinkäytön välttämisellä voidaan ehkäistä syöpää. On arvioitu, että 40 prosenttia syövistä voitaisiin ehkäistä terveellisillä elintavoilla, ja elintapojen merkitys korostuu iän karttuessa.
Syöpää ei kannata liikaa pelätä tai murehtia terveenä ja nuorella iällä – eikä muutoinkaan elämän aikana. On luonnollista, että sen kaltaiset sairaudet voivat pelottaa ja on hyvä ottaa asioista selvää, mutta liiallinen yliajattelu syöpään liittyen ei ole tarpeen. Jos on huolissaan omasta voinnistaan tai huomaa kehossaan huolestuttavia muutoksia, kannattaa asiasta käydä keskustelemassa terveydenhuollon ammattilaisen, kuten kouluterveydenhoitajan kanssa. Jos sinulla on lisää syöpään liittyviä kysymyksiä tai pohdintoja, voit lähettää meille lisäkysymyksiä tai olla yhteydessä neuvontapalveluumme. Lisäksi voit tutustua Sylva Ry:n sisältöihin.
Lähde: Ovatko kännykät vaarallisia?