Kysymys
TupakkaYleinen
Nimimerkki: Poika14v
Pituuskasvun pysähtyminen ja tupakointi olen 14 vuotias ja täytän tänä vuonna 15. Olen polttanut viimeisen kuukauden n.40 päivää tupakkaa. Olen polttanut ainakin 80 tehdastupakkaa ja ehkä n. 25...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Pohdit kysymyksessäsi, että kasvatko enää pituutta. Murrosiän alussa pituuskasvu on hidasta. Murrosiän edetessä pituuskasvu alkaa kiihtyä ja kasvupyrähdyksen aikana pituutta voi tulla jopa 10 senttiä vuodessa. Pojilla kasvupyrähdys on voimakkaimmillaan keskimäärin 13-14 vuoden iässä ja tämän jälkeen pituutta tulee vielä lisää hitaampaan tahtiin 3-5 vuoden ajan. Yleensä pojat saavuttavat lopullisen pituutensa 18-vuoden iässä. Kerrot olevasi 14-vuotias, eli voit hyvinkin kasvaa vielä pituutta.

Vanhempien pituus voi antaa osviittaa siitä, kuinka pitkäksi nuori keskimäärin kasvaa. Kuitenkaan vanhempien pituus ei yksinään määritä nuoren lopullista pituutta. Pituuteen vaikuttaa vanhempien pituuden lisäksi, geeniperimä ja elintavat. Esimerkiksi kasvuun ja kehitykseen tarvittavaa kasvuhormonia erittyy aivoissa syvän unen aikana ja siksi nuoren on tärkeä saada riittävästi unta. Pidäthän siis huolta riittävästä levosta, monipuolisesta ruuasta ja liikkumisesta ja teet kivoja juttuja kavereiden kanssa. Näin tuet kasvuasi, kehitystäsi ja hyvinvointiasi.

Kysymyksesi perusteella mietit ilmeisesti myös sitä, onko tupakointi vaikuttanut pituuskasvuusi. Tutkimustietoa tupakoinnin vaikutuksista nuoren pituuskasvuun on tosi vähän. Joitakin tutkimuksia on, joissa nuorena tupakoineet tai jatkuvasti tupakansavulle altistuneet nuoret ovat saattaneet jäädä lyhyemmiksi verrattuna niihin nuoriin, jotka eivät ole tupakoineet. Eli tupakointi saattaa jossain määrin haitata pituuskasvua. Kuitenkaan tämän perusteella ei voida suoraan sanoa, että jokin tietty tupakointimäärä selvästi vaikuttaisi pituuskasvuun. Tärkeintä nyt olisi, ettet jatka tupakointia, koska sillä on ylipäänsä monia haitallisia vaikutuksia terveyteesi.

Kerroit aloittaneesi tupakoinnin, koska kaveritkin aloittivat. Muistathan kuitenkin, ettei kaveriporukassa pysyminen ole tästä kiinni. Hyvät kaverit ovat sellaisia, joiden seurassa voi olla juuri oma itsensä, eikä tarvitse tehdä asioita, joita ei halua. Jos kuitenkin vastaan tulee tilanteita, joissa sinua painostetaan tekemään jotain mitä et halua, on paras keino joko rohkeasti kieltäytyä tai poistua tilanteesta. Esimerkkisi saattaa kannustaa myös niitä kieltäytymään, jotka eivät ehkä ole aiemmin uskaltaneet.

Muistathan myös, ettei pituus tai mikään muukaan ulkoinen olemus määritä sinua ihmisenä. Olet juuri sopiva sellaisena kuin olet!

Kivaa kevään odotusta!

Terveisin, Fressis

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: Abcd1234
Tupakoinnin vaikutus pituuskasvuun Vaikuttaako pituuskasvuun kun olen polttanut 4 tupakkaa ja enää en kyllä polta hyi. Poika olen
Fressis

Moikka!

Hienoa, että olet päättänyt pysyä erossa tupakasta.

