Moi ja kiitos tärkeästä kysymyksestäsi!
Itsetuhoiset ajatukset eivät ole epätavallisia. Itsetuhoisuutta esiintyy noin 10-15 % nuorista ja eniten 15 – 19 -vuotiailla. Itsetuhoisuus itsessään ei ole sairaus, mutta usein taustalla on jokin mielenterveyden häiriö, johon on olemassa hoitoa. Kuvaamasi paha olo, itsearvostuksen vähentyminen ja jaksamattomuus yhdistettynä itsetuhoisiin ajatuksiin voisivat viitata esimerkiksi masennukseen. Itsetuhoisuus on oire, joka on aina otettava vakavasti ja taustalla mahdollisesti olevia syitä on hoidettava. Hyvä asia on se, että nuorten toipumisennuste monista mielenterveyshäiriöistä on toiveikas. Synkimpinä hetkinä asiat voivat tuntua olevan täysin umpikujassa ja olo voi olla epätoivoinen. Aina on kuitenkin toivoa siitä että vaikeistakin asioista voi päästä eteenpäin.
Kannustaisin sinua siis hakeutumaan avun piiriin. Olet hienosti tunnistanut, että sinulla on paha olla ja olet lähtenyt etsimään väylää saada apua vakaviin oireisiisi. Hienoa, että pyysit apua tätä kautta – nyt on tärkeä ottaa seuraava askel kohti tilannearviota terveydenhuollossa. Joskus jo pelkästään pahasta olosta kertominen voi helpottaa oloa vähän, ja jatkotoimien tarvetta voidaan arvioida terveydenhuollossa. Sopivalla hoidolla ja muilla tarvittavilla toimilla oloasi voidaan helpottaa ja nämä tuntemukset kyllä väistyvät. Tärkeintä on, että et jää yksin.
Jos sinulla on joku luotettava aikuinen lähipiirissäsi, aloita kertomalla voinnistasi hänelle. Hätätilanteessa hakeudu lähimpään terveydenhuollon päivystykseen tai soita 112. Voit myös aloittaa soittamalla esimerkiksi Mieli ry:n Kriisipuhelimeen 09 25250111 tai laittamalla viestiä Sekaisin-chatissä.
Asiat järjestyvät kyllä! Pidä huolta itsestäsi, olet arvokas juuri sellaisena kuin olet <3