Moikka! Kiitos kysymyksestäsi! Raskaus voi alkaa, kun tuoretta siemennestettä on päätynyt tavalla tai toisella emättimeen. Teoriassa on siis mahdollista, että myös käsien kautta emättimeen kulkeutuneesta siemennesteestä voi tulla raskaaksi, mutta käytännössä tämä ei ole kovinkaan yleinen raskaaksi tulemisen tapa. Tästä artikkelista voit lukea lisää raskauden alkamisesta.
Koska käsissäsi ei ollut tuoretta siemennestettä, on epätodennäköistä, että kumppanisi voisi tulla tästä raskaaksi. Vaikka peniksessä ei ollut siemennestettä, on siinä toki silti voinut olla touhutippoja, eli esiliukastetta. Esiliukasteessa saattaa olla toimintakykyisiä siittiöitä, joiden päätyminen emättimeen voi niin ikään mahdollistaa raskauden. Edelleen kuitenkin näkisin, että todennäköisyys raskauden alkamiselle on erittäin pieni, vaikka peniksessä olisikin ollut esiliukastetta. Todennäköisyys olisi hieman suurempi, jos esiliukastetta olisi päätynyt emättimeen suoran penis-emätin ihokontaktin kautta.
Ennen kaikenlaista seksiä on hyvä keskustella seksikumppanin kanssa siitä, miten ehkäisystä huolehditaan, ja että sen suhteen ollaan tarkkoja myös seksitapojen vaihtuessa seksin aikana. Hienoa, että olette käyttäneet kondomia, ja kokeilleet erilaisia kondomeja – kokeilemalla löytyy parhaat vaihtoehdot itselle ja kumppanille! Kondomia käyttämällä suojautuu samalla myös seksitaudeilta.
Muistattehan, että ainoa varma keino saada vastaus siihen, onko raskaana, on tekemällä raskaustesti. Voitte lukea lisää raskaustestin tekemisestä täältä.