Moikka ja kiitos viestistäsi!
Siinä ei ole mitään hävettävää, mielisairasta tai outoa, että tykkäät kosketella itseäsi. Ennemminkin sanoisin; hienoa, että olet löytänyt tavan tuottaa itsellesi mielihyvän ja nautinnon tunnetta! Itsensä koskettelusta voidaan myös käyttää sanoja itsetyydytys tai sooloseksi. Se on ihana tapa tutustua omaan kehoon ja tuottaa itselle hyvän olon tunnetta. Sooloseksin jälkeen voi tulla rento olo kehoon ja mieleen, voi alkaa nukuttamaan tai tuntea olon energiseksi.
Suurin osa ihmisistä harrastaa sooloseksiä tai on ainakin joskus kokeillut sitä. Sooloseksin aloittamiselle ei ole mitään ikärajaa. Jo pienet lapset (3-5v) tutkivat omia sukuelimiä ja osaavat tuottaa itselleen mielihyvää esimerkiksi koskettelemalla sukuelimiä kädellään tai hinkkaamalla itseään rytmisesti lelua tai huonekaluja vasten. Pienten lasten itsetyydytyksestä käytetään sanaa unnuttaminen.
Sooloseksissä ei siis ole mitään väärää tai pahaa. Se on usein yksityinen juttu, eikä siitä sen vuoksi välttämättä puhuta ääneen. Jos asia sinua vielä vaivaa, voit mennä juttelemaan itsetyydytyksestä koulun terveydenhoitajan tai jonkun muun luotettavan aikuisen kanssa.
Mukavaa kevättä!