Hei, kiitos viestistä!
Tilanne on voinut varmasti olla hämmentävä. Vanhempasi ovat olettaneet sinun nukkuvan, joten he eivät osanneet odottaa sinun kuulevan tai näkevän tapahtunutta. Vanhemmillasi on ollut sellainen hetki, jolloin he ovat tuottaneet toisilleen iloa ja nautintoa. Aikuiset voivat kahden kesken viettää yhteistä aikaa ja tehdä sellaisia asioita, joita lasten ei kuulukaan nähdä. Nyt olisi tärkeää, että kertoisit vanhemmillesi mitä olet nähnyt, jotta sinun ei tarvitse yksin miettiä tapahtunutta. Voit halutessasi jutella aiheesta lisää myös MLL:n lasten ja nuorten chatissä.
Moikka!
On ihan luonnollista, että nuoruudessa herää kiinnostus seksiin ja seksin harrastamiseen. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei seksin harrastamiseen ole mikään kiire. Seksiä voi olla monikin eri asia ja se voidaan ymmärtää laajasti kaikenlaiseksi sellaiseksi tekemiseksi, jonka tarkoitus on tuottaa kehollista nautintoa ja hyvän olon tunnetta. Seksi ei siis ole pelkkää yhdyntää, vaan sillä voidaan tarkoittaa myös kaikenlaista nautintoon tähtäävää koskettelua ja hyväilyä, suuseksiä ja itsetyydytystä.
Ennen seksin harrastamista on tärkeää se, että keho ja mieli ovat riittävän kehittyneitä ja valmiita seksiin. Jos mielessä on paljon ratkaisemattomia kysymyksiä seksiin liittyen, voi olla hyvä vielä odottaa. Sitä, milloin on kypsä harrastamaan seksiä, ei voi arvioida esimerkiksi iän mukaan, vaan se on kunkin oma henkilökohtainen kokemus. Tähän kokemukseen vaikuttaa se, missä vaiheessa oma murrosiän kehitys on, mutta myös se, mitä on henkisesti valmis ja halukas kehollaan tekemään ja mitä haluaa omalle keholleen tehtävän. Pohtiessa seksin harrastamista toisen ihmisen kanssa onkin erityisen tärkeää puhua näistä asioista yhdessä mahdollisen seksikumppanin kanssa, ja jutella esimerkiksi siitä, missä menevät rajat sille mitä haluaa ja ei halua tehdä ja mikä seksissä mietityttää tai huolettaa.
Viestisi perusteella oletan sinun pohtivan sitä, onko peniksesi pituus normaali erektiossa. Penis ja erityisesti sen koko mietityttää lähes jokaista sellaisen omaavaa henkilöä jossain vaiheessa nuoruutta. Peniksiä on monen kokoisia, värisiä ja mallisia – oikeastaan niitä on niin paljon erilaisia kuin on ihmisiäkin. Penis saavuttaa täyden mittansa yleensä parin vuoden kuluttua murrosiän alkamisesta. Voi hyvin olla, että murrosikäsi ja peniksesi kehitys on vielä kesken. Murrosiän jälkeenkin peniksen koko ja muoto saattavat vielä vaihdella.
Niin sanotusti ”normaalin kokoista” penistä on haastavaa, mutta myös tarpeetonta määrittää, koska koolla ei ole merkitystä peniksen toiminnan, kuten virtsaamisen, lisääntymisen tai seksissä onnistumisen ja siitä nauttimisen kannalta. Peniksen kokoon ei voi itse vaikuttaa, joten omaan kehoon kannattaa opetella suhtautumaan lempeästi. Jokaisen keho on hyvä sellaisenaan. Seksiin ja seksuaalisuuteen voi liittyä epävarmuutta, mutta seksissä on kysymys paljon muustakin kuin sukuelimistä. Nautintoa ja mielihyvää voi tuottaa monin eri tavoin.
Ennen seksiä/yhdyntää on keskusteltava myös seksitautien ja raskauden ehkäisystä seksikumppanin kanssa. Seksitaudeilta suojautuminen on tärkeää myös suuseksissä. Sinua mietitytti viestissäsi myös kondomien ostaminen. Kondomien ostamiseen voi liittyä nolostumisen tunnetta, mikä on täysin ymmärrettävää aina alkuun. Kondomien ostaminen osoittaa kuitenkin, että toimit vastuullisesti ja pidät huolta seksuaaliterveydestä. Kondomien ostamiselle ei myöskään ole olemassa mitään ikärajaa. Kondomeja voi hankkia esimerkiksi apteekista, ruokakaupasta tai nettikaupoista, ja omaan käyttöön sopivan löytää kokeilemalla eri vaihtoehtoja sitten kun asia on ajankohtaista.
