Kiitos kysymyksestäsi, Heppatyttö!
On hyvin luonnollista kaivata läheisyyttä. Pelkästään jo se on hienoa, että tunnistat itsessäsi tällaisen tarpeen ja kaipuun. Toivotunlainen kosketus tukee hyvinvointia, sillä se lisää turvallisuuden tunnetta sekä rauhoittaa mieltä ja kehoa. Halailu, sylissä oleminen, kädestä pitäminen tai vaikkapa silittely vahvistavat myös ihmisten välistä yhteyttä sekä tunnetta siitä, että on tärkeä ja rakastettu.
Läheisyys ei edellytä seurustelukumppania, vaan sitä voi saada myös muilta turvallisilta ja läheisiltä ihmisiltä. Turvallinen, rakastava ja hyväksyvä läheisyys voi tulla esimerkiksi vanhemmalta, sisarukselta, isovanhemmalta, ystävältä tai vaikka lemmikiltä. Onko sinulla sellaisia ihmisiä jo nyt elämässäsi, joilta kaipaisit läheisyyttä? Hänen tai heidän kanssaan voi ihan rohkeasti ottaa puheeksi, että olisi kiva olla lähekkäin ja kysyä, miltä tämä heistä tuntuisi.
Jos puolestaan kaipaat läheisyyttä henkilöltä, johon olet ihastunut tai jota kohtaan tunnet muutoin lämpimiä tunteita, ennen mahdollista kosketusta on toki tärkeää, että tunteet ovat vastavuoroisia. On aivan mahdollista, että jossain vaiheessa lähennyt jonkun ihmisen kanssa, ja välillänne on esimerkiksi halailua ja kädestä pitämistä, vaikka ette seurustelisikaan.
Suostumus ja molemminpuolinen kunnioitus ovat tärkeitä kaikenlaisessa kosketuksessa ja läheisyydessä. On hyvä tiedostaa omat rajansa ja uskaltaa sanoa ei, kun ei halua läheisyyttä tai jotakin tietynlaista kosketusta. Mukava ja turvallinen ihminen kunnioittaa aina sitä, kun toinen kieltäytyy kosketuksesta. Kenelläkään ei ole velvollisuutta koskea tai olla kosketettavana, jos ei sitä halua. Erityisen tärkeä taito on osata puhua omista toiveistaan, tarpeistaan ja rajoistaan – sekä kysyä ja pyytää lupaa.
Joskus läheisyydenkaipuuseen voi auttaa sekin, että tarjoaa itselleen lempeää ja arvostavaa kosketusta. Voit esimerkiksi silitellä kehoasi, tunnustella hengitystäsi painamalla käden rintakehääsi vasten tai halata itseäsi. Itsensä koskettaminen voi rentouttaa ja tuoda hyvää oloa.
Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua. Ihanaa alkavaa kesää!