Moikka!
Seksitaudit tarttuvat limakalvokontaktissa rikkoutuneen limakalvon tai ihon välityksellä seksin aikana. Suudellessa harvoin tämän tyyppistä limakalvokontaktia syntyy, vaikka taudin tarttuminen voi olla teoriassa mahdollista. Sellaisen henkilön, jolla on todettu nielutippuri, syljessä voi olla runsaastikin tippuribakteeria. Teoriassa tippuri voi tarttua siis myös syljen välityksellä, mutta suudellessa tämä lienee harvinaista. Muuten tippuri olisi nykyistä huomattavasti yleisempi tauti. Syljen välityksellä tippuri tarttuu herkemmin esimerkiksi tilanteessa, jossa sylkeä käytetään liukasteena peräsuoliyhdynnässä. Tällöin limakalvokontakti on pidempi ja mahdollisen hankauksesta johtuvan limakalvovaurionkin seurauksena tartunta on todennäköisempi.
Jos on vain suudellut jonkun kanssa, ei tavallisesti tarvitse mennä tippuritestiin. On eri asia, jos saa tietää, että tällä henkilöllä on todettu tippuri ja testin ottamisesta kannattaa ainakin neuvotella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Tippuri hoidetaan yleensä kahden antibiootin yhdistelmällä ja hoidon jälkeen seksistä on hyvä pidättäytyä viikon ajan ja sen jälkeen on tärkeää käyttää yhdynnässä tai suuseksissä kondomia, kunnes jälkitarkastus on tehty.
Nielutippuri on usein oireeton, mutta oireena voi esiintyä joskus suun kirvelyä ja kurkkukipua. Sukuelinten tippurissa miehillä voi esiintyä kirvelyä virtsatessa, tihentynyttä virtsaamisen tarvetta ja virtaputken märkäistä vuotoa. Naisilla taas voi olla virtsavaivoja, valkovuodon lisääntymistä sekä alavatsakipuja. Peräsuolen tippuri on usein oireeton, mutta limaista vuotoa voi esiintyä.
Seksitautitesteihin kannattaa pääsääntöisesti aina hakeutua, jos epäilee seksitaudin mahdollisuutta. Pelkän suutelemisen seurauksena taudit eivät kuitenkaan yleensä tartu, vaikka teoriassa se voi olla mahdollista.