Pohdit, voiko muutaman tupakan polttaminen vaikuttaa pituuskasvuun. Muutaman tupakan polttamisella tuskin on vaikutusta pituuskasvuun. Tutkimustietoa tupakoinnin vaikutuksista nuoren pituuskasvuun on tosi vähän. Joitakin tutkimuksia on, joissa nuorena tupakoineet tai jatkuvasti tupakansavulle altistuneet nuoret ovat saattaneet jäädä lyhyemmiksi verrattuna niihin nuoriin, jotka eivät ole tupakoineet. Kuitenkaan tämän perusteella ei voida suoraan sanoa, että jokin tietty tupakointimäärä selvästi vaikuttaisi pituuskasvuun. Pituuskasvuun vaikuttaa myös olennaisesti vanhempien, sisarusten ja lähisukulaisten pituus. Lisäksi ravitsemus ja yleinen terveydentila vaikuttaa pituuskasvuun.

Tärkeintä tosiaan on, että pysyt jatkossakin ilman tupakkaa.

Sama aihe on mietityttänyt myös nimimerkkejä ? ja Kimex.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Lopettamisen tuki
Nimimerkki: Tupakointi
Kuinka lopettaa tupakointi mahdollisimman helposti ilman mitään korvikkeita? Kuinka lopettaa tupakointi mahdollisimman helposti ilman mitään korvikkeita
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, olet ottanut jo ensimmäisen askeleen tupakasta eroon pääsemisessä, kun olet alkanut pohtia lopettamista! Lopettamispäätöksen tekeminen ja siihen motivaation löytäminen ovat ensimmäiset ja jopa tärkeimmät askeleet lopettamisessa.

Kysyit, miten kannattaa lopettaa. Eri ihmiset kokevat erilaiset tavat toimiviksi. Joillekin toimii lopettaminen kuin seinään, mutta joskus voi olla helpompi lopettaa vähentämällä ensin polttamiensa savukkeiden määrää päivässä. Tämä voisi tapahtua käytännössä esimerkiksi niin, että pidennät aikaa polttamiesi savukkeiden välillä ja siten pikkuhiljaa lopetat kokonaan. On myös hyvä määritellä jokin päivämäärä, jolloin lopetat tupakoinnin kokonaan.

Vieroitusoireet voivat vaivata aluksi, mutta haluan tsempata ja muistuttaa, että ne helpottavat kyllä päivä päivältä ja loppuvat lopulta kokonaan. Vieroitusoireita voi helpottaa nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti sekä liikkumalla. Liikunta tuo usein samoja mielihyvän tunteita, joita on aiemmin saanut tupakasta. Lisäksi liikunta helpottaa stressiä.

On melko yleistä, että kauan polttaneilla on muodostunut tavaksi mennä tietyissä tilanteissa tupakalle. Näistä tavoista voi kuitenkin oppia pois. Tilanteet on siis hyvä tunnistaa ja tiedostaa, ja pohtia tupakoinnin tilalle jotain korvaavaa tekemistä. Jotkut lähtevät lenkille, toiset syövät pastilleja tai purkkaa.

Lopettamisesta ei tarvitse selvitä yksin. Toisten ihmisten tuki ja apu helpottavat usein lopettamista. Olisiko sinulla lähipiirissäsi joku sopiva henkilö, jolle voisit kertoa, että aiot lopettaa tupakoinnin ja joka voisi kannustaa ja auttaa sinua lopettamisessa? Joku, jolle voisit esimerkiksi soittaa tai laittaa viestin, jos sinun tekee mieli polttaa.

Tietoa ja tukea lopettamiseen löydät myös Stumppi.fi -sivustolta. Myös Fressiksestä löydät lisää vinkkejä lopettamisen tueksi.

Tsemppiä kovasti lopettamiseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: ?
Tupakointi ja pituuskasvun pysähtyminen Tupakoin melko aktiivisesti syksyllä ja pituuskasvuni loppui lähes kokonaan oon siis 13v mut nytten olen lopettanut polttamisen niin palautuuko pituuskasvuni taas normaaliksi?
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Ensinnäkin on tosi hienoa, että olet lopettanut tupakoinnin!

