Heippa Valoa ikuisesti,
Kysymyksesi osuu juuri yhteen vaikeimmista asioista, joita ihastumiseen liittyy, eli epävarmuuteen toisen tunteista.
En tiedä lohduttaako sinua kuulla, mutta kuvailemasi tilanne on erittäin yleinen, ja ihmiset ympäri maailmaa pohtivat samaa päivittäin. Itsekin olen kysymyksen kanssa paininut useaan kertaan elämän varrella. Vertaistukea löytyy siis varmasti!
Huono puoli on se, että minulla, eikä kenelläkään, ole suoraa helpotusta tai oikeaa vastausta pohdintaasi. Muutama ajatus minulla on kuitenkin jakaa.
On sinun oma päätöksesi, haluatko kertoa tunteistasi vai et. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, kauanko tunteet ovat kestäneet. Jos ne ovat kestäneet vasta muutaman viikon, odottaisin rauhassa miten tilanne etenee. Tunteet voivat muuttua paljonkin muutamassa kuukaudessa, joten voi olla turha kertoa asiasta lyhyen ihastuksen takia.
Jos ihastus on kestänyt jo selvästi pidempään, voi tunteista kertominen olla ajankohtaisempaa. Mikäli päädyt kertomaan hänelle, suosittelen usein kasvotusten keskustelua. Se on varmasti vaikeinta, mutta myös palkitsevinta niin hyvässä kuin pahassa.
Jos kasvotusten kertominen tuntuu mahdottomalta, aina on mahdollista käyttää muita tapoja, kuten viestejä tai vastaavaa. Löydät kyllä varmasti itsellesi ja tilanteellesi sopivan tavan lähestyä poikaa. Vinkkejä siihen voit lukea tästä Väestöliiton artikkelista. Kesäloma voi antaa myös hyvän mahdollisuuden kertomiseen siinä mielessä, että ette välttämättä tule näkemään yhtä usein, kuin koulussa.
Muista, että ”se menee hyvin, tai se menee ohi”. Jos käy huonosti siinä mielessä, että et saa tunteillesi vastakaikua, niin lupaan, että sekin mielipaha ja itku menee kyllä ohi ajallaan. Mitään hävettävää tilanteessa ei ole, vaan saat joka tapauksessa olla ylpeä itsestäsi, että olit rohkea ja lähestyit ihmistä, johon haluaisit tutustua. Uskon vahvasti, että poika on vain imarreltu siitä, että olet hänestä kiinnostunut, eikä jollain tavalla vihastu sinuun, mitä sanoit pelkääväsi. Vaikka kävisi niin, että tulisit torjutuksi, se ei muuta sitä tosiasiaa että olet hyvä ja ihana juuri sellaisena kuin olet <3
Tsemppiä ja rohkeutta tilanteeseen ja mukavaa kesää!