Heippa nimimerkki Samu,
kiitos viestistä, jossa pohdit peniksesi kokoa. Se onkin asia, jota myös monet muut pohtivat ja kokevat siitä epävarmuutta. Tämä liittyy ehkä siihen, kuinka paljon peniksen kokoon liittyy uskomuksia, odotuksia ja normittamista. Kukaan ei haluaisi erottua joukosta, vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset, ja siten myös penikset, ovat eri kokoisia ja näköisiä.
Mietit viestissäsi, voiko pippelisi vielä kasvaa. Ilman tarkempia tietoja kasvustasi, voin ottaa asiaan kantaa ainoastaan yleisellä tasolla. Peniksen kasvu alkaa murrosiässä keskimäärin vuosi sen jälkeen, kun kivesten kasvu on alkanut. Se kasvaa vuodesta kahteen vuoteen, jonka jälkeen penis on saavuttanut lopullisen mittansa. Voit lukea lisää peniksen koosta Väestöliiton artikkelista ”Mikä on hyvä peniksen koko?”.
Kerrot, että peniksesi kovettuu ja toimii normaalisti. Se on tosi hyvä juttu, eikä peniksen koko yleensä vaikuta sen toimintaan. Sen sijaan omilla ajatuksilla ja tunteilla voi olla vaikutusta siihen. Sen vuoksi niistä kannattaakin jutella kumppanin kanssa jo ennen seksiä. Keskustelun kautta asioihin saa näkökulmia, eikä toisen ajatuksia tarvitse arvailla tai olettaa, kun niistä kuulee suoraan. Toivon myös kovasti, että pelkosi tyttöystäväsi reaktiosta osoittautuu vääräksi.
Suosittelen sinua katsomaan/kuuntelemaan Väestöliiton Poikien Puhelimen Poikast -jakson ”Penis!”, jossa aiheesta on keskustelemassa seksuaalilääketieteeseen erikoistunut lääkäri Vilho Ahola. Lisäksi voit itse hakeutua keskustelemaan asiasta lisää Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin. tai Poikien Puhelimen palveluihin. Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua.
Mukavaa kesän alkua sinulle!