Moikka!
Hienoa, että olet tutustunut kehoosi ja uskalsit kysyä neuvoa!
Usein jos nuorella henkilöllä sormi ei tunnu mahtuvan emättimeen, ei itseasiassa ole kyse emättimen ongelmasta vaan immenkalvosta. Immenkalvon aukko voi olla liian pieni tai siinä ei ole aukkoa ollenkaan. Asia korjaantuu yleensä itsestään ajan kuluessa hormonien vaikuttaessa asiaan, ja esimerkiksi yhdynnässä emätin alkaa joustaa luonnostaan.
Itsetyydytyksessä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse laittaa sormea emättimen sisään. Itsetyydytyksessä voi hyväillä myös muita nautintoa tuottavia alueita. Voit esimerkiksi kokeilla kosketella klitorista tai rintojasi.
Mikäli kyse olisi tuosta immenkalvosta, voit kotona valita rauhallisen paikan sekä rentouttavan asennon ja hitaasti liikutella sormeasi emättimen sivuille sen verran, kun pystyt. Sormen ympärille kannattaa laittaa liukuvoidetta tai jotakin muuta intiimialueelle sopivaa liukastetta. Koskettele kehoasi tunnustellen, äläkä tee sellaista, joka sattuisi tai tuntuisi muuten epämiellyttävälle.