Kysyit, onko tupakointi vaikuttanut pituuskasvuusi. Tutkimustietoa tupakoinnin vaikutuksista nuoren pituuskasvuun on tosi vähän. Joitakin tutkimuksia on, joissa nuorena tupakoineet tai jatkuvasti tupakansavulle altistuneet nuoret ovat saattaneet jäädä lyhyemmiksi verrattuna niihin nuoriin, jotka eivät ole tupakoineet. Kuitenkaan tämän perusteella ei voida suoraan sanoa, että jokin tietty tupakointimäärä selvästi vaikuttaisi pituuskasvuun. Pituuskasvuun vaikuttaa myös olennaisesti vanhempien, sisarusten ja lähisukulaisten pituus. Lisäksi ravitsemus ja yleinen terveydentila vaikuttaa pituuskasvuun.

Kerroit tupakoineesi aktiivisesti viime syksynä. Olet kuitenkin tupakoinut melko lyhyen aikaa ja nyt lopettanut, joten tupakointi on tuskin vaikuttanut merkittävästi pituuskasvuusi. Tärkeintä on, että pysyt jatkossakin ilman tupakkaa.

Kerroit myös pituuskasvusi nyt pysähtyneen. Murrosiän kehityksen vaihe vaikuttaa oleellisesti kasvunopeuteen ja siihen, kuinka paljon kasvua on vielä mahdollisesti jäljellä. Jos pituutesi mietityttää, niin voit hyvin käydä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan juttusilla. Terveydenhoitajan kanssa voitte katsoa kasvukäyriäsi ja voit keskustella hänen kanssaan luottamuksellisesti sinua askarruttavista asioista.

Mukavaa talvea!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: Kimex
Vaikuttaako nuorena tupakointi lopulliseen pituuteen? Onko todettu koskaan eroa kasvuiässä tupakoivien lopullisessa pituudessa? Eli jos tupakointi vaikuttaa pituus kasvuun, vaikuttaako se myös lopulliseen pituuteen?
Fressis

Moi ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi!

Ei ole olemassa kovin kattavaa tutkimustietoa siitä, miten nuoren tupakointi yksinään vaikuttaa pituuskasvuun ja lopulliseen pituuteen. Pituuskasvun ja murrosiän kehityksen eteneminen on nuoruusiässä yksilöllistä ja siihen vaikuttaa muutkin tekijät kuin tupakointi tai tupakoimattomuus. Murrosiän kehityksen vaihe vaikuttaa oleellisesti kasvunopeuteen ja siihen, kuinka paljon kasvua vielä on mahdollisesti jäljellä. Pituuskasvuun vaikuttaa olennaisesti myös perimä eli vanhempien, sisarusten ja muidenkin lähisukulaisten pituus ja kasvutapa. Ravitsemuksella ja yleisellä terveydentilallakin on merkitystä.

Joitakin tutkimuksia on kuitenkin tehty ja tulokset viittaisivat siihen, että nuorena tupakoivat tai jatkuvasti tupakansavulle altistuvat jäisivät lyhyemmiksi kuin ne, jotka eivät tupakoi tai altistu jatkuvasti tupakansavulle nuorena.

Tupakointi nuoruudessa on joka tapauksessa kasvun, kehityksen ja yleisen terveyden kannalta erittäin haitallista. Voit lukea tupakoinnin haitoista täältä. Pysythän sinäkin erossa tupakasta? 😉

Kivaa loppuvuotta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Lopettamisen tukiTupakka
Nimimerkki: Miran
Tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa Yritän lopettaa tupakointia, mutta en vain pysty. Olen ollut kuukauden polttamatta ja tiukkaa tekee 🙁 käytän nikotiinin korvaus tuotteita.
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi!

Mahtavaa, että haluat lopettaa tupakoinnin. Oma halu ja motivaatio lopettaa on onnistumisen kannalta erittäin tärkeää. Olet selvästi jo hyvässä vauhdissa, kun olet onnistunut olemaan jo kuukauden polttamatta. Sehän on hieno saavutus!

Aloitat viestisi kuitenkin kertomalla, ettet vain pysty lopettamaan. Miksi ajattelet näin? Se, että haluat lopettaa, olet jo kuukauden ollut polttamatta ja olet löytänyt nikotiinikorvaustuotteista apua, kuvastaa sitä, että olet hienosti jo matkalla kohti tupakattomuutta. Uskon vahvasti, että pystyt kyllä lopettamaan tupakoinnin ja lopulta myös nikotiinikorvaustuotteiden käytön!

