Heippa! Kiitos viestistäsi.
Jos ymmärrän viestisi oikein, olet ollut tilanteessa, jossa koet jääneesi porukan ulkopuolelle ja tulleesi parhaan ystäväsi hylkäämäksi. Ystäväsi ja luokkalaisesi eivät ole olleet sinua kohtaan reiluja ja tilanne on varmasti tuntunut sinusta kurjalta. Erityisesti se satuttaa, jos itselle läheinen ihminen toimii tavalla, joka loukkaa.
Oletkohan jutellut parhaan ystäväsi kanssa tilanteen jälkeen? En halua vähätellä kokemustasi enkä ikävää tilannetta, mutta on mahdollista, ettei ystäväsi välttämättä ymmärtänyt loukanneensa sinua. Joskus voi tulla tehneeksi tai sanoneeksi asioita, joita ei oikeasti tarkoita, eikä sitä välttämättä ymmärrä ennen kuin kuulee loukanneensa omalla toiminnallaan toista. Asian ottaminen esille ystäväsi kanssa voi tuntua epäreilulta ja vaikealta, etenkin jos tapahtuneesta on kulunut jo aikaa, mutta se on varmasti ystävyytenne kannalta tärkeää ja voi parhaimmillaan vahvistaa ystävyyttänne. Ystävyyssuhteisiin kuuluu se, että voi avoimesti puhua tunteistaan ja ajatuksistaan toiselle ja kertoa myös vaikeammista asioista, kuten siitä että toinen on satuttanut. Tärkeää on myös vastavuoroisesti kysyä mitä ajatuksia toisella on asiasta ja kuulla myös hänen näkökulmansa tilanteeseen.
Toivottavasti saatte juteltua asiasta ja pääsette siitä eteenpäin <3