Jos sinua vielä kovasti mietityttää seksiin liittyvät asiat, voi olla vielä hyvä odottaa seksin aloittamista ja jutella asiasta rauhassa tyttöystäväsi ja tarvittaessa jonkun turvallisen aikuisen kanssa. Esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä voit halutessasi jutella asiasta anonyymisti ammattilaisen kanssa.
Lue vielä näiltä sivuilta lisää suostumuksesta seksiin ja ekasta kerrasta.
Mukavaa alkanutta vuotta!
Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Kysyt tärkeää asiaa, jota miettivät monet kanssasi samanikäiset nuoret. On luonnollista, että seksi ja siihen liittyvät asiat alkavat kiinnostaa murrosiässä ja sen kynnyksellä.
Seksiä voi olla monikin eri asia ja se voidaan ymmärtää laajasti kaikenlaiseksi sellaiseksi tekemiseksi, jonka tarkoitus on tuottaa kehollista nautintoa ja hyvän olon tunnetta. Seksi ei siis ole pelkkää yhdyntää, vaan sillä voidaan tarkoittaa myös kaikenlaista nautintoon tähtäävää koskettelua ja hyväilyä, suuseksiä ja itsetyydytystä.
Ennen seksin harrastamista on tärkeää se, että keho ja mieli ovat riittävän kehittyneitä ja valmiita seksiin. Sitä, milloin on kypsä harrastamaan seksiä, ei voi arvioida esimerkiksi iän mukaan, vaan se on kunkin oma henkilökohtainen kokemus. Tähän kokemukseen vaikuttaa se, missä vaiheessa oma murrosiän kehitys on, mutta myös se, mitä on henkisesti valmis ja halukas kehollaan tekemään ja mitä haluaa omalle keholleen tehtävän. Pohtiessa seksin harrastamista toisen ihmisen kanssa onkin erityisen tärkeää puhua näistä asioista yhdessä mahdollisen seksikumppanin kanssa, ja jutella esimerkiksi siitä, missä menevät rajat sille mitä haluaa ja ei halua tehdä ja mikä seksissä mietityttää, pelottaa tai huolettaa. Ennen yhdyntää on keskusteltava myös raskauden ja seksitautien ehkäisystä seksikumppanin kanssa. Seksitaudeilta suojautuminen kondomilla on tärkeää myös suuseksissä.
Viestistäsi ei käy ilmi se, mitä itse haluat tehdä. Jos sinulla on pieninkin epäilys siitä, oletko vielä valmis seksiin, voi olla hyvä vielä odottaa. Seksin harrastamiseen ei ole mikään kiire. Siihen ei pidä myöskään ryhtyä toisen painostuksesta vaan vasta sitten kun itse kokee olevansa siihen valmis ja halukas. Haluammekin kannustaa sinua pohtimaan näitä kysymyksiä ja juttelemaan ajatuksistasi yhdessä tyttöystäväsi kanssa. Seksuaalisuus, seksi ja oma keho on jokaisen henkilökohtainen asia. Jos ja kun tällaiseen henkilökohtaiseen asiaan liittyy kysymyksiä, on niistä hyvä jutella luottamuksellisesti aikuisen kanssa. Voit halutessasi jutella asiasta vielä ammattilaisen kanssa Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä.
Lue näiltä sivuilta lisää suostumuksesta ja ekasta kerrasta.
Moikka!
Kerrot harrastaneesi seksiä kaverisi kanssa ja nyt mietit, voiko sillä olla jotain seurauksia. En ole varma mitä tarkalleen tarkoitat mahdollisilla ”jälkihommilla”, mutta vastaan sinulle siitä näkökulmasta, millaisia seurauksia penis-emätinyhdynnällä voi olla. On hyvä kuitenkin tiedostaa se, että seksi on paljon muutakin kuin yhdyntää ja yhdyntä on vain yksi tapa toteuttaa seksiä ja nauttia toisen ihmisen läheisyydestä.
