Moikka! Valitettavasti vesipuistoreissusi on varmaankin ennättänyt jo olla, ennen kuin saat tämän vastauksen.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että kuukautisesi ovat olleet jo loppumaisillaan, joten ehkä pystyit jo olemaan ilman kuukautissuojaa. Tamponi on tosiaan hyvä vaihtoehto silloin, jos haluaa uida kuukautisten aikana. Myös kuukautiskupin kanssa voi hyvin uida. Jos tamponia tai kuukuppia ei ole aiemmin käyttänyt, on hyvä aloittaa käytön opetteleminen rauhassa. Täältä voit lukea vinkkejä tamponin käytön aloittamiseen ja täältä kuukupin.
Kuukautisten alettua kuukautisvuodon määrä ja kuukautiskierron pituus voivat vaihdella paljonkin. Kun vuodot vakiintuvat 2-3 vuoden aikana niiden alkamisesta, on kierron pituus tavallisesti 24-38 vrk ja vuoto kestää 2-8 vrk. Toki joillain vuodot jatkuvat epäsäännöllisinä tämän jälkeenkin. Jos vuotosi jatkuvat yhtä pitkinä (13 vrk) pidempään, suosittelen että menisit juttelemaan niistä vielä kouluterveydenhoitajan kanssa.
Kuukautisten alkamiseen voi liittyä monenlaisia tunteita ja pohdintoja. Jos vain mahdollista, kuukautisten alkamisesta voi olla hyvä kertoa esimerkiksi omalle vanhemmalle tai jollekin muulle läheiselle. Hänen kanssaan voit keskustella tarpeen mukaan sinua mietityttävistä asioista. Kuukautisista löydät paljon hyvää tietoa myös Fressiksen artikkelista.
Tutustu täältä myös muiden nuorten lähettämien kysymysten vastauksiin kuukautisten alkamisesta.