Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Sinua mietityttävät murrosiän kehityksesi ja erityisesti pituuskasvusi ja hartioiden leveneminen. Viestistäsi käy ilmi, ettet pidä kehoasi kovinkaan ”miestyypillisenä”.
Syntymässä pojaksi määritellyillä murrosikä alkaa kivesten kasvulla, mitä seuraavat peniksen ja karvoituksen kasvu ja pituuskasvu. Näiden lisäksi keho muuttuu myös lihaksikkaammaksi. Tähän arvelen pohdintasi hartioiden leveydestä liittyvän. Kehossa tapahtuvat muutokset eivät aina tule tietyssä järjestyksessä, vaan muutoksia voi tapahtua myös eriaikaisesti. Joskus jonkin kehonosan kasvu taukoaa hetkeksi, jotta jokin toinen kehonosa voi kasvaa, ja siitä kasvu voi jatkua taas tämän toisen osan kasvettua. Anna siis kehollesi aikaa muotoutua sellaiseksi kuin on tarkoituskin Kehon muutokset voivat saada oman kehon tuntumaan vieraalta, mutta kyllä kehosi mittasuhteet vielä asettuvat omalle paikalleen. Parhaiten tuet murrosiän kehitystäsi huolehtimalla riittävästä levosta ja liikkumisesta sekä syömällä monipuolisesti ja säännöllisesti.
Olisi tärkeää voida keskustella kanssasi paremmin vielä siitä, mitä tällä mainitsemallasi miehisyydellä itse tarkoitat. Viestisi perusteella oletan, että sinun näkökulmastasi miehinen keho on sellainen, jossa hartiat ovat leveämmät kuin lantio. Olet tarkkaillut kavereidesi kehojen kehitystä, mikä on luonnollista. Emme kuitenkaan kannusta oman ja toisten murrosiän kehityksen ja kehonrakenteen vertailuun. Kasvu ja kehitys tapahtuvat kullakin omaan yksilölliseen tahtiin ja sen lopputuloksena on myös yksilölliset kehot. Meidän näkökulmastamme jokainen keho on ainutlaatuinen ja hyvä juuri sellaisena kuin se on, eikä myöskään ole olemassa yhtä ja ainoaa ”miehistä” kehoa.
Näkisin, että voisi olla hyvä, että pääsisit keskustelemaan näistä asioista kouluterveydenhoitajan kanssa. Hän osaa arvioida murrosiän kehityksesi vaihetta ja hänelle voit myös kertoa pohdinnoistasi, joita sinulla on kehoosi liittyen. Toivottavasti tätä vastauksesta oli sinulle apua