Hei ja kiitos kysymyksestä!
Puhut yhdynnän jäämisestä lyhyeksi. Tarkoitat tällä ehkä sitä, että kumppanisi laukeaa herkästi. Nuorena laukeaminen voi olla herkempää kuin myöhemmällä iällä, kun on enemmän kokemusta. Laukeamisen säätelyä voi kuitenkin jonkin verran opetella. Voitte yrittää pitää taukoja silloin, kun kumppanisi tuntee laukeamisen olevan lähellä tai kokeilla puristaa peniksen päätä napakasti ennen laukeamisen tunnetta (puristustekniikka). Kehoon tutustumalla ja yhdessä harjoittelemalla voitte löytää lisää aikaa yhdyntään.
Sinua mietitytti myös poikaystäväsi peniksen väri, tiukka esinahka sekä erektio sheivaamisen aikana. Peniksen väritys vaihtelee ja muuta kehoa tummempi penis on täysin normaali. Erektio sheivaamisen aikana on hyvin luonnollista, sillä kosketus ja huomion kohdistuminen genitaalialueille koetaan usein kiihottavana. Jos kumppanisi tiukka esinahka aiheuttaa haasteita seksissä tai esimerkiksi epämukavuutta hänelle, kannattaa sitä käydä näyttämässä lääkärille.
Pohdit viestissäsi myös kostumista. Kostuminen on usein yhteydessä kiihottumiseen, mutta ihmiset kostuvat hyvin yksilöllisesti. Myös eri seksikerroilla voi olla vaihtelua kostumisen suhteen. Seksin aikana voi käyttää liukuvoidetta, joka helpottaa seksiä ja lisää nautinnon tunnetta. Liukasteita voi ostaa tavallisesta ruokakaupasta tai tilata vaikka netin kautta.
Ihanaa kesän jatkoa!