Faktasivu
Tietoa nikotiinipusseista ja niiden käytön terveyshaitoista
Tiedä ainakin nämä
- Nikotiinipussit sisältävät nikotiinia, vettä, kuituja sekä maku- ja täyteaineita.
- Nikotiinipussit voivat sisältää jopa vaarallisen paljon nikotiinia ja niiden käyttö voi aiheuttaa myrkytysoireita.
- Nikotiini on erityisen haitallista lapsille ja nuorille, sillä se voi muuttaa aivojen toimintaa ja aiheuttaa nopeasti riippuvuuden.
- Nikotiinipussien makuaineet voivat aiheuttaa soluvaurioita ja tulehdusreaktioita suun ja keuhkojen soluissa.
-
Nikotiinipussit ovat nuuskan tapaan huulen alla käytettäviä pusseja. Väriltään ne ovat usein valkoisia ja kooltaan pienempiä kuin perinteiset nuuskapussit.
Nikotiinipussit sisältävät nikotiinin lisäksi vettä, kuituja sekä maku- ja täyteaineita. Ne eroavat perinteisestä nuuskasta siinä, että ne eivät sisällä tupakkakasvia. Nikotiinipusseja valmistavat tahot pyrkivät luomaan tuotteista vaaratonta ja houkuttelevaa mielikuvaa esimerkiksi värikkäiden pakkausten ja erilaisten makuvaihtoehtojen avulla.
Todellisuudessa nikotiinipussit aiheuttavat monenlaista haittaa terveylle. Nikotiinipussit sisältävät usein hyvin runsaita määriä myrkyllistä nikotiinia. Nikotiini aiheuttaa myös monia muita terveyshaittoja
Markkinoille on tullut myös synteettistä nikotiinia sisältäviä nikotiinipusseja. Synteettistä nikotiinia markkinoidaan terveellisempänä vaihtoehtona perinteiselle tupakkakasvista tuotetulle nikotiinille. Synteettistä nikotiinia, eli 6-metyylinikotiinia on tutkittu vielä vain vähän, mutta jo nyt sen odotetaan aiheuttavan vähintään yhtä voimakkaita ja mahdollisesti voimakkaampia haitallisia vaikutuksia kuin nikotiinin.
Suomessa 16,6mg/g tai sitä enemmän nikotiinia sisältävien nikotiinipussien myynti on kiellettyä. Nikotiinipussien ostaminen, maahantuonti ja hallussapito on kielletty alle 18-vuotiailta. Myös niiden luovuttaminen alle 18-vuotiaille on kiellettyä.
-
Nikotiinipussit sisältävät joskus jopa vaarallisen paljon nikotiinia, joka on myrkky. Jo pienet määrät nikotiinia voi aiheuttaa myrkytysoireita kuten hikoilua, sydämentykytystä, heikotusta ja pahoinvointia. Suuremmat määrät voivat johtaa vakavampiin oireisiin kuten hengenahdistukseen, kouristeluihin ja rytmihäiriöihin, jolloin tarvitaan välitöntä sairaalahoitoa. Kokemattomalle käyttäjälle tai pienikokoiselle ihmiselle yksikin nikotiinipussi voi aiheuttaa myrkytystilan.
Nikotiini on erityisen haitallista lapsille ja nuorille, sillä se muuttaa aivojen toimintaa. Aivomuutokset voivat heikentää keskittymiskykyä, oppimista, tiedonkäsittelyä ja aiheuttaa masennus- ja ahdistusoireita.
Nuorten aivot ovat myös erityisen herkät riippuvuuden syntymiselle. Riippuvuuden synnyttyä vieroitusoireet kuten ärtyisyys, levottomuus ja keskittymisvaikeudet voivat alkaa ohjailla ja haitata arkea.
Nikotiini nostaa sykettä ja verenpainetta ja aiheuttaa jatkuvaa rasitusta kehossa. Jatkuva rasitus altistaa muun muassa monille sydän- ja verisuonitaudeille.
Lisäksi vaikuttaisi siltä, että nikotiinipussien makuaineet voivat aiheuttaa soluvaurioita ja tulehdusreaktioita suun ja keuhkojen soluissa. Myös nämä muutokset voivat johtaa pitkäaikaisiin terveysongelmiin.
-
Tee lopettamispäätös
Hienoa, että harkitset nikotiinipussien käytön lopettamista! Lopullisessa päätöksenteossa voi auttaa, kun pohdit, miksi haluat lopettaa ja mitä hyviä asioita saat lopettamisesta. Voit myös pohtia, mitä haittaa nikotiinipussien käytön jatkamisesta voi olla pitkällä aikavälillä. Kirjaa ylös ajatuksiasi, jotta voit vahvistaa päätöstäsi ja motivaatiotasi lopettaa.
Valmistaudu lopettamiseen
Valmistaudu lopettamiseen päättämällä päivämäärä, jolloin lopetat. Voit valita minkä tahansa päivän seuraavan parin viikon ajalta, mutta valitse kuitenkin sellainen päivä, jolloin sinulla ei ole jotain muuta kuormittavaa meneillään.
Voit myös testata nikotiiniriippuvuutesi ja suunnitella sen avulla lopettamista. Mieti, onko ennen lopettamispäivää tarpeen vähentää nikotiinipussien käyttöä.
Mieti myös valmiiksi, mitkä tilanteet voivat olla vaikeimpia ilman nikotiinipusseja. Pohdi, millaisia keinoja sinulla on selviytyä näistä tilanteista. Voit pohtia myös valmiiksi, mitä teet, jos sinulle tarjotaan nikotiinipusseja. Kirjaa ajatuksia ylös ja kerro myös läheisillesi lopettamispäätöksestäsi, jotta saat tukea ja kannustusta päätöksessäsi pysymiseen.
Lopeta
Kun lopettamispäivä koittaa, hävitä nikotiinipussit ja niihin liittyvät välineet. Ota päivä kerrallaan, usko itseesi ja pidä päätöksestäsi kiinni. Vieroitusoireet voivat olla ensin voimakkaita, mutta ne helpottavat ajan myötä.
Nikotiinipussien käyttö on tapa, josta pääset eroon opettelemalla tilalle uusia tapoja. Kun mielesi tekee nikotiinipussia, koita ajatella muita asioita, vaikka se olisikin vaikeaa. Kehitä itsellesi tekemistä: soita ystävällesi, lähde ulos tai tee jotain muuta mukavaa. Etsi itsellesi uusia innostavia juttuja ja harrastuksia. Voit korvata nikotiinipussin esimerkiksi purukumilla tai sokerittomilla pastilleilla.
Pysy nikotiinipussittomana
Muista, että nikotiinipussi voi alkaa houkuttaa uudelleen. Pystyt kuitenkin vastustamaan kiusausta. Jos sorrut käyttämään nikotiinipussia, yritä lopettamista sinnikkäästi uudelleen. Hyödynnä oppimiskokemuksiasi: mikä sinut sai retkahtamaan? Mitä voisit tehdä seuraavan kerran tilanteessa toisin? Tämä auttaa sinua pysymään nikotiinipussittomana. Voit olla ylpeä saavutuksestasi ja siitä, että valitset pitää itsestäsi huolta.
Lisää tukea lopettamiseen
Haluatko kysyä nikotiinipusseista?
Jos sinua mietityttää jokin nikotiinipussien käyttöön tai käytön lopettamiseen liittyen, jätä meille kysymys. Asiantuntijamme vastaa sinulle kahden viikon kuluessa.
