NikotiinituotteetTupakka

Tomas: ”Näitä 10 asiaa et tiennyt tupakasta!”

Videossa tubettaja Tomas kertoo 10 faktaa, joita et välttämättä tiennyt tupakasta ja nuuskasta!
Katso video tai lue alta faktat ja laske, montako tiesit ennestään?

  1. Yhdysvaltalaisen statistiikan mukaan 90% aikuisena tupakoivista on kokeillut tupakkaa viimeistään 18-vuotiaana ja 99% viimeistään 26-vuotiaana. Tupakoinnin aloittaminen tapahtuukin siis usein jo nuorella iällä, ja tällöin ihminen jää myös helposti riippuvaiseksi tuotteista.
  2. Suomessa ympäristöön päätyy noin neljä miljardia tupakan tumppia vuosittain. Maailmassa tumppeja kertyy ympäristöön 4,5 biljoonaa.
  3. Nuuskapurkkien etikettitarrat ovat uudelleen liimattavia ja tästä syystä suuri osa käyttäjistä osallistuu tietämättään piilomainontaan. Erityisesti nuoret liimailevat nuuskapurkkien tarroja ympäriinsä esimerkiksi mopoihin, reppuihin ja puhelimiin, ja tätä kautta levittävät usein ymmärtämättään piilomainosta yhtiöiden puolesta. Ethän siis osallistu markkinointiin, josta et edes hyödy mitään?
  4.  CDC:n tietojen mukaan vuonna 2015 aikuisista lähes 70% halusi lopettaa tupakanpolton. Vuonna  2018 yli puolet aikuisista tupakanpolttajista yritti lopettaa tupakanpolton ja yrittäneistä vain 7,5% onnistui lopettamisessa. Onkin hyvä muistaa, että mitä nuorempana lopettaa, niin sitä helpompaa se keskimäärin on!
  5. Tupakkateollisuus tuottaa vuosittain yli kaksi miljoonaa tonnia kiinteää jätettä. Se on yhtä paljon kuin 100 000 bussin paino, ja jos tämä sama määrä busseja laitettaisiin jonoon, niin jono yltäisi Suomen päästä päähän.
  6. Piilomarkkinointia tapahtuu myös elokuvissa ja sarjoissa. Tupakointi näytetään osana elokuvaa esimerkiksi suosikkihahmon paheena, joka saa hänet valheellisesti rentoutumaan. Tupakointi on elokuvissa isoissa rooleissa, vaikka oikeassa elämässä käyttö on vähentynyt. Vuosien 2012-2018 välillä yli puolessa Amerikkalaisista, lapsille sallituista elokuvista, sisälsi tupakkatuotteiden käyttöä, eli piilomainontaa. WHO onkin ehdottanut, että tupakointia sisältäviin elokuviin tulisi ikärajoitus.
  7. Vuoden aikana Suomessa maahan heitetyistä tupakantumpeista saisi kasattua noin puolen metrin korkuisen päällystyksen koko Senaatintorille. Erityisen harmillista tupakan tumpeilla roskaamisessa on se, että tumppien maatuminen saattaa kestää kymmeniä vuosia niiden sisältämän muovin takia. Lisäksi tumpeista päätyy ympäristöön myrkyllisiä kemikaaleja, jotka päätyessään esimerkiksi vesistöihin kulkeutuvat planktoneiden kautta muihin eläimiin ja lopulta ravinnon kautta meihin ihmisiin.
  8. Jos tupakan sijaan viljeltäisiin ruokakasveja, niin sillä saisi ruokittua yli 19 miljoonaa ihmistä. Se on 3,5 kertaa Suomen väkiluvun verran ihmisiä.
  9. Tehokkain tapa ajaa tupakointia alas on tällä hetkellä tupakan hinnan korottaminen. 10% hinnan nousu tupakassa johtaa 3-5% vähentyneeseen käyttöön.
  10. Keskimäärin tupakoimaton elää 10 vuotta pidempään kuin tupakoiva. Älä siis aloita, ja jos olet aloittanut, niin lopetathan mahdollisimman nopeasti. Apua tukoinnin lopettamiseen löydät mm. tietopankistamme!

Lähteet:
Ehyt.fi
Suomenash.fi
cdc.gov

Katso myös

Näin lopetat tupakoinnin

Hieno juttu, että harkitset lopettamista! Se on päätös, jota ei tarvitse katua. Tupakattomaan elämään voi olla monta tietä ja... Lue lisää
Video
NikotiinituotteetYleinen

ZoneVD: ”Miksi tupakkatuotteita ei kannata käyttää?”

Tubettaja ZoneVD kertoo, ettei ole koskaan koittanut tupakkatuotteita, eli tupakkaa, nuuskaa tai sähkösavuketta – eikä aio sitä koskaan tehdä. Katso video ja kuulet syitä sille, miksi hän on päättänyt...

ZoneVD

Artikkeli
Nuuska

10 x näin eroon nuuskasta

Nuuskaamisen lopettaminen: tee elämäsi paras päätös ja heivaa nuuska huulestasi lopullisesti.