Pelkkä ”sukukypsyys” ei määritä sitä, milloin on henkisesti kypsä harrastamaan seksiä. Ennen kaikentyyppistä seksiä toisen ihmisen kanssa on hyvä olla varma siitä, että molemmat osapuolet ovat valmiita seksiin. Ennen seksiä on tärkeää jutella seksikumppanin kanssa siitä, mitä on ja ei ole valmis tekemään eli missä menevät omat rajat sekä mitkä asiat seksissä pelottavat tai epäilyttävät. Turvallisessa ja tasavertaisessa suhteessa molemmat kunnioittavat toistensa rajoja. Kumppanin kanssa on tärkeä jutella ja sopia myös ehkäisyyn liittyvistä asioista. Kerrot harrastaneesi seksiä kaverisi kanssa, joten uskon teidän molempien kokeneen olonne tilanteessa turvalliseksi ja ehkä juttelittekin näistä asioista yhdessä etukäteen.
Et kerro käytittekö seksissä ehkäisyä. On hyvä olla tietoinen siitä, kuinka ehkäistä raskautta ja seksitauteja – eli suojaamattoman yhdynnän mahdollisia seurauksia. Jos penis-emätinyhdynnässä ei ole käytetty kondomia tai oikeaoppisesti jotain hormonaalista ehkäisymenetelmää, on raskaaksi tulemisen mahdollisuus olemassa. Raskaus voi alkaa siitä, kun tuoretta siemennestettä päätyy emättimeen. Jos on syytä epäillä raskautta, on suositeltavaa tehdä raskaustesti. Lue vielä lisää raskauden alkamisesta Hyvä kysymys -sivustolta.
Seksitaudit tarttuvat suojaamattomassa seksissä (suuseksi, emätin- tai anaaliyhdyntä) limakalvojen ja rikkoutuneen ihon kautta, jossa vaihtuvat mahdollisesti tartuttavat eritteet, kuten siemenneste, miehen esiliukaste (ns. touhutipat), emätinerite tai veri. Seksitaudin voi saada niin genitaalialueen kuin suun limakalvoille ja ainostaan kondomi suojaa seksitaudeilta. Jos olitte toistenne ensimmäiset seksikumppanit, ei seksitautiriskiä ole. Lue täältä vielä lisää seksitautien tarttumisesta.
Ehkäisystä huolehtiminen on yhteinen asia. Huolellinen valmistautuminen ja ehkäisystä keskusteleminen seksikumppanin kanssa kertoo vastuullisuudesta ja auttaa nauttimaan seksistä enemmän. Muistathan siis huolehtia ehkäisystä jatkossakin! Lue vielä lisää eri ehkäisyvaihtoehdoista Fressiksen tietopankista.
Kivaa alkanutta vuotta!
Moi!
Kerrot seksifantasiastasi ja haluat tietää, onko normaalia ja hyväksyttävää haaveilla kuvailemistasi asioista. Seksissä ja seksuaalisuudessa on paljon asioita, jotka kiinnostavat ja kiihottavat, ja näitä ajatuksia ja mielikuvia, fantasioita voi tulla mieleen millaisissa tilanteissa tahansa. On siis täysin normaalia, että tällaisia ajatuksia tulee, eikä sinun tarvitse olla niistä huolissasi tai mitenkään hävetä niitä.
Fantasiamaailmassa ei ole myöskään rajoja, vaan saat kiihottua ja kokea seksuaalista mielihyvää siellä mistä tahansa. Oikeassa elämässä tällainen tilanne saattaisi herättää toisenlaisia ajatuksia ja tunteita, eikä aina seksifantasioita tarvitsekaan toteuttaa käytännössä. Ne voivat siis hyvin jäädä vain fantasioiksi.
Jos kuvailemasi seksitilanne olisi joskus toteutumassa oikeassa elämässä, siinä täytyisi myös huomioida seksikumppanin odotukset, pelot ja toiveet seksin suhteen sekä seksitaudeilta ja suolistobakteereilta suojautuminen kondomin avulla. Ennen seksikontaktia tulisi kuunnella molempien toiveita ja keskustella etukäteen siitä, mitä toivotte seksiltä, mihin itseä saa koskea ja missä kulkevat omat rajat. Molemmilla teistä on oltava myös mahdollisuus kieltäytyä ja lopettaa seksi missä vaiheessa tahansa seksin aikana.
Lue lisää aiheesta Väestöliiton artikkelista.
Hei!
Kerrot peniksesi olevan erektiossa alaspäin käyrä ja oikealle taipuva, ja mietit voiko siitä olla jotain haittaa yhdynnässä.