Ovatko kenties vieroitusoireet sellaisia, jotka aiheuttavat tunteen siitä, ettei lopettaminen tunnu mahdolliselta? Jos näin on, haluan tsempata sinua ja muistuttaa, että ne helpottavat kyllä ja lopulta loppuvat kokonaan. Vieroitusoireita voi helpottaa nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Panosta raikkaisiin ja terveellisiin välipaloihin kuten hedelmiin ja vihanneksiin. Lisää arkeesi liikuntaa: kävele tai pyöräile, harrasta mieluisia urheilulajeja tai haasta itsesi kokeilemaan jotakin uutta liikuntamuotoa. Liikunta tuo samoja mielihyvän tunteita, joita olet aiemmin saanut tupakasta. Lisäksi liikunta helpottaa stressiä 😉

Toivotan sinulle tsemppiä lopettamiseen ja kehotan sinua tutustumaan myös vinkkeihimme.

Kivaa loppusyksyä!

Ps. Fressiksen lisäksi tukea lopettamiseen saat esimerkiksi

  • kouluterveydenhoitajalta
  • maksuttomasta Stumppi-puhelimesta
  • lopettamisryhmistä; näitä voi kysyä nuorisotalolta, terveysasemalta tai koulusta. 28 päivää ilman –lopettamisryhmiä järjestetään useilla paikkakunnilla sekä verkossa. Voit hypätä mukaan mihin tapaamisen tahdot, riippuen mikä teema kiinnostaa.
Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: Yamahabomberi
Tupakointi aiheutti päässä heittoa Muutin uudelle paikkakunnalle ja aloitin siellä koulun, sain jo periaatteessa ekana päivänä kavereita ja tälleen. Sit joskus ku olin käyny viikon koulua nii tunsin...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Ihan mahtava kuulla, että olet saanut kavereita uudelta paikkakunnalta. Päihteiden kokeilu nuorena on hyvin tavallista. Muistathan kuitenkin, ettei sinun tarvitse polttaa vain siksi, että kaverisi polttaa. Olet vielä kasvava nuori ja siksi tupakointi on sinulle erityisen haitallista. Tiesitkö, että tupakointi voi esimerkiksi estää keuhkojesi kehittymisen täyteen mittaan ja alentaa niiden toimintakykyä? Tai että jos tupakoit säännöllisesti, voi tupakan sisältämä nikotiini haitata aivojesi normaalia kehitystä? Miltä nämä haitat sinusta kuulostaa? Tarkoituksenani ei ole pelotella, vaan muistuttaa, että tupakointi on erittäin haitallista sinulle.

Kerroit, että kerran tupakoinnin jälkeen alkoi heittää päässä. On hankalaa arvioida, mistä se juuri silloin johtui. Poltitteko esimerkiksi jotain toista, vahvempaa merkkiä? Tällaiset kokemukset kuuluvat usein ensimmäisiin kokeilukertoihin ja johtuvat siitä, ettei keho ole tottunut nikotiiniin.

Kannustan sinua ehdottomasti lopettamaan tupakoinnin. Kaveripiiriin kuuluminen harvoin kaatuu siihen, ettei halua polttaa tupakkaa 😉 Kun tupakoinnin lopettaa, hyödyt ilmenevät tosi nopeasti. Häkä häviää elimistöstä lähes täysin vuorokauden ja nikotiini kahden vuorokauden kuluessa. Haju- ja makuaisti alkavat puolestaan korjautua muutamassa päivässä. Jos tarvitset lopettamiseen tukea, apua saat kouluterveydenhoitajalta tai verkosta esimerkiksi meidän tai Stumpin sivuilta.

Tsemppiä ja kivaa syksyä!

 

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: 🤦🏼
Tupakointi ja kurkkukipu Hei olen 15vuotias poika Olin paripäivää sitten festareilla ja poltin ekaa kertaa ja noin 5 tupakkaa jotka oli osa poskareita ja osa henkeen. Nyt...
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Tupakointi ärsyttää suun limakalvoja ja voi siksi aiheuttaa kurkkukipua. Toisaalta punaiset näppylät nielussa voisivat viitata esimerkiksi nielutulehdukseen. Nielutulehduksessa kurkkukin on usein kipeä. Sinulla voi siis olla ihan perus flunssa. Flunssa ja nielutulehdus paranevat usein itsestään, mutta jos kipu nielussa pahenee ja sinulle nousee esimerkiksi kova kuume, kannatta varmuuden vuoksi ottaa yhteyttä lääkäriin.