Peniksiä on monen kokoisia, näköisiä ja mallisia, aivan kuten ihmisiäkin. Penis muuttaa kokoaan ja muotoaan, ja on täysin normaalia, että se on vino tai käyrä johonkin suuntaan. Jos kuitenkin olet huomannut, että peniksesi on alkanut kaareutua enemmän kuin aiemmin, olisi asia hyvä käydä tutkimassa lääkärissä. Lääkäri osaa myös kertoa tarkemmin, miten asia mahdollisesti vaikuttaa yhdyntään.
Sinun ei vielä kannata olla asiasta huolissasi, koska kyse voi olla täysin normaalista asiasta, joka ei välttämättä millään tavalla edes vaikuta yhdyntään. Kerrot miettiväsi myös sitä, miten mahdollinen seksikumppanisi suhtautuu asiaan. Ennen seksin harrastamista on hyvä pystyä juttelemaan kumppanin kanssa kaikesta seksiin liittyvistä ajatuksista, huolista ja odotuksista – eli myös tästä aiheesta. Tilanteessasi ja peniksessäsi ei ole mitään hävettävää, joten ota vain rohkeasti asia puheeksi kumppanisi kanssa. Olemme kaikki kehoiltamme erilaisia, joten hän ymmärtää sinua kyllä.
Hei, kiitos kysymyksestä.
Mielestäni on hyvä, että olet pohtinut asiaa ja käynyt vielä juttelemassa siitä terveydenhoitajan kanssa. Millainen olo sinulle tuli terveydenhoitajan vastauksesta? Hyvänä ohjenuorana voisi pitää, että jos asia mietityttää ja herättää kysymyksiä, voi ajatella, että ehkä sitten ei ole vielä oikea aika edetä käytäntöön.
Seksissä ja seksuaalisuudessa saa olla ja onkin paljon asioita, jotka fantasian tasolla kiinnostavat ja kiihottavat, mutta sitten oikeassa elämässä ne herättävätkin toisenlaisia ajatuksia ja tunteita. Kuvailemasi seksitilanne voi olla seksifantasia, jota ei edes tarvitsekaan toteuttaa käytännössä.
Jos päädytte kokeilemaan tätä seksifantasiaa, tärkeää on, että jokainen tekee sitä täysin omasta halusta, eikä painostuksesta. Ennen seksikontaktia tulisi kuunnella kaikkien toiveita ja keskustella etukäteen siitä, mitä kukin toivoo seksiltä, kuka saa koskea kehenkin ja missä kulkevat omat rajat. Jokaisella teistä on oltava mahdollisuus myös kieltäytyä ja lopettaa seksi missä vaiheessa tahansa seksin aikana. Lisäksi seksikontaktin jälkeen on hyvä keskustella kokemuksesta ja sen herättämistä ajatuksista yhdessä. Fysiologisesti kuvailemastasi seksistä ei ole haittaa. Tärkeää on edetä rauhallisesti jokaisen tuntemuksia kuunnellen, ja muistaa käyttää liukuvoidetta sekä suojautua mahdollisilta seksitaudeilta.
Voisit vielä lukea seuraavan artikkelin suostumuksesta sekä keskustella aiheesta halutessasi lisää nimettömästi Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatissä.
Hei, kiitos kysymyksestä!
Peniksen kasvu alkaa murrosiän alkuvaiheissa ja saavuttaa lopullisen kokonsa 1-2 vuoden aikana. Jos murrosikäsi on ollut jo käynnissä useamman vuoden, peniksesi on todennäköisesti saavuttanut täyden mittansa. Voi myös hyvin olla, että murrosiän kehittymisesi on vielä kesken. Peniksiä ei kannata vertailla muiden miesten kanssa. Yhtä samanlaista ihmistä ei ole olemassa, joten sukuelinten koossa ja ulkonäössä on aina yksilöllisiä eroja. Peniksen koko voi vaihdella paljonkin: lepotilassa penis voi olla hyvinkin vetäytynyt ja se ei kerro sitä, minkä kokoinen penis on erektiossa.
Seksiin ja seksuaalisuuteen voi liittyä epävarmuutta, mutta seksissä on kysymys paljon muustakin kuin sukuelimistä. Nautintoa ja mielihyvää voi tuottaa monin eri tavoin. Jos suhde tyttöystävääsi on turvallinen ja luottamuksellinen, kannustan sinua puhumaan epävarmuuksista hänen kanssaan. Peniksen kokoon ei voi vaikuttaa, joten omaan kehoon kannattaa opetella suhtautumaan lempeästi ja myötämielisesti. Jokaisen keho on hyvä sellaisenaan.
Jos asia sinua kovasti mietityttää voit keskustella siitä lisää Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.
Kivaa syksyn jatkoa!
Moi! Kiva kun laitoit meille viestiä. Ekaan kertaan liittyvät asiat mietityttävät Fressiksessä monia.
Hienoa, että olette puhuneet tyttöystäväsi kanssa seksin harrastamisesta, ja että tyttöystäväsi on voinut kertoa sinulle peloistaan siihen liittyen. Ennen seksin aloittamista on tärkeää voida keskustella kaikesta siihen liittyvistä ajatuksista ja tunteista, kuten pelosta avoimesti kumppanin kanssa. On hyvä myös keskustella vastavuoroisesti siitä, mitkä ovat omat rajat seksin suhteen, eli mitä haluaa ja mitä ei halua tehdä, ja mikä tuntuisi tai ei tuntuisi itsestä hyvältä. Tärkeää on myös se, ettei kumpikaan koe painostusta harrastaa seksiä, vaan molemmat voivat edetä sen suhteen omaan tahtiin ja tehdä vain sitä, mihin kokee olevansa valmis. Jokainen kehittyy omaan tahtiin ja kokemus siitä, milloin on valmis seksiin, on jokaisella yksilöllinen. Valmiuden voi tietää mm. siitä, että tilanne ei pelota tai epäilytä ja siihen ei liity painostuksen tunnetta.
Seksiin ei tarvitse siis kiirehtiä ja se, että seksiin liittyvistä asioista puhuu kumppanin kanssa, vaikuttaa myös siihen, miten seksi (esim. yhdyntä) onnistuu. Seksiäkin täytyy opetella ja harjoitella yksin ja yhdessä, ja oppimiseen kuuluvat myös virheet ja ajoittainen epäonnistuminen. Ennen kuin edetään yhdyntään, on molempien hyvä rauhassa tutustua omaan kehoon itsetyydytyksen kautta. Kun itsetyydytys, oma keho ja siitä nauttiminen alkavat olla tuttua, voi edetä erilaisiin hyväilyihin ja tutkiskeluun kumppanin kanssa, eikä suoraan yhdyntään. Yhdyntä edellyttää, että keho ja mieli ovat siihen valmiita molemmilla ja pystytte puhumaan avoimesti siitä, mitä toivotte toiselta, ja mitä ette halua tapahtuvan.
Seksiin toisen kanssa liittyy siis paljon vastuuta. Seksissä on tärkeää huolehtia paitsi ehkäisystä, myös edellä kerrotuista asioista, eli siitä että seksiin osallistuvilla on hyvä olla. Tärkeintä on, että teillä on luottamuksellinen suhde, ja että voitte keskustella kaikesta seksiin liittyvästä toistenne kanssa, ja kokeilla ja opetella molemmista hyvältä tuntuvia asioita yksin ja yhdessä.
Voitte vaikka yhdessä lukea vielä nämä sisällöt, ja jutella niistä nousseista ajatuksista sen jälkeen:
–mitä seksi on ja mistä tietää olevansa siihen valmis
–mitä tulisi tietää ennen ekaa kertaa
–mitä on suostumus
Mukavia yhteisiä hetkiä teille!
Moikka!
Hyvä, että olette jutelleet poikaystäväsi kanssa siitä, millainen kosketus tuntuisi hänestä hyvältä. Tärkeää on kuitenkin myös se, että näiden asioiden tekeminen tuntuu myös sinusta hyvältä, ja ettet koe painetta tehdä jotain, mitä et halua tehdä. Kerroit, että pelkäät satuttavasi poikaystäväsi penistä suuseksitilanteessa hampaillasi. Tämäkin on asia, josta sinun kannattaa jutella poikaystäväsi kanssa, ja pyytää häntä ohjaamaan sinua suuseksin aikana ja kertomaan, miltä hänestä tuntuu ja mikäli häneen sattuu.
Seksiäkin täytyy opetella ja harjoitella yhdessä ja oppimiseen kuuluvat myös virheet ja ajoittainen epäonnistuminen. Hampaat voivat osua joskus kipeästi, mutta sitten tilanne menee ohi ja tulee uusi mahdollisuus. Tärkeintä on, että teillä on luottamuksellinen suhde, ja että voitte keskustella kaikesta seksiin liittyvästä toistenne kanssa. Kokeilkaa siis erilaista hyväilyä yhdessä ja jutelkaa siitä, mitä kumpikin haluatte tehdä, ja mikä kummastakin tuntuu hyvältä.
Tässä vielä Fressiksen vinkkejä suuseksiin.