Pysythän jatkossa erossa tupakasta, sillä kuten huomasit, jo lyhytkestoisen tupakoinnin vaikutukset näkyvät ja tuntuvat elimistössä. Tupakointi heikentää elimistön puolustuskykyä ja vaara sairastua erilaisiin tupakan aiheuttamiin sairauksiin kasvaa mitä pidempään tupakoi. Tupakoitsijoilla onkin muita ihmisiä enemmän esimerkiksi juuri nielutulehduksia ja -kipuja. Voit lukea lisää tupakoinnin haitoista Fressiksen sivuilta.

Kivaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: .
Tupakointi ja pituuskasvu oon 14v poika ja oon polttanu yli 30 askia onko pituuskasvuni jo pysähtynyt tai hidastunut?
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

On totta, että tupakointi voi haitata pituuskasvua. Ei kuitenkaan ole mahdollista sanoa tarkkaan, että mikä määrä tupakointia jo vaikuttaa pituuskasvuun. Siksipä en valitettavasti pysty vastaamaan sinulle sen tarkemmin, onko tupakointisi jo vaikuttanut ja miten pituuskasvuusi. Pituuskasvuun vaikuttaa myös perimä eli vanhempien, sisarusten ja muiden lähisukulaisten pituus ja pituuskasvu. Voit käydä lukemassa aikaisemman kysymyksen koskien pituuskasvua.

Olet vielä kasvava ja kehittyvä nuori, joten olisi erittäin tärkeää, että lopettaisit tupakoinnin. Voit käydä lukemassa vinkkejä lopettamiseen täältä. Lisäksi terveellisillä elintavoilla, kuten monipuolisella ravitsemuksella ja riittävillä yöunilla pystyt luomaan hyvät edellytykset kasvulle ja kehitykselle.

Tsemppiä ja kivaa kesän odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
TupakkaYleinen
Nimimerkki: corona
Onko vaarallista, jos tupakoi ja saa koronaviruksen? Tupakoin ja nyt pelottaa koronavirus. Luin että on vaarallista jos polttaa ja saa sen. Onko se totta?
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Tosi hienoa, että suhtaudut vakavasti tupakointiin ja koronavirukseen, joka vaikuttaa tällä hetkellä meidän kaikkien elämään.

Tämänhetkisen tiedon mukaan tupakointi voi lisätä riskiä sairastua koronavirukseen ja se voi pahentaa koronavirusinfektion oireita. Se ei tarkoita suoraan, että kaikki tupakoitsijat sairastuvat koronaan tai saavat vakavia oireita, mutta riski sairastua virukseen ja saada vakavampia oireita on suurempi kuin ei-tupakoivilla. Tupakointi heikentää mm. vastustuskykyä ja keuhkojen toimintaa. Siksi tupakointi aiheuttaa suuremman alttiuden esimerkiksi hengitystieinfektioille ja nykyinen koronavirus iskee nimenomaan hengitysteihin.

Monen koronavirukseen sairastuneen oireet ovat lieviä, mutta joillekin virus voi aiheuttaa vakavia oireita, jotka voivat vaatia sairaalahoitoa. Tupakoinnin lopettaminen on tärkeä keino suojata itseään virustartunnalta ja tukea omaa terveyttä myös jatkossa. Oli sitten kyse päivittäisestä tupakoinnista tai satunnaisista kokeiluista.

Tupakoinnin lopettaminen parantaa vastustuskykyä jo parissa päivässä ja keuhkojen toiminta alkaa elpyä! Tukea ja vinkkejä tupakoinnin lopettamisen tueksi löydät Fressiksen tietopankista.

Tupakoinnin lopettamisen lisäksi muistathan hyvän käsihygienian, vältä ylimääräistä oleskelua julkisilla paikoilla ja pidä yhteyttä kavereihin älypuhelimen tai verkon välityksellä. Tarkempia tietoja koronaviruksesta ja siitä suojautumisesta löydät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.

Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme!

Oliko vastauksesta hyötyä?